Joulupostia

Mummo Mutikaisella on Lapissa serkku Saara, joka lähettää aina joulupaketin. Paketissa on kirja ja villasukat. Tällä kertaa posti on keksinyt uuden palvelumuodon. Paketin saaja voi netissä seurata lähetyksen kulkua.

Miten somaa! Kohta hän istuu nenä ruudussa ja näkee, kuinka Saara paketoi lahjaa kynttilänvalossa. Kuva on kuin Martta Wendelinin kortissa. Toisessa kuvassa Saara valjastaa poroa ja kolmannessa ajaa aisakello helkkyen halki tunturimaiseman kohti Inarin kirkonkylää. Sitten ollaan jo postissa. ”Mänhöökö tämä nyt varmasti sinne ethelään?” Saara kysyy. ”Ka mänhöö, minkä tautta ei mänis”, sanoo postinhoitaja ja lätkäisee pakettiin leiman. Seuraavissa kuvissa on postiautoa ja junaa ja hirmuiset määrät muita paketteja, sillä kansalaiset tekevät nykyään jouluostoksensa netissä ja saavat tavarat postissa. Lähes yhtä paljon on palautettavia paketteja, joten Saaran kirja ja villasukat ovat aivan helisemässä pakettipaljouden alla.

Nyt tulee taas kauniimpi kuva. Paketti on päässyt Pasilan lajittelukeskukseen ja mennä huristelee liukuhihnoilla Nico Rosbergin vauhtia. Päätyy vihdoin mummon lähipostiin. Mummolle tulee tietokoneeseen viesti, että pitää tulostaa planketti, täyttää se ja todistaa postissa, että hän on hän.

Mummo täyttää planketin. Postissa hän ottaa jonotusnumeron ja onnistuu todistamaan henkilöllisyytensä. Kotona hän nostaa paketin kuusen alle. Ehkä hän ensi jouluna hakee sukat ja kirjan Lapin perukoilta itse. Voi olla, että posti silloin toimii vain torstaisin. Halvaksikin tulee, jos ottaa onnibussin.

Itsenäinen Suomi

Mummo on tyytyväinen siihen, että Suomi on itsenäinen. Saammepahan ihan keskenämme täällä söhlätä oloamme ja eloamme, eikä kellään naapurilla ole siihen mitään sanomista. Saamme tehdä viisaita ja tyhmiä päätöksiä ja niin kuin viime aikoina on tullut tavaksi, perua niitä vaikka kerran viikossa.  Saamme valita asioitamme hoitamaan puoluetovereita, sukulaisia ja tuttavia tai napalangon ja serkunkumminkaiman. Saamme poistaa kouluista sukupuolierot ja tuoda lähikauppoihin viinat.  Saamme siirrellä kelloja sinne tänne ja päättää mihin maan kolkkaan ei tarvita postia, pankkia, koulua, lumiauraa ja tiesoraa.

Saamme pitää myös itsenäisyysjuhlia ja hulmutella koppavina siniristilippua. Lisäksi on varaa pukeutua asianmukaisiin vaatteisiin, kun mennään juhlaan, oli se sitten presidentinlinnassa tai oman kylän seuratalon vetoisessa juhlasalissa, jossa ennen muinoin nuoruuden päivinä tanssittiin valssit ja jenkat. Saamme seurata sotilasparaatia ja yleensä pitää omat puolustusvoimat. Saamme katsella Tuntematonta, jonka äärellä on lapset ja lapsenlapset pistetty ymmärtämään, ettei tämä itsenäisyys ole mikään itsestäänselvyys.

Mummokin sitä katselee, mieluiten Edvin Laineen ohjausta, koska siinä näkee Jussi Jurkan riemullisen Lammion pottuilemassa Rokalle ja näkee ne kolme jästipäätä seisomassa kovennettua, kun maataistelukoneet jyräävät yllä. Hietasen kaamea kohtalo ylittää mummon kestokyvyn, ja hän poistuu siksi ajaksi keittämään kahvia ja lämmittämään joulutorttuja. Palaa vasta kun muut tippa silmässä katselevat Karjalan katkottuja mäntyjä Finlandian soidessa.  

    Presidentit ovat viisaita

Presidentit jakelevat viisauksiaan, joita kansa sitten toistelee. Paasikivi sanoi, ettemme voi mitään maantieteelle. Sitä saa hokea vaikka Laura Lepistö, kun polkee pyörällä vimmatusti ylämäkeä. Kekkonen lausahti, että näin on jos siltä näyttää. Sen nimen hän antoi leipälautataideteokselleen. Se kelpaa sanottavaksi, kun pankkitili näyttää nollaa.

Saulin viimeisimpiä viisauksia on ”Nyt jos koskaan vai ei nyt eikä koskaan.” Hän selitti uutta kansallisurheilulajiamme Venäjän mollaamista. Saapa nähdä milloin Johan Bäckman älähtää. Saulin lausetta tullaan vielä siteeraamaan runsaasti. Tällä hetkellä se sopii nuorelle, joka aamuneljältä kömpii sänkyyn. Sen pitää tapahtua nyt tai ei koskaan. Herätä kantsii, kun muut palailevat töistä tai koulusta.

Olisi nyt vain päättäjillä viisautta sanoa nyt jos koskaan, kun miettivät nuorten ahdinkoa. Ei voi olla oikein, että peräkamarin pojaksi jää kokonainen sukupolvi, joita ei auteta, ei nyt eikä koskaan. Enintään kysytään, mitä yhteistä on Jeesuksella ja tällä pojalla. Jos lukija ei tiedä, mummo valistaa: Kumpikin elää 30-vuotiaaksi äitinsä sapuskoissa, ja jos jotakin tekee, se on ihme. Eikä syypää ole se poika vaan ympäröivä yhteiskunta.

Ameriikan maa sai uuden presidentin jakelemaan kansan kärttyisässä suussa kuluvia viisauksia. Niitä hokee nyt mies nimeltä Donald Trump. Mummo julistaisi mielellään lukijakisan Trumpin parhaista sanonnoista, mutta kun ei keksi sopivaa palkintoa, jättää kisan pitämättä. 

Kirja on aina messun arvoinen lehdessä 2.11. 2016

Kirjamessuilla vaeltaa tutun näköistä sakkia. Mummo tervehtii kaikkia kunnes hoksaa, että tuttu onkin TV-tähti. Kirjoja on hehtaarikaupalla. Joka näyttelijästä, urheilijasta, laulajasta ja soittajasta Remu Aaltoseen asti on kirja, ja myös Anneli Auerista. Sitten on vielä kirjoja keksityistä henkilöistä, ja niitä kansa kutsuu nimellä romaani.

Lapsille on värikkäitä kuvakirjoja, paitsi niille, jotka haluavat värittää kuvansa itse. On seikkailukirjoja niille, jotka Eeron tavoin jo tavaavat ja fantasiaa niille, jotka lukevat. Keksisipä joku kirjan nuorisolle, joka ei lue kuin kännykän näyttöä.

Ruokakirjoja on yhtä paljon kuin telkkarissa ruokaohjelmia eli noin 95 prosenttia. Mummoa viehättää tarjous ”Nyhtökaurakeittokirjan ostajalle paketti nyhtökauraa kaupan päälle.” Kristillinen osasto tarjoaa lastenkirjaa Raamatun sankareista. Jumala on luonut Schwarzenegger-vartaloisen Aatamin ja tälle fitnes-Eevan, joka on teettänyt isot silikonirinnat ja näyttää nuorelta Kike Elomaalta. Jeesuksen ja hänen opetuslastensa seurassa ei ole yhtään silikoninaista.

Välillä voi istahtaa kuulemaan esityksiä. Baba Lybeck hyvin naftissa koltussa haastattelee mummon lempparipoikaa Peltsiä. Hän on livenä yhtä symppis kuin kuvaruudussa, jossa kalauttaa kätevästi hengiltä kalan kuin kalan. Eettisen kalastuksen periaatteet selviävät mummolle, samoin perhojen salat.

Mummo lähtee, kun jalat vielä kantavat. Televisiossa esitetään messujen parhaita paloja. On Alivaltiosihteeriä, Lewengoodia, Heikki Kinnusta ja vaikka mitä. Ei meteliä eikä hulinaa. Kyllä kirjallinen sivistys on sentään poikaa, mummo ajattelee ja pistää kahvin tippumaan.

Tytöttelyä

Nyt se tytöttely ja pojittelu loppuu, päättivät kouluviranomaiset. Koululaiset ovat tästä lähin henkilöitä. Unohda tyttöjen ja poikien liikka ja kässä ja eri vessat. Opettaja, älä komenna, että tähän tyttöjen, tähän poikien jono vaan pistä riviin vain henkilöitä.

Mummo kauhistuu. Jos opetusviranomaisten suunnitelma toteutuu, nämä nyt koulua käyvät ikäluokat astuvat aikuisuuteen, josta sukupuolten välinen ero on häipynyt. Ei ole miesten- ja naistenhuoneita, ei kaupoissa eri osastoja miesten ja naisten vaatteita varten. Laarissa ovat sekaisin miesten kalsarit ja naisten vaaleanpunaiset pikkuhousut. Ei ole leluja tytöille (nukkeja ja poneja) ja pojille (autoja, kaivinkoneita ja junia). Kahvinkeitto firmoissa kuuluu henkilöille, samoin kodeissa sulakkeitten vaihto ja kiljuvien ovensaranoitten rasvaus.

Jos Putin vielä on vallassa, Suomen on ylläpidettävä armeijaa. Monet menevät Inttiin, sillä se tarjoaa melkein vuoden mittaisen työrupeaman tässä pätkätöitten maassa. Kun sotilasvalaa vannotaan, päänsä paljastavat ovat puoleksi pulipäitä, puoleksi poninhäntäisiä. Mitä sukupuolta ovat, sitä ei enää saisi selville DDR:n urheilujohtokaan, eikä Trump jouda muilta kiireiltään tekemään tarkastusta.

Mummo Mutikainen tykkäsi enemmän tyttöjen ja poikien maailmasta. Hän ei voi unohtaa kaikkia elämänsä ihania poikia ja miehiä. Nyt niiltä on riisuttu sädekehä ja miehisyyden hohto. Clark Gable on pelkkä henkilö, ja niin on Tapio Rautavaarakin. Ja oli se tytöttelykin mukavaa.     

Ystävä hädässä

Mummo teloi kätensä, ja ystävä riensi apuun. Toi pakastehernepussin, joka asteltiin kipeään kohtaan. Juotiin kahvit, ja ystävä selosti tapaturmia, joissa kaikissa hernepussi oli toiminut pelastavana enkelinä. Herneet sulivat ja hautuivat kypsiksi. Mummo söi ne iltapalana voileivän kera.

Toinen ystävä toi Latvian tuliaisina tujakkaa salvaa, joka parantaa kaikki krempat. Sitä siveltiin käsivarteen, johon oitis kohosi palorakkuloita. Mummo pesi käsivarren, ja viemäriin hulahtava vesi syövytti putkiin reikiä. Päätyi lopuksi mereen ja surmasi pari uteliasta ahventa. Kahvi kumminkin maistui, ja ystävä selosti tapauksia, joissa Latvian salva oli pelastanut jalkoja ja käsiä amputoinnilta.

Kolmas ystävä selitti lähisuvun nuljahtamiset ynnä luitten poikki poksahtelut ja niiden hoitohistoriat. Hän tiesi monta hyvää lääkäriä, fysioterapeuttia, niksauttajaa ja kalevalaista jäsentenkorjaajaa ynnä liudan intialaista ja kiinalaista vaihtoehtohoitoa harrastavaa yrittäjää ja tilasi mummolle seuraavan viikon joka päivälle yhden hoitokerran. Kahvin ääressä juteltiin mukavasti sairauksista.

Neljäs ystävä osasi akupunktion salat. Hän tökki käsivarren täyteen neuloja ja sanoi uskovansa uudelleensyntymiseen. Kertoi pitkät tarinat omista, sukulaistensa ja edellisissä elämissä neuloilla hoidetuista sairauksista. Ne olivat niin kammottavia, että mummo pyörtyi. Herätessään hän näki ensimmäiseksi käsivartensa piikit ja uskoi syntyneensä uudelleen siilinä. Vasta kolmannen kahvikupin jälkeen hän totesi yhä olevansa ihminen. Ystävä kokosi neulansa ja lähti.

Kokemuksistaan viisastuneena mummo levitti kotikaupunkiinsa huhun, että on täysin parantunut.

Kun Kusti polkee

Pietari Brahe sanoi lähtiessään kenraalikuvernöörikauden jälkeen Suomesta, että maa oli minuun ja minä maahan tyytyväinen. Yhteistä tyytyväisyyttä lisäsi postilaitoksen perustaminen 6.9. 1638. Tasan 378 vuoden päästä mummo Mutikainen saa pakettikortin. Nyt se nähdään, kannattiko Pietari Brahen koppailla postin toimivuudella, mummo ajattelee.

Posti on siirretty pois paikalta, jossa oli parkkitilaa ja lyhyt matka kantaa paketit autoon sekä mukavat tutut virkailijat. Paketin saa nyt noutaa kaupan porstuannurkasta. Mummo tutkii keskustan karttaa ja mittailee, mikä parkkipaikka olisi sopivin. Valitsee paikan X, kävelee keppiin tukeutuen mummomaisen hitaasti yli kadun, heristää nyrkkiä tyyttääville autoilijoille, joita etanavauhti ärsyttää. Kiipeää portaat. Tulee kaupan pihaan, jossa on katutyömaa. Kopsottelee keppinsä kanssa (mummot kulkevat aina keppi kädessä, jos eivät ole jo rollaattorivaiheessa) vanerilevyjen yli kaupan ovelle.

Alkaa etsintä. Ja kas vain, postinurkkaus löytyy. Ottaa vuorolapun. Pääsee palveltavaksi. Kykenee todistamaan, että hän on hän. Vetää nimmarin vehkeeseen, josta se hetikohta pyyhkiytyy pois. Vai käykö postin pääjohtaja vielä läpi kaikki nimmarit, ettei vain jokin paketti ole joutunut vääriin käsiin? Voi miten mukava, että meillä Suomessa yhä vallitsee tsaarinaikainen järjestys, mummo iloitsee.

Hän lähtee raahaamaan 1,5 x 1,2 x 0,3 metrin kokoista pahvilootaansa ulos. Vähän hankalaa se on, kun on se kävelykeppikin ja ne vanerit ja portaat ja katukin vielä. Mutta hän onnistuu. Saa paketin takaboksiin. Tuulilasissa odottaa lappuliisan maksulappu. Auto on parkkeerattu 20 senttiä liian kauaksi reunakivetyksestä.    

                                     Normaaliperhe Virtanen

Normaaliperhe Virtanen on nykyisten trendien mukaisesti viisihenkinen, ja jos kaikki lasketaan, heitä on seitsemän. On iskä ja äiskä sekä heidän yhteinen kullanmurunsa Lenni-Iivari, 9 kk. Sitten ovat kouluikäiset erolapset, parillisina viikkoina iskän, parittomina äidin, kumpaakin sorttia kaksi.

Normaaliperheen ruokailut ovat normaaleja. Arkisin iskä syö lounassetelillä baarissa ja koululaiset koulussa. Äiskä syö naisystäviensä kanssa mäkkärissä, jossa Lenni-Iivarin Piltti tai Tutteli lämmitetään mikrossa. Viikonloppuina syödään äiskän laittamaa ruokaa. Iskän lapset eivät tykkää siitä. Heidän äitinsä ei kokkaa, koska se on naisen alistamista. Hänen uusi miesystävänsä ostaa valmiita mikroaterioita, joiden makuun lapset ovat addiktoituneet, ja kotilihapullat maistuvat pliisuilta. Äiskän lapset sen sijaan syövät niitä mielellään, sillä iskän uusi naisystävä on vegaani. Hän pitää ”Kasvispainotteinen voileipäkakku”-nimistä blogia, jolla on jopa 11 586 tykkääjää. Lapset joutuvat kakun koemaistajiksi, ja heistä se maistuu samalta kuin näyttää, härkäpapu-kauranyhtöviljelmältä, jollainen heillä on parvekkeella ja jota on kasteltava päivittäin.

Parikymmentä vuotta sitten normaaliperheessä oli isä, äiti, poika ja tyttö. Siitä 50 vuotta taaksepäin perheessä oli mummo tai kaksi, vaari, jos ei ollut kuollut sydänkohtaukseen, isä, jos oli selvinnyt hengissä sodasta, äiti, 8 – 10 lasta sekä naimaton täti. Niin on maailma muuttunut, ja miksi vielä muuttuu, mummo ihmettelee. Perhe on kumminkin kaikille kotipesä, ja sen tunnusmerkki on yhteinen jääkaappi. Joillekin jopa yhteinen ateria kolme kertaa päivässä, mutta silloin ei enää ole kyseessä normaaliperhe.

                                         Elias pääsee ripille

Rippikoulun käy Suomessa yli 80 % ikäluokasta, ja niistä taas yli 90 % valitsee rippikoululeirin. Elias ei rohkene poiketa yleissuomalaisesta linjasta vaan menee merimieslähetyksen leirille Kreikkaan. Pääsee sitten ripille Vuosaaren kirkossa. Mummo laittautuu kirkossa etupenkkiin ja on vallan täpinöissään.
   Tuolta jo tulee rippilasten rivistö valkoinen alba yllä marssien kirkon keskikäytävää. Ja totta kai Elias, fiksu poika, on valittu ristin kantajaksi paristakymmenestä tarjokkaasta. (Myöhemmin poika tunnustaa, ettei kukaan muu viitsinyt, joten hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi.)
   Näyttävät kaikki samanlaisilta alboissaan, paitsi että tytöt ovat päätä pitempiä. Moni niistä korostaa eroa ja horjahtelee 12-senttisillä koroillaan peläten kaatua rojahtavansa kaiken kirkkokansan nähden. Eivät kaadu vaan selviävät kaikki paikalleen. Pappi näyttää kauempaa katsoen tyttöseltä. On poninhäntä ja kasvoilla ikuinen hymy, niin kuin nykyhetken papilla kuuluu. On riparilaisilleen yhtä aikaa lempeä äiti ja avulias isosisko. Myös avustajat ovat tyttöjä kaikki. Isähahmoa ei ole.´
   Tyttöpappi lukee riparilaisten kirjoituksia ja mainitsee Eliaksenkin viisaudet. Kummit käyvät siunaamassa omansa, Ehtoollista nautitaan ihan rennoissa merkeissä, ei niin kuin mummon nuoruudessa. Silloin varoiteltiin, että jos syö leivän ja juo viinin katumatta kaameita syntejään, seurauksena on kuolema. Mummo ei sillä hetkellä muistanut yhtään syntiä, jota olisi saattanut katua. Öylätti liimautui kitalakeen, mutta viini sentään liuotti sen. Koko syntiasia unohtui.  Niin sitten pelkäsi monta viikkoa, että kohta se viikatemies tulee. Ei tullut eikä ole tullut vieläkään. Mummo tajuaa tulleensa törkeän huijauksen kohteeksi.
   Seremonia lähestyy loppuaan. Veisastaan ja rukoillaan, ja lopuksi pappi lähettää riparilaisensa aikuisuuteen monenlaisten siunausten kera. Taas marssitaan Eliaksen ja ristin perässä kirkon käytävää. Albat ripustetaan vaatepuulle odottamaan seuraavaa satsia. Tyttöjen kesämekot ovat heleät ja muodikkaat, ja pojillakin on tumma puku. Olihan niillä ennenkin, ja moni poika asteli sen kanssa vihille, kun saumoista ja lahkeista vähän päästettiin.
   Elias on unohtanut koko pukuhomman. Mutta ei se mitään, paita on sentään valkoinen ja sortsit mustat, lenkkaritkin melkein puhtaat. Passaa niiden kanssa isännöidä kahvitusta ja seurustella vieraitten kanssa kuin aikuinen ikään. Ja sitähän hän onkin, rippikoulun käynyt ja rokotettu. Melkein jo mies.  

 

                              Ronaldon polvi

Muutamaan viikkoon ei päivää ilman jalkapalloa. Mummosta oli mukava katsella, kun komeat miehet juoksivat kentällä maratonin verran Usain Boltin sadanm metrin vauhtia. Muistutti melkein Rooman gladiaattorikisoja paitsi että näissä geimeissä jäätiin henkiin.
   Pää ja nilkat olivat kovilla, ja Ronaldolla polvi. Epäoikeudenmukainen erotuomari ei vilauttanut ranskalaiselle keltaista korttia, mikä oli niin väärin, niin väärin. Paitsi ettei se ranskalainen kai oikeasti Ronaldoon edes osunut, mutta väärin silti. Joku pelaajista olisi mielellään sahannut kätensä poikki, kun niiden takia meni voitto sivu suun, samoin sen tuoma pikkuinen pelipalkkio.
   Mummo ei kadehdi niitä palkkioita. Ovat ne sen ansainneet, kun ovat vauvasta alkaen valmistautuneet tähän maailmanvalloitukseen, Harjoitelleet silloinkin kun kaverit ovat vetäneet nurkan takana röökiä tai istuneet nenä kiinni näyttöruudussa. Veronsa sntään voisivat maksaa.
   Makeinta antia olivat mummon mielestä kansallishymnit. Mitä pienempi maa kuten Islanti tai Wales,sitä hartaammin laulettiin. Entä tämä Einigkeit und Recht und Freiheit, jota kuuluttajat kutsuvat edelleen nimellä Deutschland Deutschland über alles, ettei Hitler vain unohtuisi. Saksassa ei ole vuosikymmeniin tohdittu laulaa kansallislaulua tai kokea kansallistunnetta, kiitos tämän saman herran. Mutta unohdetaan hänet ja odotetaan talvea. Ehkä silloin saadaan kuulla Maamme-lauluakin.
 

      Juhannus on meillä herttainen

Nuorena tyttönä mummo teki juhannustaian, kokosi yhdeksän erilaista kukkaa tyynynsä alle. Viisaammat vakuuttivat, että silloin näkisi unessa tulevan sulhonsa. Mummo ei nähnyt. Hän teki toisen tempun, heitti vihdan saunan katolle. Mihin suuntaan vihdan tyvi osoittaa, sieltä on odotettavissa sulhasmies. Tyvi osoitti suoraan alas, ja mummo arveli, ettei koskaan pääse naimisiin. Se oli silloin tytön tärkein päämäärä.

Huonoista ennusteista huolimatta mummo pääsi, eihän hänestä muuten olisi tullut mummoa. Entiseen maailmanaikaan lapsen sopi syntyä vain vihityille, kun vähintään kuusi kuukautta vihkimisestä oli vierähtänyt. Häät tanssittiin useimmiten juhannuksena heinäladossa ennen heinäntekoa, koska silloin lato taas täyttyisi heinistä. Sulhasen rippipuvusta oli pidennetty hihoja ja lahkeita. Morsian oli lainannut kolttunsa. Mitä sitä nyt yhtä päivää varten omaa värkkäämään. Häävalssina soi Kielon jäähyväiset. Taas oli yksi tyttö päässyt naimisiin ja yksi poika joutunut. Mahdollisesti oli jo tulollaan lapsi, joka näin sai kristillisesti vihityt vanhemmat.

Nykyajan parit vihitään varttuneessa iässä, sillä häät ovat niin kallis homma, että niitä varten pitää säästää monta vuotta. Ellei sitten pari pääse televisiohäitten vihkipariksi. Niissä morsiamen on oltava pulska, jotta vihkidekoltee näyttää komealta. Mutta hauskaa on niissäkin, ja omat lapset pyörivät mukana häävalssissa, joka sulhaselta käy yhtä huonosti kuin Kekkoselta Rock and roll.

       Hampurin S-Bahn

Mummo matkusti hampurilaisessa S-Bahnissa. Olipa kansainvälinen tapahtuma! Pitkät Pohjois-Afrikan nuoretmiehet huojuivat käytävällä korvissa kuulokkeet, kädessä viimeisen mallin mukainen älypuhelin, kaulalla kultaketju ja jalassa muodikkaat kumitossut.
   Äidit ja isoäidit istuivat penkillä ympärillä liuta vilkasverisiä lapsia, jotka puhua pulputtivat outoa kieltä. Nuorimmaiset istuivat rattaissa tutti suussa ainakin neljään tai viiteen ikävuoteen asti melkein kuin somalilapset Itiksessä. Venäläisnaisilla oli kesähelteellä seksikkäät korkosaappaat, legginsit ja vesirajaan ulottuva hame. Ihonvärejä ja kansallisuuksia oli joka lähtöön. Penkinnurkassa istui sentään pokkaria lukien yksi saksalainenkin.
   Mummo mietti, että Angela Merkelin politiikka on todella kantanut hedelmää. Mutta mikä on tulevaisuus? Saksalainen perhe hankkii yhden, enintään kaksi lasta, maahanmuuttajat toistakymmentä. Näin vieraat valloittavat maan rauhanomaisin keinoin. Olisi siinä Hitlerillä ihmettelemistä.
   Näin saattaa käydä Suomessakin. Mutta tulimmehan itsekin jostain Volgan mutkan tienoilta, jos emme itse niin ainakin kielemme. Baabelin tornin kielten sekoitusta on tapahtunut ennenkin.
   Yhtä asiaa mummo murehtii. Vanha kunnon luterilaisuus tulee väistymään, ja se tyhjiö väistämättä täyttyy, tilalle tulee uusi uskonto. Jos se on islam, niin herra varjelkoon suomalaisia sharialailta sitten joskus tulevaisuudessa. Jos nimittäin tämä maapallo silloin vielä on eheä ja koossa.

           Ryti ja muut rikolliset

Mummo joutui vankilaan. Itse asiassa pääsi, sillä vankilasta oli tehty ravintola ja hotelli. Kyseessä oli muistorikas ja kuuluisa Katajanokan vankila. Sen siisteiksi remontoidut käytävät olivat hämärät, ja vanginvartijaksi pukeutunut opas kuljetti niissä vieraita, jotka eläytyivät vangin asemaan. Se ei ollut häävi. Volvo-Markkanenkin pyrki ja pääsi kaksi kertaa vapaille markkinoille, kerran viilan kanssa, kerran muurin  yli vaatteista väsätyn köyden avulla.
   Muitakin mielenkiintoisia asukkeja tässä hotellissa oli, esimerkiksi Hella Vuolijoki sekä sitten sotasyyllisiksi tuomitut. Presidentti Risto Ryti vietti vankiaikansa sellissä numero 400 ja risat. Aluksi kämppäkaverina oli Väinö Tanner, mutta hänen kuorsauksensa kiusasi siinä määrin sellitovereita, että hänet sijoitettiin muualle. Jotain rajaa sentään vankien kidutuksella, vaikka elettiinkin valvontakomission ankaraa aikaa.
   Mummo Mutikainen, joka aina pistää lusikkansa joka soppaan, kysyi, onko Rytin selli nyt talon makein matkailunähtävyys ja valtion utella sellaiseksi entisöity. Ei ole. Tavallisena hotellihuoneena palvelee, eivätkä vieraat edes tiedä, missä kärsimysten kammiossa yötään viettävät.
   Historia on talossa kuitenkin otettu huomioon. Yksi Venäjän vallan aikainen selli on jäljellä alkuperäisessa asussaan. Tylyt tiiliseinät, kalterillinen ikkuna pieni kuin keskiaikaisessa savupirtissä, ei muuta valaistusta. Kurja laveri, ovessa kolahtaen sulkeutuva luukku. Vaikea kuvitella niihin oloihin Rytin kaltaista herrasmiestä eikä niitä muitakaan kansakunnan sijaiskärsijöitä. Ei ihme, että terveys meni monelta, ainakin päärikolliselta eli Rytiltä.

             Uudistusten pyörteissä

Henkilö, joka pääsee määrävään asemaan, alkaa heti uudistaa. Siitä saa nimensä historiankirjoihin, mikä on monen päämäärä. Viimeisin uudistaja haluaa poistaa ylioppilastutkinnon. Se on tähän asti taannut sen, että maan kaikissa lukioissa saa suurin piirtein saman koulutustason. Lakitettavat ovat saaneet paperit ja proopuskat jatkoa varten – ja siinä samalla sisukuntaa hivelevän tähtenä olemisen tunteen. Kateelliset naureskelevat, että taas tuli lunta huusin katolle. 

Junaliikennekin uudistetaan. Mummo ajattelee matkustavansa tulevaisuudessa Jyväskylään. Kun se hetki koittaa, matka tyssää Riihimäelle. Rata on todennäköisesti silloin liisattu luxenburgilaiselle miljonäärille, jonka rahat riittävät vain Helsingistä Riihimäelle. Luxenburgilaisen tulot päätyvät Cayman-saarelle.  Rata Riihimäeltä Tampereelle kuuluu kiinalaiselle miljardöörille, joten mummon on vaihdettava toiseen junaan Riihimäen mutkikkaita tunneleita pitkin. Kiinalaisen tuotot vaeltavat yhtä mutkikkaasti Panamaan. Tampereella mummo astuu italialaisen mafioson omistamaan junaan, ja jos juna sattuu toimimaan eikä prakaa, mummo on vihdoin Jyväskylässä ja mafioson rahat Man-saarella.

Junansuorittajien, veturinkuljettajien, kahvikärryn lykkääjien ja muitten toimet on myös kilpailutettu, joten mummoa on palvelemassa yhtä monen värisiä ja kielisiä kansalaisia kuin oppilaita vantaalaisessa koulussa.  Palvelua riittää, joskin kielitaidossa on kotouttamisen varaa. Tätä visiota tiiraileva mummo päättää luopua matkasuunnitelmista. Mitäpä sitä nyt Jyväskylään änkeytymään, kun Porvoossa on mukavaa ja kotoisen vanhanaikaista. Täällä kun uudistukset, jumalan kiitos,  tyssäävät milloin mihinkin muuriin.

Viikolle 21

            Vappuhulinaa

Taas on vietetty vappua. On marssittu lakki päässä tai ilman, ehkä myös järki jäässsä. Lapset ovat saaneet ilmapallon, ja vähän isommat rahaa spraytölkkien ostoon. Niillä on spreijatttu oma ja kaverin naama. Aikuiset ovat syöneet silliaamiaisen ja poksautelleet kuohuviinipulloja niin tiuhaan, että vapun äänimaailma on ollut kuin pienimuotoisessa sodassa. Mummo on sitä menoa kauhistellut ja ajatellut, ettei ennen tuolla lailla. Hyvä jos haettiin Alkosta jallupullo miehille ja Vinetto naisille, ja molemmissa oli kunnon kierrekorkki.
   Vappu on tekosyy ottaa lärvit, ja roskaamishaluisille se tarjoaa ylenmääräisen riemun. Tienvieret, kadunvarret, torit ja puistot ovat  vappuna kuin Rion olympialaisia odottavat favelat. On kuin keskelle kaupunkia olisi tyhjennetty pari roska-autoa.
   Hesa vasta on helisemässä. Ullanlinnanmäellä on vapunviettäjien jäljiltä kuohuviinilaseja, viinipulloja, kaljatölkkejä, eväsrasioita, vauvanvaippoja, mäyräkoirankuoria, karkkipapereita, sateenkestäviä sipsipusseja ja humalaisten oksennusta. Rahalla, joka menee sen kaiken siivoamiseen, voisi palkata jokaiseen vanhainkotiin yhden ylimääräisen pissavaipanvaihtajan.
   Juhlapyhien tarkoitus on hämärtymässä. Joulun tärkein henkilö on joulupukki, ja pääsiäisen ovat keksineet suklaamunatehtailijat. Juhannuksen päivänsankarin pää hopeisella tarjottimella muljauttelisi silmiään, jos tietäisi olevansa täysin unohdettu.
   Kestetään nyt siis vappu, Pian nimittäin ei juuri muita juhlia enää ole. Kun kansasta vain 5 % kuuluu kirkkoon, kristillisperäiset juhlat lakkautetaan, mummo arvelee. Palkallisia vapaapäiviä jää vain kaksi, vappu ja itsenäisyyspäivä. Jos naapurin pressa niin tahtoo, menee itsenäisyyspäiväkin. Vappu on alun perin pyhän Valpurin päivä, mutta älkää herran nimessä kertoko kenellekään sen kristillisyyttä, jotta saamme pitää edes sen..

                 Rakasta verojasi

Veroja kuuluu rakastaa, mutta se ei mummolta onnistu. Päin vastoin hän tahtoisi, että joku neuvoisi hänelle veronkiertokonstit. Monet harrastavat lajia, joten varmasti siitä on ohjekirjoja. Kysyin kirjastosta, mutta sieltä vastattiin, ettei heillä ole sellaista kirjaa. Tyrkyttivät tilalle Aki Ollikaisen Nälkävuotta.
   Veroilla saa monenlaista: tiet, koulut, puistot, sairaalat, terveyskeskukset, niihin oikeat ja valelääkärit, vanhainkodit, vankilat, jos sellaista sattuu tarvitsemaan ja ilon seurata poliitikkojen riiitelyä, joka ylittää huvittavuudessa stand-up-koomikoitten yritelmät.
   Entä jos piilottaa tulonsa veroparatiisiin? Saako ajella autolla Suomen teitä? Saako lapsille Pisa-kelpoista opetusta? Saako nauttia puistoista tai metsien vihreydestä? Linnunlaulusta, kun lintuja tässä päästöjä vahtivassa maassa vielä on? Voiko hengittää kalliisti ostettua puhdasta ilmaa?
Saako uida puhtaissa vesissä? Voiko nauttia museoista, teatterista, konserteista tai oopperasta? Savonlinnan oopperajuhlatkin on varmaan suurelta osin maksettu verovaroista, joten maksakoot lipuistaan 1 000 euroa.
  Oikeastaan veroparatiisifirmojen hallintoneuvostot, johtajat, osastopäälliköt, pikkupomot ja heidän alaisensa pitäisi panna maksamaan teistä, kouluista ja yliopistoista. Kulttuurista saisivat maksaa subventoimattoman hinnan. Jos joutuvat lusimaan, maksakoot vankilasta täyden vuorokausimaksun. Entiset nokialaiset, joita meillä kyllä piisaa, osaavat tehdä ohjelman, jolla veronkiertotason mukainen maksuluokkamäärittely onnistuu.
   Entä kun koittaa lähdön hetki? Kun kirkollisveroja ei ole maksettu, ripotellaanko tuhka Panaman sademetsiin?

                Klikkaa jos tykkäät


Netissä klikataan jos tykätään. Mummo ei klikkaile vaan käyttää vanhanaikaista tapaa ja ilmoittaa täten tykkäävänsä näistä:
   Kevät. Aurinko. Sininen taivas. Sauvakävelijät. Juoksijat - enimmäkseen nuoria naisia, joilla poninhäntä heiluu iloisesti puolelta toiselle. Urheiluhullut. Sellistit, viulistit ja kitaristit. Lapset ja lastenlapset. Muistojen bulevardin sävelmät. Kirjasto. Kirjat. Kotimaa, jossa vallitsee niin laaja demokratia,  että saa haukkua vaikka presidentin. Sotaveteraanit, jotka kertovat nauhalle muistojaan kiihkottomasti ja hymyn häive suupielessä, koska puolustettu maa on arvokas.
   Entä ne ei-trykkäämiset? Niitä nyt olisi, mutta mummo tekee rajauksen. Hän klikkaa vain pienet, arkiset ja kotimaiset asiat. Eivät ne ulkomailla kumminkaan lue hänen listaansa eivätkä lakkaa sotimasta ja kiduttamasta vankeja, sieppaamasta lapsia sotilaiksi, raiskaamasta eivätkä lopeta terroritekoja. Tässä siis mummon ei-tykkäämiset:
   Narsistiset radio- ja TV-ihmiset, jotka nauravat kuollakseen omille typerille vitseilleen. Elikkä-sanan käyttäjät. Kaupan tomaatteja käpelöivät ihmiset, jotka yrittävät jakaa rinoviruksensa ja listeriabakteerinsa, hivinsä, zikansa, ebolansa ja lintuinfluenssansa kaikelle kansalle. Poliitikot, jotka moittivat vanhustenhoidon tasoa mutta eivät käy tervehtimässä omaa mummoaan. Aikuiset, joiden mielestä lapsilla ei ole koulussa kivaa. Rasistit, joiden mielestä turvapaikanhakijoilla olisi ollut ihan turvallista siellä kotona. Ihmiset, jotka eivät näe maailmassa mitään tykättävää, sillä mummon mielestä tämä on ihan siisti mesta. Suorastaan paras missä mummo on konsanaan ollut.

     Sivistyksen pintakiiltoa nuorisolle

   Mummolla on ystävä Ville, viidesluokkalainen. Television tietokisassa hän näkee nuorenmiehen , joka ei tiedä, kuka on kirjoittanut Seitsemän veljestä. Voi kauhistuksen kanahäkki, ei kai vain ystäväni Ville kuulu noiden tietämättömien joukkoon! Villen Kivi-tietous on heti päivitettävä!
   Tehdään siis retki Tuusulanjärven rantaan ja Aleksis Kiven kuolinmökkiin. Matkan ajan poika pelaa kännykällä kiinnostavia ja koukuttavia pelejä eikä kuule mummon selityksiä. Mökin ovella mummo törkeän mummomaisesti takavarikoi kännykän käsiveskaansa, ja jopa aukenevat Villen silmät ja korvat. Ainakin yhdelle nykynuorelle selviää, mikä on Seitsemän veljestä ja mikä mies sen kirjoittaja oli.
   Menestyksestään innostuneena mummo kurvaa autonsa myös Ainolan parkkipaikalle ja vie pojan Sibeliuksen maisemiin. Ja kappas vain, ennen kuin kännykkä palautuu käynnin jälkeen pojan käteen, tämä on jo oppinut yhtä ja toista Sibeliuksesta, ainakin sen, että maailmalla tiedettiin ennen Suomesta Sibelius, sauna ja sisu.
   Paluumatkalla mummo vielä varmistaa, että oppi on mennyt perille. "No, kuka sen Seitsemän veljestä kirjoitti?" "Venttaa vähän, mä katon kännykästä." Hetken perästä tieto on pojan kämmenellä. "Se oli toi Sibelius." Mummo on eri mieltä. "Tota, mä taisin klikata väärin. Kysyin seitsemää sinfoniaa."
   Mummo huokaa. Tärkeätä sekin. Vai tietävätkö kaikki Suomen viidesluokkalaiset Sibeliuksen sinfonioista? Poika sanoo tsau ja lähtee kännykkää tuijottaen tallustamaan kohti kotia. Toivottavasti ei kompastu matkalla Kiveen.

Suklaamunia ja narsisseja

                    

Päästiinpä pääsiäisestä. Se alkaa aina hankalasti, kun noitien ja virpojien joukot ilmaantuvat ovelle. Mummon kaukaisessa lapsuudessa sellaisia ei tunnettu. Hän ei tiedä, mitä niiden kanssa jutellaan, eikä hän missään nimessä halua olla se pihi naapuri, joka antaa vain yhden lakupötkön.

Kirjoja tehdään nykyaikana vaikka hiusten letityksestä, joten eikö olisi jo aika julkaista noitien ja virpojien kohtaamisen ohjekirja koreiden kuvien kera! Toivottavasti sellainen ilmestyy kirjakauppoihin hyvissä ajoin vuoden 2017 alussa. Kyllä se sopii kristillisperäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan.

Muuten pääsiäinen sujuu, paitsi ylivieskalaisilta, joilta poltetaan kirkko. Uuden rakentaminen on yhtä kinkkinen juttu kuin Porvoon kirkon korjaaminen. Vakuutusrahoihin ei paljon voi turvata. Molemmat kirkot olivat jo vanhoja ja siis vähäarvoisia.

Paloa muistellen mummo laittautuu kirkkoon. Se on pääsiäisasussa henkeäsalpaavan kaunis. Parvelta kaikuu Jussi Kylätaskun trumpetti yhdessä urkujen ja välistä myös heleän sopraanon kanssa, ja kirkkosali on täynnä iloa. Alttarilla julistaa nuorten naisten tiimi samaa ilosanomaa. Tyttöpappeja, mummo ajattelee, yhtä nuoria kuin television päivystävät lausunnonantajat, joilta kysytään mielipidettä sodan ja terrorismin asioissa. Näinä aikoina heillä riittää selittämistä, sillä ei mene päivääkään ilman hirvittävää verityötä jossakin päin maailmaa.

Ovella tyttöpapit tarjoavat kävijöille pääsiäismunan ja keltaisen narsissin. Ulkona paistaa aurinko niin kuin sen pääsiäisenä kuuluu.  

Mummo katsoo telkkaria

Mummo surffailee televisiokanavilla. Ei ole tarjonta kuin Teija Sopasen aikaan, jolloin kaikki oli paremmin. Kaisa Mäkäräistä ei näytetä. Kaisa on mummon lempparitähti, iloinen, positiivinen ja hyväntuulinen. Jos voittaa, säteilee kuin aurinko hangille ennen näitä ilmastonmuutoksia. Jos häviää, halaa hartaasti voittajaa.

Politiikka on kehnompaa viihdettä. Kaikki ovat kiukkuisia, kateellisia, negatiivisia ja huonotuulisia ja piikittelevät vastustajaa yhtä lahjakkaasti kuin nuoriso toisiaan netissä. Mitä huonommaksi menee Suomen luottoluokitus, sitä masentavampaa katsottavaa on politiikan peli. Negatiivisuus tursuu ulos kuvaruudusta ja myrkyttää ilman hengityskelvottomaksi. Halauksista ei puhettakaan. Vai oletko koskaan nähnyt esim. Paavo Arhinmäen halaavan Aleksander Stubbia?

Urheilu käy siis viihteeksi mutta ei missään nimessä politiikka. Muut ohjelmat ovat joskus niin roiseja, että mummoikäinen katselija punastuu ja tuntee myötähäpeää niitä kohtaan, jotka kulloinkin esittelevät ruudussa elämäänsä ja ajatuksiaan.

Kun Kaisaa ei näy eikä kuulu, mummo katsoo dekkarisarjoja. Murhat jossakin kaukaisessa maassa ovat hänen satujaan. Hän on niin innostunut niistä, että harkitsee ryhtymistä Agatha Christieksi tai Donna Leoniksi. Ensiksi on kerättävä aineisto eli matkustettava idän pikajunalla itään tai purjehdittava risteilyaluksella Niilillä tai istuskeltava venetsialaisen gondolin kyydissä. Nyt on ryhdyttävä keräämään rahaa, että pääsee matkaan. Taitettua indeksiä nauttivana hän tietää, että päämäärä on kaukana, mutta silti kannattaa yrittää.

          Itsehoidon ihanuus

Mummo on lenkillä. Polvi menee vinksalleen, ja siihen tekee julmetun kipeää. Hän lenkuttaa kotiin ja muistelee kolmen K:n sääntöä eli kylmää ja koholle. Mikä se kolmas oli, se ei muistu mieleen. Hän laittaa polven päälle pakastehernepussin ja nostaa jalan penkille.
     Ei auta. Entä geeli, jota televisiomainoksen nainen sivelee kipeään kohtaan ja on heti yhtä timmissä kunnossa kuin Pertti Karppinen ihmepillereistä? Geelin taika ei pure polven kipuun, joten hän nielaisee kourallisen särkypillereitä ja juo tilkan vettä.
   Se kolmas apukonsti ei vieläkään tule mieleen, mutta mummo arvaa, että K tarkoittaa kotimaista elokuvaa. Siis televisio auki, jalka rahille ja ympärille lämpöinen huopa. Kotimainen saa alkaa. Välillä mummo nukahtelee mutta on hereillä, kun Ansa ja Tauno pääsevät loppusuudelmaan.
   Tauno Palon charmi on niin tehokas, että jalka paranee itsekseen. Mikä kansakunnan ahdinkoa helpottava tapahtuma! Mummon ei tarvitse kuormittaa terveydenhoitoa, jolle olisi kumminkin kertynyt 500 - 1000 euron kulungit, ottaen huomioon lääkärit, röntgenit, magneettikuvaukset, labrakokeet, lääkepillerit ja pistokset, salvat, taksisetelit, fysioterapian ja mahdollisesti vielä rollaattorin.
   Hän tulee mainostamaan samaa koko Suomen kansalle. Tehkää kuten minä, säästäkää verovaroja ja hoitakaa itse itsenne. Siihen ei nykyään moni kykene, mutta hänellä on kanttia. Toivottavasti umpisuoli ei tulehdu, sillä sellaisen leikkaaminen peilin edessä hirvittää ronskimpaakin mmmoa.

13.3. klo 13.03 1940

             Talvisota päättyi

Kirkko on louhittu kallioon. Graniittiset seinät, korkealla katon pyöreä kupu, lepattavia kynttilöitä, salin täydeltä vakavaa kansaa. Keskikäytävän kahden puolen varusmiesten kunniakuja. Jotkut heistä johdattavat eturiviin sotaveteraanit, monet pyörätuolissa. Joukossa lienee myös ainoa elossa oleva Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerd. Olisiko hänkin, joka lauloi linnan itsenäisyysjuhlissa presidentille Veteraanin iltahuudon? Suomen lippu kannetaan sisään, ja varusmiehet vartioivat sitä totisina.

On maaliskuun kolmastoista, ja kello on 13.03. Tasan 76 vuotta sitten hiljenivät tykit, kranaatinheittimet ja konekiväärit. Rintaman ylle laskeutui hiljaisuus, ja pian viritti ensimmäinen talitintti titityynsä. Talvisota, sadanviiden päivän koettelemus, oli päättynyt. Sitä muistetaan Temppeliaukion kirkossa. Lapset, nuoret, aikuiset, vanhat, veteraanit, lotat ja kirkkokansa, kaikki laulavat tai soittavat.

Talvisota alkoi, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahan koko rajan pituudelta ja lähetti pommikoneet kaupunkien ylle. Helsingin pommituksessa sai surmansa pikkutyttö Armi Helena Metsäpelto. Hänen kuvansa levisi silloisessa mediassa sodan symbolina kuin nykyään kuva menehtyneestä pakolaispojasta Välimeren rantahiekalla.

”Oi Herra, käy sä siunaamaan nää rannat rakkaan synnyinmaan”, kirkkokansa laulaa. Muistohetki päättyy. Eturivin mustapukuiset saatetaan ulos. Sotilaskotisisaret tarjoavat kirkkoväelle kahvin ja oikean sotkun munkin. Aurinko paistaa, mutta talitintti laulaa eri tavalla kuin silloin.

               Mäystin, rotanloukku tai jotain sinne päin

Mummo hiihtelee. Aurinko paistaa, ja hangella kimaltelevat miljoonat timantit. Elämä on totisesti makeaa. Hetken perästä makeus on tiessään. Kaatunut mummo sätkii lumihangessa selällään kuin koppakuoriainen eikä pääse suksien kanssa pystyyn. Siteen voi aukaista vain kun seisoo tanakasti suksen päällä ja osuu sauvan kärjellä kärpäsenkakan kokoiseen pisteeseen siellä alhaalla.
   Ohi hiihtävä pariskunta auttaa mummon ylös ja kysyy, katkesiko luita. Ei katkennut, mutta päässä välähti ajatus. Hänen on heti ryhdyttävä suunnittelemaan suksiin mummovaarisidettä, jonka kanssa sataa vuotta lähestyvä hiihtäjäkin pärjää. Jonkinlainen mäystimen, Voitto-siteen ja Rotanloukun risteytys, johon on helppo sujauttaa mono ja josta se vapautuu seisten, istuen tai hangessa maaten.
   Mummo ei ole oikein hyvä rakentelemaan teknisten vehkeitten prototyyppejä, mutta onhan Suomessa Harri Kirvesniemi ja suksitehdas. Nyt kiireesti kirjoittamaan kirjettä Hartsalle. Kyllä tehtaan viisaat insinöörit valmistavat tuota pikaa koekappaleen, joka patentoidaan mummon nimiin ja annetaan Paola Suhosen disainattavaksi. Pian mummon nerokasta keksintöä myydään tuhansittain koko pohjoisella pallonpuoliskolla, ja kaikki maailman kaatuilevat mummot ja vaarit kiittävät häntä. Suomen työllisyys kohentuu, ja kenties Kerkkooseenkin vielä syntyy alan tehdas.
   Mummo hykertelee tyytyväisenä käsiään ja ajattelee sitä valtaisaa rahamäärää, joka hänen tililleen pian kilahtaa. Kannatti kaatua! Hän kutsuu nyt jo kaikki hiihdon ystävät glögille, kun uusien siteitten julkistamishiihtoja hiihdellään Pihlajatien hiihtostadionilla. Tervetuloa!

        Itsenäisyys eestiläisittäin

Mummo osuu reissaamaan Viron Pärnuun juuri itsenäisyyspäivän tienoilla. Juhla on järjestyksessä numero 98, joskin neuvostomiehityksen aikana ei itsenäisyydestä juuri voi puhua. Koululaiset juhlivat tiistaina. Paikallinen lukio kantaa Eestin kansalliskirjailijan Lydia Koidulan nimeä, sen saman, jonka runoilema Ema sydan Georg Otsin laulamana liikahduttaa meilläkin äitienpäivänä sydämiä.
   Lukio viettää juhlaansa hotelli Strandin juhlasalissa. Sinne marssii toinen toistaan nätimpiä tyttöjä parhaissa koltuissaan. Entä pojat, jotka kantavat lippuja! Kaikilla tumma puku ja siististi klanittu tukka, ei kellään irokeesiä. Ei taida olla edes tatuointeja. Pian salista kuuluu Maamme-laulu eestiläisin sanoin: "Mu isamaa, mu ônn ja rôôm, kui kaunis oled sa!"
   Kaduilla on sakeaa lumisohjoa, mutta ei se mitään. Mummon silmää ilahduttavat juhliinsa kiirehtivät koululaisjoukot. Kaikilla on harras mieli ja kädessä sinimustvalge pienoislippu. Hautausmaan portille kokoontuu sankka joukko lipunkantajia ja marssijoita, joiden on tarkoitus viettää muistohetki kaatuneitten patsaalla.
   Keskiviikkona eli 24.2. televisio näyttää aamusta alkaen laulavaa vallankumousta. Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa paikallinen eduskunta ja muu väki veisaa sydämen pohjasta. Mummo miettii, miksei suomalainen kansanedustaja enää osaa laulaa. Luulisi sen kuuluvan yleissivistykseen.
   Mutta nyt on pakko jättää juhliva Pärnu ja kiiruhtaa Tallinnaan. Sotilasparaatissa on nähtävillä myös suomalaista Sisu-kalustoa. Putinin harmiksi tanskalaiset hornetit tekevät näyttävän ylilennon.
  Satamassa suomalaiset pakkaavat laivaan viinojaan eivätkä tiedä juhlasta mitään, tuskin edes sitä, kuinka vaivalla itsenäisyys on saatu. Mummo tahtoisi nähdä presidentin juhlien kättelyn ja naapurimaan juhlakansan koko loistossaan. Siis kiireesti laivalta kotiin ja televisio auki. Kakkosen uutisissa mainitaan, että itsenäisyyspäivää juhlivan Tallinnan torilla on parinsadan Odinin soturin mielenosoitus hallituksen lepsua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, ei muuta. Kolmonen ei noteeraa edes sitä. Eestiläinen eleganssi jää siis näkemättä.

                    Maksajan kipeä etusormi

Mummo Mutikainen kuuluu yhteentoista yhdistykseen. Jäsenmaksuja on siis maksettava 11 kertaa. Lisäksi hänelle tulee 4 lehteä, eli näin vuoden alussa on edessä 15 maksamistapahtumaa. Maksaessa on näpyteltävä koneeseen 8-numeroinen tunnusluku, kuuden numeron salasana, 22-numeroinen saajan tilinumero, 2+2 -numeroinen euromäärä, noin 15 numeron viite sekä neljä kertaa neljän numeron avainluku. Lisäksi on osuttava parikymmentä kertaa oikeaan näppäimeen, että pääsee pankkitililleen ja sieltä ulos. Virhemahdollisuus on mummon taidoilla 30 prosentin luokkaa, joten näppäysten määrään on lisättävä kolmasosa.
   Yhden laskun maksaminen vaatii siis noin 80 oikeaan osuvaa näppäystä + 20 virheenkorjausta eli yhteensä 100 lyöntiä. Tämä kerrottuna luvulla 15 tekee 1500 oikean etusormen liikettä. Viidentoista laskun maksamiseen mummolta kuluu noin kaksi työpäivää. Ennen sen teki näppärä pankkineiti kymmenessä minuutissa ilman etusormeen iskevää kramppia. Missä lienee se pankkineiti nyt? Onneksi hänen palkkansa säästyminen lisää hiukan pankin voittomarginaalia tässä muuten lamaan vaipuvassa Suomessa.
   Jos mummon kaltaisia tietokonetta vieroksuvia eläkeläisiä on Suomessa noin miljoona, lukija voi itse laskea, kuinka monta kertaa nivelrikkoisen etusormen on osuttava oikeaan kohtaan, jotta maamme maksuliikenne pyörisi. Mutta tähän on tyydyttävä, mummo miettii. Ilman eläkeläisten osallistumista eivät yhdistykset voisi toimia eivätkä lehdet ilmestyä, ja teatterit ja konserttitalot olisi suljettava kävijöitten puutteessa. Siis ei kuin rohkeasti näpyttelemään! Kyllä se etusormi siitä taas paranee.

           Kynttilänvaloa ja takkatulta

     - Ai että sähkönhinnan korotus. Eikö sen pitänyt olla halpenemassa?
     - Ei nyt ole kyse sähköstä vaan sähköjohdoista, joita pitkin sähkö virtailee.
     - Pitääkö niistä maksaa erikseen?
     - Pitää. Eikö mummo ole kuullut, että ne ovat nykyään ulkomaalaisten omistuksessa?
     - Siis ne suomalaiset johdot, jotka risteilevät lumisessa metsässä?
     - Justiinsa ne. Niin että rouva on hyvä ja maksaa. Kyllä ne ulkomaalaisetkin tarvitsevat rahaa.

Mummo ei tykkää, että suomalainen raha virtaa ulkomaille. Hän päättää käyttää lakkoasetta ja komentaa kaikki suomalaiset sähkönkäyttölakkoon. Huomaavat siellä ulkomaillakin, kuinka vahva on jouykkojen voima. Tyrehtyvät rahavirrat, ja kuinkas se ulkomaalainen suu sitten pannaan?
     Tässä mummon säästökonstit: Sammuta virta kaikista sähkövehkeistä. Aluksi tuntuu oudolta, kun huushollissa eivät enää tuiki punaiset ON-OFF-valot, mutta siihen tottuu. Vaienna radio ja televisio. Tietokoneeseen älä edes vilkaise. Hae kellarista pallogrilli ja lämmitä sillä tarjousmaksalaatikko. Jos talossa on sähkölämmitys, polta takassa risuja ja mainoslehtisiä. Älä käytä uunia äläkä lämmitä saunaa. Kivitä rikki pari katulamppua eli oma osuutesi.
   Mummo Mutikainen hykertelee tyytyväisenä käsiään. Pian ne saapuvat, ulkomaalaiset sähköjohdonomistajat ja rukoilevat lakon loppumista. Ehkä tarjoavat lahjuksiakin, sillä sellaisia kuuluu jossakin hyvin kaukana ulkomailla annettavan. Sitä odotellen mummo nauttii kynttilänvalosta ja takkatulen herttaisesta loimusta.

                   Riemukasta musisointia

Mummo Mutikainen meni lauantai-iltana sinne minne muutkin musiikista tykkäävät Porvoon seudun ihmiset eli Taidetehtaalle kuuntelemaan - ei ihan itseään Paganinia mutta mummon mielestä yhtä loistavaa viulun taituria.
   Viulistin nimi oli Ilya Gringolts, ja mukana oli Suomalainen barokkiorkesteri ynnä Meta4-kvartetti liidaamassa. Mitä liidaus meriteeraa, se ei mummolle selvinnyt eikä moni muukaan asia, vaikka hän kotiin päästyään  pisti koko tietokoneosaamisensa peliin ja näppäili läpi vikipediat ja muut tietolähteet. Porvoon pojan Tuomas Hannikaisenkin nimi siellä vilahti, mutta eipä tätä ainakaan lavalla näkynyt.
    Mutta viis niistä tiedoista! Soitto oli riemullista, oikeata yhdessä musisoimisen iloa. Täydellistä taitavuutta niin säveltäjiltä eli Paganinilta ja Mendelssohnilta kuin esittäjiltä. Täysi sali sai nauttia huippuosaajien taidosta ja soittajien nuorekkaasta elämänilosta. Lisämausteena ykkösviulistin nuori into ja yhteistyö Gringoltsin kanssa sekä kakkosviulistin taitava soitto, punainen silkkipaita, kultakimalteiset legginsit ja kokovartaloeläytyminen musiikkiin. Eikä kukaan yleisöstä taputtanut väärään aikaan, vaikka mummo sitä kovin pelkäsi. Keitä nämä taiturit olivat, sitä ei kertonut ohjelma sen paremmin kuin vikipedia.
   Entä sitten se pieni poikkeama klassisesta musiikkikäytännöstä eli Jarmo Julkunen, joka sai kitaran näköisestä soittimestaan esiin vaikka mitä. Ai ai, mummo Mutikainen tuumi, kyllä oli mahtava katsella ja kuunnella ihmisiä, jotka osasivat hommansa. Kiitokset niille, jotka tämän ilon järjestivät.

                          Lunta ja jäätä

Lauluissa hiihdetään hankia hiljakseen ja lumihiutaleita hiljalleen sataa maahan lumivalkoiseen. Tehdään rekiretkiä, ja ryijyn alla on lämmin. Nuorten poikain käsketään nousta sängyn pohjilta ja survaista sukset ulos. Nyt ei onnistuisi. Nykyajan poikia ei saa sängystä ylös ennen iltapäivää eikä suksille kuin komppanian vääpeli. Ennen ne sentään hiihtivät hirvet, tappoivat ohimennen karhun ja hädän tullen pari vihollistakin.
   Mummo Mutikaisen mielestä lauluja pitäisi tehdä myös talven vaivoista. Hän ottaa kynän ja kirjoittaa.
                    On lunta Pekan katolla. Se täytyy pudottaa.
                    Hän ottaa mukaan lapion, Katolle kapuaa.
                    Putoaa hankeen päistikkaa. Käsi ja jalka katkeaa,
                    ja kuhmu päähän ilmestyy. Sipilän hallituksen syy.
Ei se varsinaisesti ole hallituksen syytä, mutta kun sen syyksi pannaan kaikki muu, miksei siis tämäkin.Mummon runosuoni sykkii yhä.
                    Esteri parkaa hirvittää mennä lumisateeseen.
                    Vaikea on kiinnittää liukueste saappaaseen.
                    Puhkuu sekä äheltää. Saa esteen vihdoin paikalleen.
                    Nyt en kaadu, miettii hän. Pihalla lentää selälleen.
Voi voi, tulipa makeita sanoja! Nyt kaikki säveltämiseen kykenevät nuotteja laatimaan. Syntyy taatusti biisi, jolla on mahiksia euroviisukisaan.

                         Kivut, säryt ja kolotukset

Missä kaksi tai kolme kokoontuu, siellä kerrotaan uskomattomia tarinoita sairauksista. Näin ainakin naisten kesken. Kivut ja kolotukset eivät taida olla miesten puheenaiheita.
   Naiset sen sijaan rakastavat sairaustarinoita.Niitä kerrataan kahvikutsuilla kunnes viimeinenkin pootoori on tiristetty kuppeihin. Hiljaisimpia ovat ne, joilla on vakavimmat vaivat, joko omassa tai läheisten elämässä.
   Tavallisesti joukosta löytyy yksi vaivojen ja tautien kuningatar, jonka kivut ovat muihin nähden ylivoimaiset. Hän ottaa terveydenhoitokuluista oman osuutensa ja vähän ylikin. Urheasti hän kestää sen, ettei alan henkilökunta ota hänen vaivojaan todesta. "Vielä minä teille näytän", hän uhkaa.
   Mummo Mutikainen päättää voittaa kuningattaren maineikkaan tittelin. Hän ryhtyy lukemaan lääkärikirjoja ja Vikipediaa löytääkseen kolotuksilleen hienot nimet ja selvitykset. Hän katsoo kaikki sairaalasarjat aina kätilöjuttuihin asti, vaikka lastensaantiaika on ajat sitten jäänyt taakse.
   Kirjaston lehtihyllyjen naistenlehdistä hän löytää aivan uuden tietolähteen, lääkäripalstat. Erityisesti Kiminkisen vastauksista hänen tietoisuuteensa pamahtavat saarijärveläishuumorilla höystettyinä mitä moninaisimmat vaivat.
   Mummo jatkaa opiskeluaan. Se kannattaa, sillä jonakin päivänä hän löytää sairauden, jonka kanssa hän voittaa kaikki kilpailijansa. Kenties hän päätyy vielä valelääkäriksikin. Niin paljoa tietämystä ei kannata heittää hukkaan.

                          Kaikkien aikojen loppiaisaatto

Shakespeare on kirjoittanut näytelmän loppiaisaatto. Tragedian ja komedian mestari ei olisi kyennyt kirjoittamaan yhtä jännittävää ja katsojaa otteessaan pitävää näytelmää kuin se mikä oikeasti tapahtui Suomessa loppiaisaattona 2016. Tätä mieltä on ainakin mummo Mutikainen.
   Suomen nuoret leijonat järjestivät mummolle loppiaisyllätyksen. Mummo on näetsen niitä mummoja, jotka tykkäävät urheilevista nuorista ihmisistä. Nämä pojat, jotka välistä vaikuttivat melkein lapsilta, olivat mahtavia. Eläneet lapsesta asti urheilun maailmassa. Harjoitelleet, harjoitelleet ja harjoitelleet. Jaksaneet joka päivä vääntäytyä harkkoihin.
   Oi voi, mummo ajattelee, sellaisia poikia kannattaa kunnioittaa. Kunnia kuuluu myös äideille ja isille, jotka ovat ostaneet luistimet ja värkit ja vehkeet ja kuskanneet kentille ja halleille. Sekin Kasperi, joka teki viimeisen maalin eli pyöräytti kiekon taikurin taidolla rysään! Jääkiekkoilija kolmannessa polvessa, Hannu ja Sami Kapasen verta suonissa.
   Mummon mieleen tulevat ne nuoret, jotka ovat saaneet pakomatkansa asuinsijaksi kotipaikkakunnan seurakunnan leirikeskuksen. Mahtaa olla kalseaa elämää tässä pakkasessa. Ulos ei voi pistää nokkaansa, kun ei ole kunnon kämppeitä. Perunoitten kuorimista ei riitä koko päiväksi. Puhua ei voi, kun auttajilla on ihan eri kieli,eikä omasta joukostakaan tahdo löytyä samankielisiä.
   Moni heistä on lähetetty matkaan, että perheestä ja suvusta edes yksi saisi elää. Että olisi siemen. Perimmäinen ajatus oli sama, kun suomalaislapsia lähetettiin sotalapsina Ruotsiin ja Tanskaan. Ei tiedetty, häviääkö koko Suomen heimo naapurin laajaan syliin. Tästä ratkaisusta jaksetaan vääntää vääriä johtopäätöksiä ja jakaa tuomioita yli 70 vuoden takaisista asioista.
   Mummo tarjoaisi mielellään leijonanuorukaisten kunniaksi kahvit korvapuustien kera. Häntä ei kumminkaan ole vielä kelpuutettu siihen virkaan. Entä jos veisi leipomukset leirikeskukseen? Ymmärtäisikö porukka korvapuustien filosofiaa? Niin voi ainakin toivoa.
 

                         Edullista eduskunnalle


Mummo Mutikainen on saanut viettää mukavan joululoman. Nyt se on loppu. Ei hänen töihin enää tarvitse vääntäytyä, kun on onnistunut pääsemään eläkkeelle. Entisinä hyvinä aikoina nimittäin sellaista vielä tapahtui. Mutta hän on viettänyt virkistävän joululoman ilman eduskunnan istuntojen katsomista. Kansanedustajat olivat kaiken riitelemisensä välissä joululomalla, ja mummon kaltaiset valppaat seniorikansalaiset pääsivät istuntojen katselemisen vaivasta.
   Nyt hän kirjoittaa kirjettä. "Arvoisa Rouva Puherouva! Tiedustelen kunnioittavimmin, sopiiko että järjestän arvoisille Kansan Edustajille Arvokkaan Käyttäytymisen kurssin..."
   Tässä vaiheessa kirjoittaminen keskeytyy. On koottava ajatukset, että kirjeestä tulee informatiivinen mutta kohtelias. Missään nimessä Rouva Puherouva ei saa luulla, että hän tässä nyt arvostelee ja kritisoi Rouvan hallinnassa olevaa kansakunnan parhaimmistoa. Hän vain tarjoutuu ihan ilmaiseksi pitämään kurssin, jossa käydään läpi keskeiset käytösohjeet, joita  kansanedustajat näkyvässä asemassaan joka päivä tarvitsevat.
   Mummo on kirjoittanut kurssinsa sisällön paperilapulle. Ja onhan sitä pitkä lista. "Pukeudu asiallisesti. Kampaa tukkasi, jos sinulla sellainen on. Pysyttele paikallasi. Koeta olla nukahtamatta, vaikka vastustajapuolueen edustajan puhe pöntössä olisi miten nukuttava hyvänsä. Älä ainakaan kuorsaa. Koeta pitää kännykkä tai iPad näkymättömissä..."
   Kun mummo viimeksi seurasi eduskunnan istuntoa, siellä oli meno kuin ADHD-oppilaitten luokassa. Pidettiin pieniä torikokouksia, joissa juteltiin puoliääneen. Moikkailtiin tuttavia. Selattiin kännyköitä ja läppäreitä. Naurettiin kovaäänisesti kulloisellekin puhujalle. Äiti-ihmiset antoivat kännykällä kotona olevalle jälkikasvulle ohjeita läksyjentekoon. Joku haukotteli suu niin leveällä, että hampaanpaikat näkyivät. Ei ollut koskaan kuullut, että käden voisi sirosti viedä suun eteen, jos ihan turkasesti haukotuttaa.
   Nyt se on loppu. Mummon kurssin käytyään kaikki kansanedustajat ovat sisäistäneet siivon käyttäytymisen ja ovat taas sitä mitä heidän kuuluukin, kansakunnan parhaimmistoa! Mummo päättää kirjeensä kohteliaisiin sanoihin ja toivottaa niin Rouva Puherouvalle kuin koko edustajajoukolle mitä parhainta vuotta 2016. Mainitsee velä ihan viimeksi, että hänen kurssinsa tulee eduskunnalle hyvin edulliseksi. Hän ei tarvitse palkkiota, mutta jos saisi kahvin ja paakelssin eduskunnan kuulussa kuppilassa, niin olisi onnellinen.