Juhannus on
meillä herttainen
Nuorena tyttönä mummo teki juhannustaian, kokosi yhdeksän
erilaista kukkaa tyynynsä alle. Viisaammat vakuuttivat, että silloin näkisi
unessa tulevan sulhonsa. Mummo ei nähnyt. Hän teki toisen tempun, heitti vihdan
saunan katolle. Mihin suuntaan vihdan tyvi osoittaa, sieltä on odotettavissa
sulhasmies. Tyvi osoitti suoraan alas, ja mummo arveli, ettei koskaan pääse
naimisiin. Se oli silloin tytön tärkein päämäärä.
Huonoista ennusteista huolimatta mummo pääsi, eihän hänestä
muuten olisi tullut mummoa. Entiseen maailmanaikaan lapsen sopi syntyä vain
vihityille, kun vähintään kuusi kuukautta vihkimisestä oli vierähtänyt. Häät tanssittiin
useimmiten juhannuksena heinäladossa ennen heinäntekoa, koska silloin lato taas
täyttyisi heinistä. Sulhasen rippipuvusta oli pidennetty hihoja ja lahkeita.
Morsian oli lainannut kolttunsa. Mitä sitä nyt yhtä päivää varten omaa
värkkäämään. Häävalssina soi Kielon jäähyväiset. Taas oli yksi tyttö päässyt
naimisiin ja yksi poika joutunut. Mahdollisesti oli jo tulollaan lapsi, joka näin
sai kristillisesti vihityt vanhemmat.
Nykyajan parit vihitään varttuneessa iässä, sillä häät ovat
niin kallis homma, että niitä varten pitää säästää monta vuotta. Ellei sitten
pari pääse televisiohäitten vihkipariksi. Niissä morsiamen on oltava pulska,
jotta vihkidekoltee näyttää komealta. Mutta hauskaa on niissäkin, ja omat
lapset pyörivät mukana häävalssissa, joka sulhaselta käy yhtä huonosti kuin
Kekkoselta Rock and roll.