Joulupostia

Mummo Mutikaisella on Lapissa serkku Saara, joka lähettää aina joulupaketin. Paketissa on kirja ja villasukat. Tällä kertaa posti on keksinyt uuden palvelumuodon. Paketin saaja voi netissä seurata lähetyksen kulkua.

Miten somaa! Kohta hän istuu nenä ruudussa ja näkee, kuinka Saara paketoi lahjaa kynttilänvalossa. Kuva on kuin Martta Wendelinin kortissa. Toisessa kuvassa Saara valjastaa poroa ja kolmannessa ajaa aisakello helkkyen halki tunturimaiseman kohti Inarin kirkonkylää. Sitten ollaan jo postissa. ”Mänhöökö tämä nyt varmasti sinne ethelään?” Saara kysyy. ”Ka mänhöö, minkä tautta ei mänis”, sanoo postinhoitaja ja lätkäisee pakettiin leiman. Seuraavissa kuvissa on postiautoa ja junaa ja hirmuiset määrät muita paketteja, sillä kansalaiset tekevät nykyään jouluostoksensa netissä ja saavat tavarat postissa. Lähes yhtä paljon on palautettavia paketteja, joten Saaran kirja ja villasukat ovat aivan helisemässä pakettipaljouden alla.

Nyt tulee taas kauniimpi kuva. Paketti on päässyt Pasilan lajittelukeskukseen ja mennä huristelee liukuhihnoilla Nico Rosbergin vauhtia. Päätyy vihdoin mummon lähipostiin. Mummolle tulee tietokoneeseen viesti, että pitää tulostaa planketti, täyttää se ja todistaa postissa, että hän on hän.

Mummo täyttää planketin. Postissa hän ottaa jonotusnumeron ja onnistuu todistamaan henkilöllisyytensä. Kotona hän nostaa paketin kuusen alle. Ehkä hän ensi jouluna hakee sukat ja kirjan Lapin perukoilta itse. Voi olla, että posti silloin toimii vain torstaisin. Halvaksikin tulee, jos ottaa onnibussin.

Itsenäinen Suomi

Mummo on tyytyväinen siihen, että Suomi on itsenäinen. Saammepahan ihan keskenämme täällä söhlätä oloamme ja eloamme, eikä kellään naapurilla ole siihen mitään sanomista. Saamme tehdä viisaita ja tyhmiä päätöksiä ja niin kuin viime aikoina on tullut tavaksi, perua niitä vaikka kerran viikossa.  Saamme valita asioitamme hoitamaan puoluetovereita, sukulaisia ja tuttavia tai napalangon ja serkunkumminkaiman. Saamme poistaa kouluista sukupuolierot ja tuoda lähikauppoihin viinat.  Saamme siirrellä kelloja sinne tänne ja päättää mihin maan kolkkaan ei tarvita postia, pankkia, koulua, lumiauraa ja tiesoraa.

Saamme pitää myös itsenäisyysjuhlia ja hulmutella koppavina siniristilippua. Lisäksi on varaa pukeutua asianmukaisiin vaatteisiin, kun mennään juhlaan, oli se sitten presidentinlinnassa tai oman kylän seuratalon vetoisessa juhlasalissa, jossa ennen muinoin nuoruuden päivinä tanssittiin valssit ja jenkat. Saamme seurata sotilasparaatia ja yleensä pitää omat puolustusvoimat. Saamme katsella Tuntematonta, jonka äärellä on lapset ja lapsenlapset pistetty ymmärtämään, ettei tämä itsenäisyys ole mikään itsestäänselvyys.

Mummokin sitä katselee, mieluiten Edvin Laineen ohjausta, koska siinä näkee Jussi Jurkan riemullisen Lammion pottuilemassa Rokalle ja näkee ne kolme jästipäätä seisomassa kovennettua, kun maataistelukoneet jyräävät yllä. Hietasen kaamea kohtalo ylittää mummon kestokyvyn, ja hän poistuu siksi ajaksi keittämään kahvia ja lämmittämään joulutorttuja. Palaa vasta kun muut tippa silmässä katselevat Karjalan katkottuja mäntyjä Finlandian soidessa.