Mummo käy oopperassa

Mummon lapsuusvuosien sarjakuvassa hienostorouva Klaara rakasti uupperaa. Mummo päätti olla yhtä fiini ja mennä oopperaan Tallinnaan, jossa liput ovat kohtuuhintaiset. Pääsipä samalla etelänmatkalle, koska Tallinna on 70 km etelämpänä kuin Porvoo.

Syysmyrsky nosti aallot vaahtopäisiksi. Laiva keinui, mutta mitäpä ei kulttuurin vuoksi kärsisi.  Mummo kuvitteli olevansa 1800-luvun nälkävuosien ameriikanmatkaaja Atlantilla. Edessä piikaihmisen tulevaisuus sellaisena kuin Hiski Salomaa sen laulussa kuvaili, tiskaamassa astioita ja lakaisemassa luudalla lattioita ressa yllä amerikkalaisessa kitsissä ja hellu laitettuna kotiin aamuyön tunteina.

Estonia-teatterin talo on kaunis päältä ja sisältä. Mummo nostaa ylpeänä nokkaansa. Katsokaa kaikki, tämä on suomalaisen Viivi Lönnin suunnittelema pytinki! Tutun näköinen mies tuossa aulassa.  En nyt muista nimeä, mutta täytyypä käydä tervehtimässä. Tuttuus on yksipuolista, mutta mies on julkkis ja tervehtimiseen tottunut. Jorma Hynninenhän siinä, ehkä jo Porvoon keikka mielessä.

Yleisö on viimeisen päälle tyylikästä. Naisten kengänkorot 12-senttiset ja miehillä musta puku eikä kravattia. Arkisesti pukeutuneet ovat kaikki suomalaisia.

 Oopperan nimi on Faust, mutta sisällöstä mummo ei pääse kärryille. Silmän ja korvan ruokaa on kumminkin  yltäkylläisesti. Miesnäyttelijät kaikki adoniksia, joilla vaatetus paljastaa enemmän kuin peittää. On siinä mummoikäiselle ihmettelemistä.

Väliaikakahvin ja leivosten kuvaaminen vaatisi puolet tämän jutun palstatilasta. Aineen ja hengen kulttuuri on tässä entisessä neukkutasavallassa hämmästyttävä. Semmoinen veljeskansa meillä.

     Kippis kansanterveydelle oli 28.11. 2018

Rokottamistilaisuus on todellista tasa-arvoisen ja kaikille kuuluvan terveydenhoidon riemujuhlaa. Näinä viikkoina halulliset saavat influenssarokotuksen ihan ilman edestä. Yhteiskunnalle se tulee tyyriiksi. On ostettava rokotusaineet ja kertakäyttöpiikit, järjestettävä paikat ja maksettava ilmoitukset. Lopputulos jää kumminkin plussan puolelle. Säästetään sairaalavuorokausia ja vältetään jälkitaudit ja keuhkokuumekuolemat.

 Mummo menee kiltisti rokotuspaikalle. Saa numerolapun ja istuu odottamaan. Iloisesti hymyilevä kipusisko huutelee numeroita ja osoittaa rokotettaville mihin mennä. Joku kulkee rollaattorin kanssa, joku käyttää kävelykeppiä kuin Mannerheim, mutta moni pääsee käsittelyyn ihan omin voimin.

Odotustilassa on monipuolinen otos porvoolaista ikäväestöä. On köyhää ja rikasta, resupekkaa ja herrasmiestä, lihavaa ja laihaa. On 60-vuotishääpäiväänsä viettäneitä aviopareja, jotka tukevat lempeästi toisiaan. On mummoja, joilta vaari laulun mukaan myrsky-yönä hukkui meren sinilaineisiin. On ukonkäppyröitä, jotka haaveilevat löytävänsä netistä hehkeän kumppanin, kun naapurin Kallekin löysi.

Kansa riisuu itseään sen verran, että saa pläntin paljasta nahkaa esille. Tämän rokotuksen seurauksena ei synny samanlaista jälkeä kuin lapsena saadusta isorokkorokotuksesta. Se eli ja kupli ja jätti käsivarteen merkit, jotka vähästäkin lihomisesta suurenivat kahvikupin kokoisiksi. Niitä piti peitellä puuterilla, kun kesällä kukallisen kretonkimekon hihat olivat lyhyet.

Nyt passaa odottaa, kumpi voittaa, pyörryksiin tainnutettu rokotusvirus  vai ärhäkkä ja salaperäisiä teitä Suomeen rantautuva murhanhimoinen taudinaiheuttaja. Mummo toivoo hartaasti, että rokotuksessa hänen käsivarteensa joutunut virus pääsee voitolle.  

79 vuotta sitten

Mummo muistaa sen päivän. Maalaistalo täynnä touhua. Väkeä keittiössä, ruisleivän haju ilmassa. Parimetriset leipälaudat levitettyinä tuolien ja pöytien varaan. Leivinuunissa paloivat metriset halot. Leivinpöydälle nostettiin taikinaa. Leipojat ottivat siitä sopivan kokoisen mötikän, taputtelivat littanaksi, painoivat sarvella keskelle reiän, nostivat laudalle nousemaan.

Uuniin mahtui 12 leipää. Niitä tarvittiin nyt, sillä Suomi oli sodassa. Idän ikuinen vihollinen pommitti Helsinkiä, ja sen piippalakkipäiset sotilaat tulivat rytisten pitkin Karjalan kannasta. Niiden oli määrä marssia kahdessa viikossa Helsinkiin.

Samaan suuntaan matkasivat evakot. Moni sai sentään hevoskyydin reessä kotinsa tavaroitten kanssa. Jouluun mennessä sotaa pakoon lähtenyt väki sai katon päänsä päälle. Evakkoja oli 400 000, ja isänmaa osoitti kaikille jonkinlaisen kodin sen tilalle, joka lähtiessä sytytettiin palamaan, niin kuin poltetun maan taktiikkaan kuuluu.

Mummon isä siis lähti puolustamaan maata. Reppuun sullottiin flanellisia ja villaisia vaatteita, sillä ennustettiin kovia pakkasia. Tavalliset tumput olivat kehno ratkaisu sotaan menevälle. Naiset kutoivat ampumiseen soveltuvia etusormikäsineitä.

Mummon isä ei joutunut kauan tekemään sotatöitä, niin kuin Antti Tuuri niitä hommia nimittää. Jouluaattona pääsi Lundin talon sotasairaalaan, taloon, jonka kaupungin johto pian pistää maan tasalle. Kranaatinsirpaleitten repimä jalka oli amputoitava. Katsomaan tullut vaimo kysyi hoitajilta, mihin jalka joutuu.  ”Näsin hautausmaalle”, hoitajat vastasivat.

Raju joulukuun alku Suomelle. Edessä yhtä raju talvi.