lauantai 9. maaliskuuta 2019


Kaksi viikkoa virtuaalihiihtoa

Sää on maailman epäluotettavista asioista epäluotettavin eli mitä milloinkin sattuu olemaan. Ennen vanhaan se kelpasi talvisin aina hiihtämiseen. Silloin piti paikkansa kansanviisaus: jos katolla on lunta, on sitä myös maassa.
Vanhanajan hiihtokelejä on nykyään harvoin, mutta virtuaalihiihdon tunnelmaan pääsee myös sisätiloissa. Kahden viikon ajan mummo valitsi hiihtotavoista sen helpomman eli virtuaalisen. Oikeat hiihtäjät valitsevat perinteisen ja luistelun välillä ja ovat valintaansa tyytyväisiä. Muutosvastarintaisia puheita ei enää kuule. Nykyään jo kaksivuotiaat hiihtäjät hallitsevat sekä perinteisen että luistelun.
Mummoikäisille sopiva virtuaalihiihto tapahtui Itävallan Seefeldissä lumisessa metsässä, jollaisessa meilläkin harjoitetaan hikilautaurheilua. Ladut olivat kuin koti-Suomessa, joskin mäet vähän korkeampia ja laskut vauhdikkaampia. Niissä sai suksilleen 40 kilometrin tuntivauhdin. Siinä ei paljon kannata kaatuilla, varsinkin kun ei ole kypärää eikä minkäänlaisia toppauksia suojelemassa kroppaa. Niin että pysytelkääpä pystyssä kaikki Iivo Niskaset ja Matti Heikkiset.
Kahden viikon ankaran virtuaalihiihtämisen jälkeen mummolla on kovia vieroitusoireita. Yhtenään on tartuttava KAUKOON. Aina sama tulos, ei hiihtoa vaan pari kolme tummapukuista kravattimiestä jauhamassa niitä samoja asioita, joita jauhoivat kaksi viikkoa sitten. Eivät ole keksineet puolen kuun aikana mitään uutta.
Yksi sentään on uutta. Suomessa on keksitty, että Viro on itsenäinen maa, jonka vaaleista kannattaa tiedottaa yhtä äänekkäästi kuin ruotsalaisista. Tuntuu mukavalta, että meillä on naapuri etelässäkin.

1 kommentti:

  1. The casino is owned by the Borgata, owner of
    Casino 데일리 벳 operator Borgata Hotel Casino & Spa. The casino and 1xbet korea spa opened its 프라하사이트 doors in 에볼루션 바카라 November 2006 and now it's a 메이저 벳 먹튀 full-service resort.

    VastaaPoista