Mummo katsoo telkkaria
Mummo surffailee televisiokanavilla. Ei ole tarjonta kuin Teija
Sopasen aikaan, jolloin kaikki oli paremmin. Kaisa Mäkäräistä ei näytetä. Kaisa
on mummon lempparitähti, iloinen, positiivinen ja hyväntuulinen. Jos voittaa,
säteilee kuin aurinko hangille ennen näitä ilmastonmuutoksia. Jos häviää, halaa
hartaasti voittajaa.
Politiikka on kehnompaa viihdettä. Kaikki ovat kiukkuisia,
kateellisia, negatiivisia ja huonotuulisia ja piikittelevät vastustajaa yhtä
lahjakkaasti kuin nuoriso toisiaan netissä. Mitä huonommaksi menee Suomen
luottoluokitus, sitä masentavampaa katsottavaa on politiikan peli. Negatiivisuus
tursuu ulos kuvaruudusta ja myrkyttää ilman hengityskelvottomaksi. Halauksista
ei puhettakaan. Vai oletko koskaan nähnyt esim. Paavo Arhinmäen halaavan Aleksander
Stubbia?
Urheilu käy siis viihteeksi mutta ei missään nimessä politiikka.
Muut ohjelmat ovat joskus niin roiseja, että mummoikäinen katselija punastuu ja
tuntee myötähäpeää niitä kohtaan, jotka kulloinkin esittelevät ruudussa
elämäänsä ja ajatuksiaan.
Kun Kaisaa ei näy eikä kuulu, mummo katsoo dekkarisarjoja. Murhat
jossakin kaukaisessa maassa ovat hänen satujaan. Hän on niin innostunut niistä,
että harkitsee ryhtymistä Agatha Christieksi tai Donna Leoniksi. Ensiksi on
kerättävä aineisto eli matkustettava idän pikajunalla itään tai purjehdittava risteilyaluksella
Niilillä tai istuskeltava venetsialaisen gondolin kyydissä. Nyt on ryhdyttävä
keräämään rahaa, että pääsee matkaan. Taitettua indeksiä nauttivana hän tietää,
että päämäärä on kaukana, mutta silti kannattaa yrittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti