Unohtuneita juhlapäiviä
Helatorstai on pyhäpäivä melkein keskellä viikkoa.
Kristillisessä perinteessä se on Jeesuksen taivaaseenastumisen päivä. Kuinka se
oikein tapahtui, sitä ei maallistunut tavis käsitä. Mutta mukava sitä kumminkin
on viettää vapaapäivänä, kun on kevät ja luonto kukoistaa.
Keväällä juhlitaan. Juuri äsken vietettiin kaatuneitten
muistopäivää, ja televisio näytti Saulin selkäpuolen, kun perinteen mukaisesti
laskettiin seppele sankarivainajien muistomerkille. Vielä on joukossamme niitä,
joilta sota vei isän tai veljen, ja näiden itkettämiseksi televisio lähettää aina
näihin aikoihin Suomen kansan vaikeimmista hetkistä kertovia elokuvia. Hyvä
että lähettää, ettemme unohtaisi.
Mummo muistaa seisoneensa pikkulottana sankarihautajaisten kunniakujassa
kotipitäjänsä hautausmaalla. Harmaassa lottapuvussa oli irrotettava valkoinen
kaulus ja hihansuut, ja ne oli muistettava pestä ja silittää ja ommella
takaisin paikalleen. Yhdeksän ikäinen likka katseli hautaan kannettavia
valkoisia arkkuja ja murehti kauluksiaan.
Tänä päivänä hänestä tuntuu siltä, että hän on tässä maassa
lähestulkoon ainoa, joka sodasta jotakin muistaa. Sillä ei tosin kannata
kerskailla. Parempi olisi, jos muistaisi vanhat euroviisukappaleet.
Helatorstain jälkeen tulee helluntai. Jos ei ole heilaa
helluntaina, ei sellaista ole koko kesänä, joten nyt kaikki sinkut liikkeelle.
Helluntaita vietetään pyhän hengen vuodattamisen juhlana.
Mikä se pyhä henki oikein on, se ei ole mummolle vielä tähän päivään mennessä
selvinnyt. Mutta antaas katsoa, ehkä se tulevana helluntaina selviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti