Mummo ostaa bussilipun
Mummo päätti matkustaa bussilla naapurikaupunkiin, kun matkustaminen
on nykyään halpaa. Ennen muinoin hän nousi
linja-autoasemalla linjuriin, kaivoi esiin kukkaron ja maksoi. Kuski sujautti
rahat samanlaiseen laukkuun, johon mummo oli silloin kauan sitten linja-auton
rahastajan virassa toimiessaan sujauttanut matkalaisten ryppyiset markat ja
käsissä likaantuneet pennit ja tökännyt matkalaiselle pienen paperilapun
todisteeksi, että maksettu on.
Tähän bussiin oli ostettava lippu etukäteen netistä. Mummo
tarkisti, että datanatiivi lapsenlapsi Aaro (6 v.) oli puhelimensa ääressä, jos
hommassa syntyisi pulmia.
Sitten alkoi taistelu. Mummo paineli, klikkaili, hikoili ja
kirosi. Lopulta hän oli klikannut hyväksyvänsä kaikki kohdat – lähtökaupungin,
bussipysäkin, lähtöajan, paikannumeron, hinnan, määränpääkaupungin,
bussipysäkin siellä ja oman pankkitilinumeronsa, jolta veloitettaisiin 3 euroa 40 senttiä. Hän tarkisti, että
printtarissa oli paperia. Painoi ykkösen, että yksi kappale lippuja, kiitos. Ei
muistanut, oliko jo painanut ja painoi toisen kerran ja varmuuden vuoksi vielä
kolmannen. Ruutuun ilmestyi numero 111. Kone alkoi syytää paperia.
Pian lattia tulvehti printattuja lippuja. Numeron 88
kohdalla paperi loppui ja punainen silmä pyysi lisää. Mummo soittamaan Aaroille, joka tuli
juoksujalkaa. Sammutti koneen punaisena vilkkuvan silmän, ojensi mummolle lipun
ja kokosi loput siistiksi nipuksi. Kysyi, mihin mummo tarvitsee näitä näin
paljon. ”Sinulle piirustuspaperiksi”, mummo vakuutti ja kaivoi pakkasesta
jätskin. Se on mummojen taksa data-asioitten hoitamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti