Ärsyyntymisensiedätyshoitoa

Mummo Mutikaisen arvelee, että hänen ärsyyntymisensietokykynsä on madaltunut. Se kaipaa siedätyshoitoa, jonka hän aloittaa juuri nyt. 

   Ensimmäinen ärsyyntymisen aihe tulee radiosta. Esitelmänpitäjä on elikkä-ihmisiä. Puolen tunnin  esitelmässä on 18 elikkää. Mummo kuuntelee ne kaikki eikä anna ärsyyntymisen häiritä. Alle kolmekymppiset missit, mallit ja iskelmätähtöset sen sijaan ovat tosi-ihmisiä. Tosi paljon, tosi ihanaa, tosi kamalaa, tosi makeeta, he toistelevat. Mummo kuuntelee kaikki tosit ja kokee olevansa sekä elikkä- että tosi-siedättynyt.

   Seuraava siedätyshoitoaihe tulee TV:stä. Porukka itseään nuorina pitäviä keski-ikäisiä miehiä istuu pöydän ääressä puhumassa. Jokainen on mielestään niin nokkela, sanavalmis ja hauska, että omalle jutulle kannattaa nauraa kovaäänisesti. Oikea nilkka on reteesti vasemman polven päällä. Mummo kokeilee samaa ja toteaa, että keski-ikäisten nuortenmiesten lonkat ovat notkeammat kuin hänen. Hän jatkaa siedätyshoitoa katsomalla ohjelmaa viiden minuutin verran. Seuraavalla kerralla hän lisää toiset viisi, kunnes on siedättynyt ja saattaa katsoa koko ohjelman.

   Mummo lähtee sauvakävelylle. Polun varteen on kylvetty karkkipapereita, tupakkapakkauksia, mäyräkoirankuoria ja paperinenäliinoja. Tähän asti hän on poiminut ne pois ja survonut paperinenäliinat sauvan kärjellä sammalikkoon. Nyt hän päättää sietää ne. Ehkä heittäjät ovat kokeneet metsän yksitoikkoisen vihreäksi tai valkoiseksi ja haluavat antaa sille vähän iloista väriä. Siis olkoot paikoillaan.

   Mummo palaa virkeänä metsäkävelyltä ja on tyytyväinen siedätyshoitoonsa, johon ei tarvinnut Sote-yhtymän terapeuttien kallisarvoista aikaa. Oikeastaan tästä pitäisi saada verovähennystä, hän tuumii. 

    

Joulustressiä

Mummo Mutikainen julisti sodan joulustressiä vastaan ja aloitti joulukorteista.  Hän ei lähetä  yhtään korttia vaan kirjoittaa  aiheesta kirjan "Sata ohjetta sille, joka haluaa välttyä  joulukorttien kirjoittamiselta".
   Mummo on jo keksinyt monta ohjetta, esim. nämä: Älä osta kortteja. Palauta pyytämättä lähetetyt niput lähettäjälle. Älä lue saamiasi kortteja. Älä avaa joulukirjeitä, joissa ystävät kertovat Thai-maan matkastaan tai satavuotiaan vaarin yllättävästä kuolemasta tai että 99-vuotias täti menehtyi keittiössään kesken pullapitkon letityksen tai että sukuun on syntynyt suloisia lapsenlapsia tai herttaisia kissanpentuja. Kokoa kortit siihen punaiseen kirjekuoreen, jonka posti sinulle toimitti.
   Mummo noudatti omia ohjeitaan. Joulun jälkeen hän ajatteli lykätä punaisen kuoren saunan pesään. Sitten iski uteliaisuus. Tuliko tänä jouluna kortti, jossa lukee Hyvää joulua t. Seija ja Jaakko. Mummolla ei ole harmainta aavistusta keitä Seija ja Jaakko ovat. Hän kaataa kortit pöydälle ja ryhtyy lukemaan. Joulukirjeetkin on avattava, voihan olla, että Seija ja Jaakko ovat siirtyneet kirjeisiin.
   Kun kaikki kortit ja kirjeet on luettu, mummo saa vaikean syyllisyyskohtauksen. Kaikki muut työllistävät korttitaiteilijoita, postin lajittelukeskusta, postinkantajia ja joulun jälkeen jätekartonkiteollisuutta. Vain hän jättää  velvollisuutensa täyttämättä.  Näin ei voi toimia! Keskeneräinen kirja jääköön pöytälaatikkoon. Ensi jouluksi hän keksii ihan uudenlaisen joulustressinpoistoaiheen, hän ajattelee ja nostaa korttipinon piirongin päälle.
   Yksi kortti on pudonnut lattialle. Siinä lukee "Hyvää joulua t. Seija Jaakko": Mummo nostaa sen pinon päällimmäiseksi. Maailma on taas mallillaan.



















työllistävät korttitaiteilijoita, postin ,

                               Pakkopullaa

Mummo Mutikainen mutustelee eilen leipomaansa pullaa, hörppää päälle kahvia ja miettii miksi näin kelvollista känttyä sanotaan pakkopullaksi. Muutenkin mummo on lopen kyllästynyt kaikkeen pakkoon.
   Ensin oli koulupakko. Oli pakkolukemista, pakkokirjoitusta, pakkolaskentoa ja pakkolaulua ja leikkiä. Myöhemmin tuli pakkoruotsi, pakkoenglanti, pakkosaksa, pakkoalgebra jne. Muunkinlainen pakko ahdisti elämää. Pyörällä oli pakko ajaa tien oikeata laitaa, vaikka vasemmalla oli vähemmän kuoppia. Tuli turvavyöpakko ja ainainen pelko pakkoparkkisakoista. Ei vapaaehtoisuutta himpun vertaa.
   Nyt sitten tulevat pakkolait entisten pakkojen päälle. Niistä vouhotetaan niin ettei mummo saa pahaakaan rauhaa. Ollaan vastaan ja puolesta, enimmäkseen vastaan. Mummo kaataa itselleen toisen kupillisen kahvia ja ottaa toisen pakkopullan. Laihtumista ei nimittäin ole vielä tehty pakolliseksi.
   Pian sekin tapahtuu, mikäli pakkolakien vastustajia on uskominen. Niiden myötä kansa nitistetään niin littanaksi, että joka iikka laihtuu, kun ei ole enää varaa ostaa hyviä lihottavia ruokia, makoisia leivoksia, sokerisia limssoja, suklaata eikä mitään muutakaan suussa sulavaa. Täytyy tyytyä kaurapuuroon ja tarjousmaksalaatikkoon, ja siitä tulee kansanterveydestä huolehtiva Pekka Puska onnelliseksi. Jokin hyöty sentään pakkolaeista, mummo ajattelee ja pyyhkii pullanmurut suupielistään.