Isoäitinä on hyvä olla
Maailman nopein liike on se, jolla tuore isoäiti näpelöi
kännykästä esiin lapsenlapsen kuvat. Rouva S. esittelee kaikki sata kuvaansa
mummolle päiväkahvin ääressä. ”Estelle eestä, Estelle takaa. Estelle istuu.
Estelle makaa. Estelle maassa, Estelle puussa. Estelle tuutuu tutti suussa.”
Estelle on yhtä ihana kuin kaimansa naapurimaassa, älykäs,
kaunis, varhain kehittynyt, aivan suloinen. Mummo Mutikainen jaksaa ihailla. Omat
lapsenlapset ovat jo isoja. Niiden kanssa on eletty läpi monet pelot. Toimivatko
kaikki aistit? Oppiiko ajoissa kävelemään ja puhumaan? Oppiiko lukemaan,
pärjääkö koulussa? Polttaako nurkan takana tupakkaa? Onko kiusattu vai
kiusaaja? Sairastuuko anoreksiaan tai sortuu huumeisiin? Pääseekö opiskelemaan,
saako töitä?
Entä masennus, jota nykynuorista sairastaa melkoinen prosentti?
Miksi, sitä mummo ei ymmärrä. Onhan näillä kaikki paljon paremmin kuin hänen
lapsuudessaan, jolloin sai pelätä desantteja ja pommikoneita. Kengät olivat
paperinarusta, vaatteet viiteen kertaan käännetyt, ruoka surkeaa ja karkit
kuivattuja porkkananpaloja. Seksi kaikkine ilmenemismuotoineen oli syntiä ja
kiellettyä, ellei tahtonut 17 vuoden iässä äidiksi tai isäksi.
Mutta tämä Estelle. Hänellä on edessään elämä Suomessa, joka
tutkimusten mukaan on maailman kärkimaita. Parempaa paikkaa ei voisi
syntymämaakseen valita. Eläköön siis Estelle, rouvat toteavat ja ottavat
viimeisen kupin saatteeksi lasillisen Vana Tallinnaa. Onhan se satavuotisjuhlien
virallinen juhlajuoma. Kippis vain isoäitiydelle!