maanantai 27. marraskuuta 2017

                    Häiritsevää häirintää

Päivän puheenaihe on seksuaalinen häirintä. Mummon ikäisenä yleensä saa olla rauhassa. Ehkä tämä lohduttaa niitä, jotka juuri nyt ovat kukkeimmassa häirintäkohdeiässä. Kyllä se siitä vähenee samaa vauhtia kuin kukkeuskin. 
Seksuaalisuus on suvunjatkamista ylläpitävä voima. Rivouksien puhuminen, takapuolelle taputtelu ja ehdottelu ovat kauniin asian ikäviä kääntöpuolia, ja vahvaluontoiset tyttölapset ovat aina pitäneet niihin syyllistyviä tyhminä ja törppöinä. Aremmat ja nuoremmat eivät rohkene puolustautua ja joutuvat kärsimään.
Tuijottaminenkin häiritsee. Jonkun mielestä nainen asettaa vasiten sulonsa sihdattaviksi. Decolté on niin antelias, ettei tavara tahdo pysyä sisäpuolella, joten kärsiköön nyt tuijotuksen. Porvoon valtiopäivätanssiaisissa paikallisen kartanon venäläinen rouva pullautti toisen rintansa tanssiessa ulos, että keisari olisi innostunut. Ei tehonnut. Keisari oli hehkeän Ullan lumoissa.
Seksuaalinen väkivalta on tuttu asia valitettavan monelle naiselle. Tyhmiä, röyhkeitä ja sairasmielisiä miehiä tässä maailmassa riittää, ja siksi on tyttöjä ja nykyään kai poikiakin varotettava. Monissa maissa eivät koululaiset saa kulkea yksin koulumatkaa.
Ahdistelun kohteeksi joutunut ei juuri kerro asiasta poliisille. Yhtä vähän ilmoitetaan perheväkivallasta, sillä kummassakin tapauksessa syyllistetään myös uhri. Tekijä kumminkin voisi saada käräyttämisestä  terveellisen opetuksen.

Raiskaaminen on kamala asia, eikä kenenkään pitäisi joutua sen kohteeksi. Kuitenkin sitä pidetään sodankäyntiaseena, joka nöyryyttää vastapuolta aseita tehokkaammin. Lieneekö Ratko  Mladic syyllistynyt ylenmääräisen tappamisen ohella myös tähän ikiaikaiseen sodankäynnin alalajiin? 

lauantai 11. marraskuuta 2017


                                Martin kanssa murkinalla

On se maittavaa tämä 1500-luvun saksalainen sapuska! On lämmintä hapankaalia, rosmariinilla maustettuja juureksia, uunissa hautuneita porsaan kylkiluita ja kanankoipia ja tietenkin makkaraa, jota ilman ei Martti Luther kävisi ollenkaan ruokapöydän ääreen. Ruoan olivat valmistaneet Katharina-emännän piiat, jotka olivat juhlan kunniaksi pukeutuneet parhaimpiin esiliinoihinsa ja myssyihinsä. Tunnelma oli juuri sellainen kuin Lutherin kodissa varmaan oli – lämmin, sopuisa, kodikas ja varmasti Jumalalle otollinen. Martti itse siunasi ruoan ja osallistui vahvalla äänellään veisuuseen.
Tämä kaikki tapahtui Martin-päivän iltana Gammelbackan seurakuntakodissa. Kirkon väki oli suunnitellut, ideoinut, keksinyt, huushollannut, kattanut, keittänyt ja paistanut. Musikantit Minna Wesslundin johdolla olivat kaivaneet nuottipinoistaan esille 1500-luvun sävelmät, ja urut, nokkahuilut ja Mora-viulu soivat kuin silloin, kun Martti juuri oli naulannut teesinsä Wittenbergin kirkon oveen.
Pihalla paloivat soihdut ja jätkänkynttilät marraskuiseen pimeyteen, ja sisällä kansa kuunteli hartain mielin Lutherin ja Filip Melanchthonin väittelyä taivaaseen pääsemisen kinkkisistä kysymyksistä. Olivat kumpikin sitä mieltä, ettei sielu vilahda taivaaseen aneita ja pietarinpenninkiä maksamalla vaan ihan armosta. Pietarinkirkon rakentamiseen ja kuulemma vielä jonkun paavin velkojen maksamiseen täytyi myös Suomen köyhän kansan osallistua, vaikka oma perhe joutui kärsimään kirkollisveron kantajan mentyä nälkää.

Tämän kaiken sai kokea se Porvoon seurakuntalaisten joukko, joka oli hoksannut ilmoittautua seurakunnan järjestämään Luther-iltaan. Esitelmiä on jo kuultu, Lutherin virsiä veisattu ja muutenkin juhlistettu reformaation 500-vuotisjuhlaa, mutta omakohtainen osallistuminen antoi eniten. Täytyy ihmetellä, kuinka Luther aikoinaan rohkeni tehdä sen minkä teki. Hän asettui vastustamaan katolisen kirkon mahtia ja oppeja. Varmaan siinä oli hengenlähtökin lähellä. Maailman vääryyksien korjaamiseen tarvitaan paitsi viisautta myös rohkeutta. Niitä molempia hänellä oli. 

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

   Niin tätäpäivää, niin tätäpäivää

Mummo on kuuliainen kansalainen. Hän poimii luonnosta roskan päivässä. Hän matkustaa Helsinkiin onnibussilla eikä saastuta maapalloa oman auton päästöillä.  Hänen hylkäämiään muovikasseja ei kellu siinä muovijätepuurossa, joka peittää Tyynenmeren syvänteet ja tappaa merestä kaiken elollisen. Hän ottaa rokotuksen, ettei influenssallaan tartuta itseään huonommassa hapessa olevia vanhuksia.
Saunan pesän hän virittää puitten päältä, jolloin ilmaan joutuu vähemmän pienhiukkasia. Hän korjaa koiran jätökset mutta ei sentään vieraitten koirien kasoja pururadan varrelta. Toivoo, että kerran saisi sen törkimyksen kiinni verekseltään.
Hänen sapuskansa on kotimaista lähiruokaa. Hän hörppii luomumaitoa, Afri-kahvia ja reilun kaupan teetä. Hän ei osta kiinalaisten ja intialaisten lasten ompelemia halpisvaatteita, vaikka toisaalta nekin olisivat kyllä ansainneet palkkansa eli kupillisen riisiä. Hän on siis niin tätäpäivää, niin tätäpäivää että.
Mutta ne muut. Ne heittävät luonnossa ikuisesti säilyvät karkkikääreet ulos auton ikkunasta. Ajavat autolla puolen kilometrin päähän lähikauppaan ostamaan tupakkaa. Saavat keuhkosyövän, jonka hoitoon uppoaa verovaroja. Mussuttavat karkkia, vaikka hyvin tietävät, että siitä syntyy kansantaloudehampaita hoidetaan verovaroin. Käyttävät tyyriitä terveyspalveluita mitättömien vaivojen hoitoon, kun voisivat poistaa ne järkevällä ravinnolla ja liikkumalla. Hipelöivät rättikaupassa puseroita ja tunikoita himoiten ja jos on rahaa, ostavat, vaikka kaappi pursuaa entisiäkin.
Mummo sen sijaan elää niin kuin kaiken tietävä media opettaa. Hän on vastuullinen kuluttaja. Häntä ei voi syyttää maapallon tuhoutumisesta.


Kotiseutuni oi!

Kotiseutu on kaikilla paitsi hunsvoteilla, jotka eivät ole mistään kotoisin. Jotkut elävät koko elämänsä tekotiloillaan, toiset lähtevät etsimään onneaan maailmalta. Kaipaavat ikänsä kotiseutua. Muistelevat kännipäissään lahonnutta kotiveräjää.
Jos kotiseutu elämän myrskyissä jää taakse kuin Jukka Kuoppamäellä, sinne kaivataan, vaikkei siitä muuta muisteta kuin talven tuiskutuulet. Tärkeintä että kaikki on ennallaan: pihakoivu, vinttikaivo, aittakin katto kallellaan.
Todellisuudessa kaikki siellä on muuttunut, pienentynyt ja nahistunut. Toivottoman pitkä matka kauppaan ostamaan kymmenellä pennillä siirappia on vuosikymmenten saatossa kutistunut muutamaan kymmeneen metriin, ja joki kuivunut pikku puroksi.  Himalajan korkuinen kelkkamäki on nyt vähäinen nyppylä.
Topeliuksen tarinassa poika kiipeää katolle ja ihmettelee, onko kaikki näkyvä hänen isänmaataan. Äiti vakuuttaa, että on. Että siellä asuvat ovat suomalaisia, jotka puhuvat sinun kieltäsi. Sinulla on heidän kanssaan yhteinen historia ja yhteiset juuret. Vanha kunnon Topelius ei aavistanut, kuinka toisilleen vieraita tämän maan asukkaat ovat tässä kansainvaelluksen tiimellyksessä. Suomi 100 sentään yhdistää ja herättää isänmaallisia tunteita.

Joskus ennen sotia Suomi juostiin maailmankartalle. Nyt synnytetään. Aina se juoksemisen päihittää. Tulevan lapsen kotimaa on Suomi ja koti Mäntyniemi. Joku pelkää, että vauva häiritsee presidentin viranhoitoa. Mummo on varma, että homma hoituu yhtä sutjakkaasti kuin vauvan yösyöttö. On tässä nyt mukava osallistua odotukseen. Kohta ollaan Ruotsin kanssa tasoissa maailmanlaajuisessa ristiäiskuvakisassa.