Julkkiselämän uutiset

Mummo saa nipun vanhoja aikakauslehtiä. Niitä selaillessaan hän huomaa olevansa totaalisen tietämätön kaikesta mikä Suomessa on tärkeää.

Ensimmäiseksi hän lukee ihmeparantumiset, sillä sairaudet ovat mummoihmisten kiinnostuksen kohde numero yksi. Missä heitä kokoontuu, siellä alkaa sairauksien selvittely. Mummo on saanut kokoontumisista niin vankan alan tietämyksen, että voisi ryhtyä valelääkäriksi.

Mutta nyt siis tietoa tulee lehdistä. Ne ovat kauhoneet sairauksien pohjattomasta aihelaarista lukijoitten iloksi kummallisia vaivoja, vikoja, tapaturmia, tauteja, vammaisuuksia ja muita kremppoja. Yhteistä niille kaikille on, että niistä on sitkeän yrittämisen kanssa parannuttu. Yksikään tarina ei pääty sanoihin ”Voi perhana, pitääkö minun nyt tällaisen takia heittää henkeni!”

Toinen tyhjentymätön laari on julkkisten rakkauselämä. Mummo ei ole tähän päivään mennessä tiennyt mitään ihmisistä nimeltä Tauski, Jasmin Mäntylä, Johanna Tukiainen, Tape, Tiina Jylhä tai huutokauppakeisari. Matti Nykäsen hän sentään tietää ja iloitsee siitä, että Matin liitto viimeisimmän vaimon kanssa on kestänyt jo yhdeksän vuotta. Muut vaihtavat ensin pusuja ja sitten muutaman vuoden päästä paria. Elämme siis vaihdantataloudessa.

Jokaisen lehden lopulla on pari aukeamaa julkkiksista joissakin avajaisissa tai lopettajaisissa. Lehdet arvostelevat kuvattavien vaatetuksen ja meikin ja kertovat, kuka juuri nyt on kenenkin kanssa. Hyvin tärkeää on tällä hetkellä valistaa lukijaa homoasioissa. Nyt siis mummokin tietää missä mennään. Kiitos kuuluu yksinomaan niille lehdille. 

Syksy jo saa

Syksy jo saa, ja punertaa marjat pihlajain. Mummo tahtoo vielä ennen talvea tuntea meren suolaiset pärskeet kasvoillaan, joten merimatka on tehtävä. Halvin konsti päästä merelle on matkustaa lossilla Tirmoosta Pellingin puolelle ja takaisin. Sen kyydin maksaa valtio. Mummo osallistuu kustannuksiin veronmaksajana.

Pärskeitä ei tunnu. Sen sijaan sataa. Pellingin puolelle päästyä on käytävä kesätorilla, kun kaikki sen ihanuudesta vaahtoavat. Sade on yltynyt, ja tori huokailee tyhjyyttään. Pellinkiläiset eivät pistä nokkaansa ulos tällä säällä. Merimaisema on sateellakin sentään kaunis ja myyntikojut pihlajanmarjan punaiset. Mummo kuvittelee millaista täällä on aurinkoisella säällä. Iloinen kesäkansa siemailee pöydissä siideriä. Lapset kirmaavat laiturien vaiheilla, vastasavustettu kala tuoksuu ja pellingesvenska sorisee. Seassa rippunen suomeakin.

Kun näin pitkälle on päästy, pitää vielä poiketa ArtMarinassa. Meren rannalla on punaisia tupia kuin pihlajassa marjoja, ja niiden takana ne isot rantakivet, joiden päällä Tove Jansson muinoin kiipeili. Yhdessä punaisista tuvista asustavat jäljennöksinä muumien aihelmat, joita Tove teini-ikäisenä piirteli ulkohuussin seinän pinkopahviin. Rannassa oli tietenkin puuvene, jolla Tove ja Abbe lähtivät merelle seikkailemaan. Toven pohjaton mielikuvitus takasi sen, että seikkailua riitti.

ArtMarinassa on niin mahtavia merimaisematauluja, että mummo tuntee ihan sisätiloissa suolaiset pärskeet kasvoillaan. Pihan nurmi on vihreä, ranta rauhallinen. Ei näy edes innokkaita japanilaisia muumifaneja. Rakentavat kuulemma omaa muumimaata.

                Sota ja rauha

Mummo tuntee itsensä jaloksi ihmiseksi, sillä moneen viikkoon hän ei ole sanonut pahaa sanaa maailman päällepäsmäreistä, vaikka ne ovat vaivojaan säästämättä ahertaneet kansansa kiusaamisen ja maailmanrauhan horjuttamisen alalla.

Nyt se teeskentely loppuu. On aika sanoa suorat sanat Pohjois-Korean pojalle, joka leikkii vaarallisilla leegoilla. Lopettakoon, ennen kuin tapahtuu hirveitä. Trumpille mummo viestittää, että lakkaisi uhkailemasta poikaa, sillä uhkauksista tämä vain innostuu ja ampuu uusia ilotulitusraketteja Japaninmereen. Kalat tykkäävät siitä huonoa, varsinkin jos ohjuksissa todella on ydinkärki. Venezuelan Maduroakin mummo neuvoo jarruttamaan setelinippujensa kasvattamista.

Sori etteivät Trump ja paksu poika lue Itäväylää, sillä tässä se totuus nyt seisoo: Muistakaa, että diktaattoriksi ryhtyneitten loppu on yleensä samanlainen kuin ahneen. Ceausescu,  Saddam Hussein ja Gaddaffi päättivät päivänsä sangen ikävällä tavalla, eikä  Hitlerinkään lopussa ollut hurraamista. Mussolini ripustettiin lyhtypylvääseen. Stalin sai kuolla omassa sängyssään, ja kansa vuodatti krokotiilinkyyneleitä Isä Aurinkoisen arkun äärellä.

Kun oikein uhotaan, saattaa kaikkia edellisiä kaameampi sota syttyä vahingossa. Sodan kokenut sukupolvi jo katselee, missä on lähin atominpommin kestävä pommisuoja.

Sota oli muistoissa läsnä, kun runsas viikko sitten vietettiin Saksanniemen Järjestyslipuston satavuotisjuhlaa. Puolustusministerikin tuli ja ilmoitti olevansa kiitollinen itsenäisyyttä puolustaneitten panoksesta. Kiitti myös siitä, että on saatu elää 72 rauhan vuotta. Melko pitkä aika Suomen historiassa, tuumii mummo Mutikainenkin.

Saunassa unohtuvat murheet

Maailma on mennyt niin kamalaksi, että mummo kieltäytyy tietämästä siitä mitään. Hän latoo saunan pesään koivuklapit ja virittää tulen. Lauteilla unohtuvat atomisodan uhat ja muut murheet.  

Onneksi Suomessa riittää saunoja. On tavallisia ja savusaunoja, on mökkisaunoja järven rannalla ja niitä muistorikkaita rakennuksia, joihin ilkeä isäntä on tappanut eukkonsa häkään.

Tavallisin sauna on kotisauna omakotitalossa tai rivitalossa. Jos kerrostalossa ei ole saunaa, se värkätään vaatekaapin kokoiseen tilaan. Lauteelle mahtuu kaksi kapeapyllyistä tai yksi vähän leveämmän ahterin omistaja. Löylyn pihaus kuuluu olkkariin asti ja sekoittuu somasti television taustahälyyn.

Kaupunkien yhteiset saunat osaisivat kertoa tarinoita. Niihin mentiin pyyheliina ja puhtaat alusvaatteet korissa ja tultiin pois saunottajamuijan puhtaaksi rassaamina ja hyvän seuran virkistäminä. Mummo puolestaan lämmitti kaukaisessa nuoruudessaan saunaa katajanoksien päällä lököttäville muhkeille siankinkuille. Syksymmällä lauteille levitettiin vedessä liotettuja ohria, ja paikkakunnan pojat tulivat sakilla viihdyttämään yksinäistä mallassaunan lämmittäjää. 

Sitten on vielä opinsauna autuas aina, ja siitä saavat Suomen koululaiset nauttia ilmaiseksi. Vihoviimeisenä tulee selkäsauna. Sitä ei moni nykyihminen ole kokenut, mutta mummo on. Ekaluokkalaisena hän lähti koulusta ystävän matkaan ja viihtyi iltaan asti. Lähti sitten hämärissä tallustamaan viiden kilometrin matkaa kotiin. Isä oli vastassa ja antoi risusta kintuille. Epäoikeudenmukaista! Antaa nyt piiskaa, vaikka lapsella oli ollut tosi hauskaa. Vieläkin keljuttaa. 

Holmenkollenille mustikkaan

Mummo matkustaa Osloon. ”Mies tuli vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaidassaan”, hän hyräilee lentokenttäbussissa.  Odottaa kohtaavansa ei huonolta vaan hyvältä näyttäviä, hiihtoladuilla ruskettuneita Haraldeja ja Olaveja sekä somia Therese Johaugeja huulirasva auringossa kimmeltäen.

Vaan ei. Hän onkin tullut Afrikkaan tai Pakistaniin tai jonnekin muualle kuin pohjoismaiseen Osloon. Maahanmuuttajia on kolmasosa oslolaisista, enimmäkseen työhön tulleita.  On tummapintaisia miehiä yllä valkoinen yöpaita tai kummalliset lökäpöksyt. Naiset peittävät visusti hiuksensa. Monen kaapu on kalliista kankaasta ja huippuräätälin loihtima. Alta vilkkuvat kengät ovat Pariisin muotitalojen mallikappaleita. Huivipäiset teinitytöt rientävät koulun jälkeen Henkkamaukkaan ostamaan T-paitoja ja polvista rikkinäisiä farkkuja, ja mustakiharaiset pikkutytöt ovat rimssuhelmoineen prinsessoita.

Rautatientorin portailla vallitsee toinen todellisuus. Paperittomat istuvat muovikassien kanssa pahvimuki kourassa kerjäämässä. Kouluelämä menee tästä invaasiosta sekaisin. Oppilaista saattaa 90 % olla vieraskielisiä, ja norjalaisilla vanhemmilla on kova huoli lastensa oman kielen oppimisesta.

Oslossa on muutakin kuin maahanmuuttoa. On Vigelandin puisto, jonka sadoissa kivipatsaissa on kuvattuna ihmiselämän koko kirjo. Niiden äärellä voisi seistä tunteja taivastelemassa, kuinka taiteilija on osannut hakata kiveen jokaisen ilmeen, mielentilan ja tunnelatauksen, jokaisen toiveen ja unelman, pelon, kauhun ja ohikiitävän onnen hetken.

Opas näyttää vierailleen viikinkilaivat, Munchin maalaukset ja vuonojen kauneuden. Hyvästelee suomalaiset ja lähtee Holmenkollenille mustikkaan. Samoissa maisemissa hän talvella hiihtää niin kuin muutkin norjalaiset.