perjantai 31. toukokuuta 2019



                                    Kaikenvärisiä lakkeja

Keväällä juhlitaan. Tehdään voileipäkakkuja ja ostetaan monopolikaupasta tai Tallinnan laivalta sampankaljaa niiden kunniaksi, jotka saavat koulunsa päätökseen. Onnea kaikille heille ja tervetuloa aikuisten maailmaan, joka ei aina ole kovin ruusuinen.
Monet eivät tiedä mitä kesälaitumilla tekisivät. Elämässä ei ole mitään rotia, jos ei ole muuta tekemistä kuin istua aamuöihin tietokoneen ääressä tutustumassa sen pohjattomaan tarjontaan ja koukuttaviin peleihin.
Mummot ja vaarit vihjailevat kenkkumaisesti, että he kyllä tiesivät mitä tehdä kesällä. Heidän elämäänsä määräävä kesäduuniblues oli sävelletty jo syntymässä. Perunan istutuksesta päästyä kuokkimaan puutarhaa ja harventamaan sokerijuurikasta niin vikkelästi, ettei selkää ehtinyt siinä välissä oikaista. Sitä rataa hamaan perunannostoon, jonka jälkeen pääsi kouluun huilaamaan. Nyt saa sitten kehuskella nuoremmille, kuinka ennen tehtiin töitä eikä velttoiltu kännykkä kourassa. Nuorempi väki funteeraa, että taas se noita horisee, vaikka ne jutut on kuultu jo kymmenen kertaa.
Nykynuori ei pistä heinää seipäälle eikä tiedä minkä näköisestä tuutista tulee sokeri aamumuroihin. Heillä on kesälomaa varten varma resepti: Saa kerrankin pelata digivehkeitten kanssa ilman aikarajoitusta. Oikein addiktoituneet kuluttavat tietokoneen ääressä housuntakamuksiaan aamuun asti. Kun koittaa uusi aamu, niin kalpeina kuin haamu Kalle Tappisen tarinassa he horjuvat sänkyyn.
Moni jälkikasvustaan huolehtiva yrittää hommata lapsilleen kesätekemistä. Nyt siis järkevää puuhaa kaikille, vaatii mummo, joka tästä itsekin kirmaa kesälaitumille.

maanantai 20. toukokuuta 2019


                   Unohtuneita juhlapäiviä

Helatorstai on pyhäpäivä melkein keskellä viikkoa. Kristillisessä perinteessä se on Jeesuksen taivaaseenastumisen päivä. Kuinka se oikein tapahtui, sitä ei maallistunut tavis käsitä. Mutta mukava sitä kumminkin on viettää vapaapäivänä, kun on kevät ja luonto kukoistaa.
Keväällä juhlitaan. Juuri äsken vietettiin kaatuneitten muistopäivää, ja televisio näytti Saulin selkäpuolen, kun perinteen mukaisesti laskettiin seppele sankarivainajien muistomerkille. Vielä on joukossamme niitä, joilta sota vei isän tai veljen, ja näiden itkettämiseksi televisio lähettää aina näihin aikoihin Suomen kansan vaikeimmista hetkistä kertovia elokuvia. Hyvä että lähettää, ettemme unohtaisi.
Mummo muistaa seisoneensa  pikkulottana sankarihautajaisten kunniakujassa kotipitäjänsä hautausmaalla. Harmaassa lottapuvussa oli irrotettava valkoinen kaulus ja hihansuut, ja ne oli muistettava pestä ja silittää ja ommella takaisin paikalleen. Yhdeksän ikäinen likka katseli hautaan kannettavia valkoisia arkkuja ja murehti  kauluksiaan.
Tänä päivänä hänestä tuntuu siltä, että hän on tässä maassa lähestulkoon ainoa, joka sodasta jotakin muistaa. Sillä ei tosin kannata kerskailla. Parempi olisi, jos muistaisi vanhat euroviisukappaleet.
Helatorstain jälkeen tulee helluntai. Jos ei ole heilaa helluntaina, ei sellaista ole koko kesänä, joten nyt kaikki sinkut liikkeelle.
Helluntaita vietetään pyhän hengen vuodattamisen juhlana. Mikä se pyhä henki oikein on, se ei ole mummolle vielä tähän päivään mennessä selvinnyt. Mutta antaas katsoa, ehkä se tulevana helluntaina selviää.  


                       Jokapäiväinen leipä

Mummo luki, että Suomessa lapsiperheet ovat köyhiä. Ajatella, tässä maailman onnellisimmassa maassa on köyhyyttä!  Köyhiä ovat nimenomaan ne, joille on siunaantunut lapsia. Vanha kansa on aina tiennyt, että mitä enemmän syöjiä pöydän ympärillä, sitä vähemmän on tasattavaa jokaista perheenjäsentä kohti. He eivät osanneet ehkäistä tämän sortin köyhyyttä. Nyt osataan.
Lapsi tuo leivän tullessaan, sanottiin rakastuneille, jotka alkoivat yllättäen odottaa perheenlisäystä. Luonto oli vetänyt tikanpojan puuhun, joten morsian talutettiin papin eteen vatsa somasti pömpöllään. Liitolle saatiin siunaus hyvissä ajoin ennen synnytyslaitokselle lähtöä. Tuoreille vanhemmille kelpasi sängyksi natiseva heteka ja vauvalle äitiysavustuspakkauksen pahvilaatikko.
Sodanjälkeisen elämän onni kukoisti hellahuoneessa, jonka seinälle ripustettiin anopin kutoma ryijy Porin tienoilta. Ajan mittaan päästiin kaksioon, ja ryijyn rinnalle hankittiin kiertävältä kauppiaalta gobeliini, jossa peura juo lähteestä vettä. Oma käyttövesi tuli kraanasta ja meni holisten ulos johtoa pitkin. Ulkohuussi oli muisto vain.
Nyt onneen tarvitaan enemmän. On saatava kaikki mitä on naapurissakin. Köyhyyttä ei missään nimessä saa olla. Tiedetäänhän, että kun köyhyys astuu ovesta sisään, rakkaus hyppää ikkunasta ulos.
Kristikansa rukoilee: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”  Martti Luther selitti, mitä kaikkea siihen kuuluu. Tällä hetkellä Lutherin vähimmäisvaatimuksiin on ehdottomasti lisättävä toimivat nettiyhteydet ja älypuhelin jokaiselle perheenjäsenelle. Myös etelänmatka kerran vuodessa täyttää jokapäiväisen leivän kriteerit.