Politiikassa kiehuu ja media riehuu


Mummo on kyllästynyt mediaan, nimenomaan siihen sakkiin, joka riehuu ja hilluu pilkkaamalla työkseen poliitikkoja ja maan asioista päättäviä.
   Persut ovat siinä kuin muut puolueet yrittäneet osallistua päättämiseen, Tosin  heillä on asioista erilainen käsitys kuin mummolla, mutta käsitys kumminkin. Kun puolue jakautui kahteen leiriin, mediasakki repesi laulamaan pilkkalauluja sekä kahdelle persuryhmälle että pääministerille.
   Jokainen, joka on yrittänyt hoitaa tämän riitaisan ja konkurssikypsän maan asioita, saa median likasankojournalismista osansa. Ministerit hoitavat koiranvirkaansa vain siksi, että ministeriauton takapenkki on mukavaksi pehmustettu ja palkka kohtuullinen.
   Kukaan ei puhu siitä, että takapenkkiläinen saa koko ajan vahtia sanomisiaan, ettei joutuisi median raateluhampaisiin. Menneisyyden täytyy olla tahraton hamaan ensimmäiseen neuvolakorttimerkintään. Puoli seitsemän on oltava freesinä aamutelevisiossa antamassa lausuntoja, joista median sudet löytävät retosteltavaa päiväkausiksi
   Siemaiset aamukahvit, jotka sitten koko päivän polttavat ylävatsaa. Teet normaalia työtäsi, yrität ymmärtää kapulakieliset lakitekstit, EU-määräykset, lait ja paragraaffit, kunnes lakitekstiä tulee ulos korvistakin.
   Illalla menet uupuneena ja ryytyneenä TV-studioon vastaamaan kenkkumaisen haastattelijan provosoiviin  kysymyksiin. Vastaukset jauhetaan median lihamyllyn läpi niin ettei alunperäisestä tarkoituksestasi ole jäljellä mitään. Kapuat ministeriauton takapenkille ja nukahdat. Kuljettaja auttaa sinut ulos, ja paparazzi kuvaa tapahtuman. Seiska-lehti kertoo seuraavalla viikolla, että palasit kapakasta niin kännissä, että autokuski joutui kantamaan sinut sänkyyn.
   Kun elämä julkisen sanan hirmuvaltaa käyttävien kanssa on tällaista, ei ihme, että mummo kääntää peukalonsa alas, kun mainitaan sana media.

                          Nokkosia ja muuta syötävää

Nykyajan trendi on ruoasta nipottaminen. Sitä eivät harrasta mummoikäiset, jotka ovat eläneet sodan ja pula-ajan. Silloin kelpasi mikä vain vatsan täyte. Mummot ovat tyytyväisiä kaikkeen mitä annetaan.
   Mutta nämä nuoret! Ne ovat niin tietoisia ja lukeneita, että osaavat sijoittaa itsensä ruokarajoitteisista juuri sellaiseen karsinaan, joka sopii persoonaan. Yksi on vegaani, toinen totaalikieltäytyjä, joka kysyy täytekakustakin, onko siinä käytetty eläinperäistä liivatetta. Joku ei syö punaista lihaa, kun tuotantoeläimiä on kohdeltu huonosti, jopa teurastettu, jolloin niiden lihaan on tullut stressihormonia. Moni lihanvastustajista syö kuitenkin jauhelihaa ja uskoo stressihormonien hävinneen lihamyllyssä.
   Entä kala? Vapaitten vesien kala kelpaa, mutta kassilohi kuuluu rääkättyihin elämiin. Monelle kaikki kaksijalkaiset eli kalkkunat ja broilerit ovat sallittua kamaa.  Mummon mielestä niitäkin on rääkätty. Hän joutui lapsuusvuosinaan katkaisemaan kaulan yli-ikäiseltä kanalta, joka ei enää suostunut munimaan, Kana tykkäsi hommasta huonoa ja lensi päättömänä sadan metrin päähän heinikkoon, mistä sitä oli vaikea löytää.
   Ei auta, vaikka söisi vain kasviksia. Nekin kokevat pelkoa ja kärsivät, väitetään tutkimuksissa. Juuri äsken mummo katkoi varren sadoilta tien varressa rehottavilta nokkosilta, leikkasi saksilla huonot lehdet pois ja pisti ehjät ja siistit kiehumaan. Näin suunnattommat nokkoskärsimykset aiheutettuaan hän ei tohdi syödä niitä, sillä ne voivat kostaa ja aiheuttaa vatsavaivoja. Hän pistää ne pakkaseen. Siellä ne viimeistään kokevat jäätymiskuoleman ja pääsevät nokkosten taivaaseen.
   Mummolle on tulossa vieraita. Kahdenkymmenen hengen joukkoon mahtuu melko monta sellaista, joka ei voi syödä sitä tai tätä. On siis tarjottava viittäkymmentä sorttia, että jokainen saisi edes jotakin syödäkseen. Ehkä on paras ostaa kaikille hampurilaiset, sillä niistä ei kukaan valita.  
   

        Taas kerran Eestiä ihailemassa

Mummo tykkää eteläisestä naapurimaasta, murehtii heidän loputtomia kärsimyksiään tanskalaisten, vitaaliveljesten, saksalaisten ja neukkujen kynsissä ja ihailee ainaista kykyä nousta uuteen kukkaan. Eestlaset ovat kuin voikukka, joka tunkee betonin alta itsensä valoon.
   Pikkulotat ja sotilaspojat tekivät retken Tarttoon ja Viljandiin. Suomesta lähtiessä oli kylmä, Tartu maanteen varrella kukki rypsi, ja lehmusten lehdet olivat lautasen kokoisia. Puutarhojen orvokit puolestaan lähentelivät kahvitassin kokoa. Matka oli kaikin puolin loistavasti järjestetty, niin että ehdotan järjestäjille eli Heimosen perheelle matkatoimiston perustamista.
   Tartossa solmittiin rauha 1920. Mukana oli Paasikivikin. Suomi sai neitomuotonsa juuri tässä rauhassa, kun meille annettiin Petsamo ja pääsy Jäämerelle. Sehän on Golf-virran ansiosta auki vuoden ympäri, niin ainakin luulen. Hameenhelmaakin oli Laatokkaan asti. Sen lisäksi Tartossa oli ülikool jo kaksi vuotta ennen kuin Suomen Turussa.
   Nyt siellä on Eesti Rahva Muuseum, uskomaton aarreaitta neukkujen sotilaslentokentän maisemassa. Neukuista on nyt jäljellä muisto vain ja KGB-museo Viruhotellissa ynnä aika paljon venäjänkielistä väestöä. Tartossa sen sijaan oli mahtava museo-opas Lea ja kaupunkiopas Reet, molemmilla erinomainen soomi-taito.
   Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi kuin Suomen sotaväessä. Yleisin puheenaihe olikin liian täysi olo ja ähky. Bussin peräpenkki ähkyä vastaan taisteli ja yhteispullosta maisteli. Mainitsen nämä bussijuopot nimeltä: Maija, Liisa ja Maijaliisa, Kata, Jouni ja Christian. Kiitos heille hauskasta matkaseurasta, niin myös kaikille muille. Kun palasimme etelänmatkalta, olimme Helsingin satamassa jäätyä pohjoistuulen kynsissä. Aga reisi ole hea, ja Tarttoon ja kansallismuseoon on päästävä toistekin.