Mummo ostaa bussilipun

Mummo päätti matkustaa bussilla naapurikaupunkiin, kun matkustaminen on nykyään halpaa.  Ennen muinoin hän nousi linja-autoasemalla linjuriin, kaivoi esiin kukkaron ja maksoi. Kuski sujautti rahat samanlaiseen laukkuun, johon mummo oli silloin kauan sitten linja-auton rahastajan virassa toimiessaan sujauttanut matkalaisten ryppyiset markat ja käsissä likaantuneet pennit ja tökännyt matkalaiselle pienen paperilapun todisteeksi, että maksettu on.

Tähän bussiin oli ostettava lippu etukäteen netistä. Mummo tarkisti, että datanatiivi lapsenlapsi Aaro (6 v.) oli puhelimensa ääressä, jos hommassa syntyisi pulmia.

Sitten alkoi taistelu. Mummo paineli, klikkaili, hikoili ja kirosi. Lopulta hän oli klikannut hyväksyvänsä kaikki kohdat – lähtökaupungin, bussipysäkin, lähtöajan, paikannumeron, hinnan, määränpääkaupungin, bussipysäkin siellä ja oman pankkitilinumeronsa, jolta veloitettaisiin  3 euroa 40 senttiä. Hän tarkisti, että printtarissa oli paperia. Painoi ykkösen, että yksi kappale lippuja, kiitos. Ei muistanut, oliko jo painanut ja painoi toisen kerran ja varmuuden vuoksi vielä kolmannen. Ruutuun ilmestyi numero 111. Kone alkoi syytää paperia.

Pian lattia tulvehti printattuja lippuja. Numeron 88 kohdalla paperi loppui ja punainen silmä pyysi lisää.  Mummo soittamaan Aaroille, joka tuli juoksujalkaa. Sammutti koneen punaisena vilkkuvan silmän, ojensi mummolle lipun ja kokosi loput siistiksi nipuksi. Kysyi, mihin mummo tarvitsee näitä näin paljon. ”Sinulle piirustuspaperiksi”, mummo vakuutti ja kaivoi pakkasesta jätskin. Se on mummojen taksa data-asioitten hoitamisesta.   

Mummo roskajahdissa

”Kuljin herrojen kanssa pellon laitaa”, lauleskelee mummo ja väistää ohi huristavaa autoa melkein ojaan asti. Pientareella ja ojan pohjalla häntä vastaan irvistelee suomalaisen autoilukulttuurin koko todellisuus. On pulloa ja purnukkaa. On peltisiä olut- ja siideritölkkejä, käytettyjä varmuusesineitä ja koreita karkkipapereita, jotka eivät häviä luonnossa sataan vuoteen. On kirpputoripöydällinen auton ikkunasta heitettyjä härveleitä ja härpäkkeitä.  Onpa naisten pikkuhousutkin, jotka ovat niin stringsorttiset, että mummo ne nähdessään punastuu.

Mummo on tullut tiiirailemaan lintutilannetta. Lintuja ei näy. Ne ovat varmaan säikähtäneet suomalaista roskaantumista ja muuttaneet etelään. Mummon mielestä ihan turhaan. Yhtä roskaista on kaikkialla missä asustaa ihmisiä. Roskien kerääminen pistää kahvihampaan kolottamaan, ja kahvin oheen pitää saada kunnon pulla. Siis nyt kauppaan.

Lähikaupassa on meneillään koululaisten invaasio. Kuuluisa suomalainen kouluruoka, jota nyt on saanut jo 70 vuotta, ei maistu yläkoulupojille. Onneksi mutsi heitti aamulla pöytään kaksikymppisen, että saa vakituisen lounaan: berliininmunkin, suklaapatukan ja limun, kasvavan koululaisen proteiinit ja vitamiinit. Munkkipussi ja patukkakääre putoavat kätevästi kaupan pihaan, joka kohta on värikäs kuin joulukuusi.

Mummo poimii parikymmentä roskaa ja pudottaa vieressä olevaan roskikseen. Saa samalla mukavan aamupäiväjumpan. Poikalauma vaeltaa toisiaan tönien ja kiusaamiseksi luokiteltavia totuuksia toistensa ulkomuodosta laukoen kohti koulua, jossa saa maailman parasta opetusta ja jossa tuoksuvat ruokalan oikeasoppiset ja maittavat sapuskat.