perjantai 29. joulukuuta 2017

                 Koiran elämää

Olen rotukoira, jaloa rotua, sirutettu, rokotettu, manikyroitu, pedikyroitu, madotettu, hammashoidettu, varustettu syntymätodistuksin, trimmattu, föönattu, kaunis ja ulkomaalaistaustainen. En ole sukua niille, jotka ennen vahtivat taloa roistoilta ja pedoilta ja nukkuivat koirankopissa. Joutuivat vielä metsällekin ja hakemaan ammuttuja sorsia kylmästä rantavedestä.
En siis elä koiranelämää. Asun talossa. Minulla on palvelusväkeä, joka pitää huolen hyvinvoinnistani. Ulkoilutan heitä säännöllisesti, sillä heillä on taipumus lihomiseen ja hengästymiseen. Juosta lirputan nuorekkaan kevyesti pidellen heitä hihnan päässä. Jätöksenikin korjaavat mustaan muovipussiin. Joskus vapautan heidät nuuskimaan lenkkipolun mielenkiintoisia hajuja. Eivät ymmärrä haistella. Ovat etääntyneet luonnollisesta elämänmuodosta.
Ruokapuoleni on vähän yksitoikkoinen, keinotekoisilta maistuvia raksuja. En kumminkaan valita, sillä kuivakkaissa papanoissa on kuulemma vitamiineja ja hivenaineita. Emäntä paloittelee niiden päälle makkaraa ikään kuin houkutukseksi ja toivoo että syön papanat sovinnolla sieltä alta.
Jos sairastun, pääsen lääkäriin helpommin kuin palvelusväkeni. Tästä kaikesta huolenpidosta palkitsen väkeni runsaasti. Toivotan kotiin saapuvat tervetulleiksi haukkumalla hillittömästi ja heiluttamalla häntääni. Asetun rapsutettavaksi, sillä sellaista ihmiset kaipaavat, kosketusta luontoon, jota minä edustan.
 Jos ja kun tulen vanhaksi enkä enää jaksa juosta kunniakierrosta talon ympäri, minun loppuani surraan. Pääsen väkeäni helpommin koirien taivaaseen, toisin kuin isäntäväkeni, jotka joutuvat kitumaan syöpiensä kourissa. Minä saan suklaata, halauksen ja armeliaan piikin. Hyvästi ihana koiran elämä, tervetuloa koirien taivas!


                                       Loppiaisen tarina

Kaikki loppuu aikanaan, myös joulu. Ennen se loppui loppiaiseen tai Nuutin-päivään, nykyään alennusmyynteihin, jotka alkavat viimeistään tapanista. Nuutin-päivän tienoilla remelsivät ennen nuuttipukit, ja Pukkilan Kanteleella niitä vilahtelee vieläkin. Mummonkin oli nuoruudessaan pukeuduttava rätteihin ja lumppuihin ja mentävä naapuritaloihin norkoamaan, tulisiko rinkilöitä ja piparkakkuja. Varttuneemmat  odottivat viinaryyppyä.
Nuuttipukkien historiallisena taustana ovat itämaan tietäjät, kolme viisasta miestä, jotka tulivat kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat hermostuttamaan Herodesta. Siitäpä seurasi ikävä tapahtumasarja eli Beetlehemin lastenmurha. Jeesusta eivät saaneet hengiltä vielä silloin.
Kolmen tietäjän seikkailuista on Suomen kansa repinyt viihdykettä vuosisatojen ajan Tiernapoika-perinteen muodossa. Knihti ilmoittaa, että tehtävä on suoritettu, poikalapset tapettu ja heitetty virtaan. ”Hoo”, sanoo Herodes, ”koska olet ollut rohkea ja silitellyt minun kultaista kruunuani, tahdon palkita sinut kullalla ja hopialla ja antaa sinulle verisen ristin rintaasi.” Köyhät laulajapojat saivat lantin ja Mänkki tähteensä kynttilänpätkän, ja oli aika laulaa: ”Kiitos olkohon, kiitos olkohon teidän lahjainne edestä. Teidän lahjanne pitää oleman julki Jumalan edessä.”

Viimeksi toivotettiin hyvää joulua. Maakuntia kiertävät teinipojat saivat kansan karttuisasta kädestä muutaman lantin ja leipää, että jaksoivat taas opiskella ja pääsivät vihdoin papiksi. Mutta yksi asia mummoa kovin kummastuttaa. Kuinka Joosefin perhe pysyi ainaisesti köyhänä, vaikka sai kolmen kuninkaan lahjana kultaa, suitsuketta ja mirhaa? Siinä ihmettä kerrakseen.  

torstai 28. joulukuuta 2017

                 Kamala Sylvesterin-päivä

Eino Leino kirjoitti kauniita runoja, ja niitä mummon oli kouluaikoina luettava ulkoa. Se kuului sen ajan velvollisuuksiin. ”Syntyi lapsi syksyllä. Tuulet niin vinhasti vinkui. Tuult´ oli koko elämä. Nähnyt ei kesää, ei kevättä. Eli vain syksystä jouluun.” Ai että se pisti murehtimaan Aleksin puolesta. Niin nerokas, niin sairas, niin onneton. Ei edes Charlotta Lönnqvistiä lohduttamassa ja tekemässä voitaleipää. 
Leino antoi Kivelle runoilijan vapauksin elinaikaa vain 2 kuukautta 21 päivää. Sitä mummo laski ihan sormillaan silloin muinoin, kun ei vielä ymmärtänyt runouden perusolemusta eli sitä että kaikki totuudet ovat vain kuvaannollisia. Todellisuudessa Kivi eli sentään 38 vuotta 2 kuukautta 21 päivää, niin että ehti kirjoittaa koko komean tuotantonsa Ahlqvistin kiusaksi.
Mutta se Sylvesterin päivä 1872. Aleksis parka virui kuumehoureissaan neljästi[FD1] [FD2]  kärsityn lavantaudin ja mielisairauden murtamana uudenvuoden aaton iltaa veljensä peräkamarissa, ja veljen vaimo komensi lapset katsomaan, vieläkö setä on hengissä. Setä tiuskaisi, että minä elän, ja samma på svenska. Kuoli myöhemmin kuin Kirsi Kunnaksen Piipoo.
Uudenvuodenaatto ei enää ole runoilijalle kamala, kun on Sote, terkkari ja palveluseteli yksityispuolelle. Jos ei saa apurahaa niin toimeentulotukea ja paikan leipäjonossa. Sylvesterin-päivä ilotulituksineen on siis tällä vuosisadalla kärsimystä vain koirille. Ne olisivat toivoneet silmälääkärien kanssa tinanvalamisen kiellon sijasta ilotulituskieltoa. Mutta kukapa koiria kuuntelisi.


tiistai 19. joulukuuta 2017

                 Nyt on lapset työssä kaikki

Nyt on lapset työssä kaikki. Astioita pesee Maikki.
Kerttu kirnuaapi voita. Kalle kuorii perunoita.
Pekka paikkaa rukkasia. Katri kastaa kukkasia.
 Paavo kantaa pesäpuita. Liisa toimii töitä muita.
Vappu pyyhkii vauvan nenää. Vauva tekee täyttä tenää.
Pirkko pyörii kaikkein tiellä. Kyll´  on touhua nyt siellä.

Herttainen idylli sotia edeltäneeltä ajalta. Todellisuus on toinen. Isä palaa lauantai-iltana savotasta ja on yhtä uupunut kuin hevosensa. Ottaa lapset polvelle, ehkä eukonkin. Syö oman maan perunoita, oman sian läskistä käristettyä soosia, joka pistää närästämään. Ottaa kaapista suutaa, joka on pahaa mutta auttaa.
Jäsenet lämpiävät saunassa. Ylle puhdas flanellipaita ja sänkyyn. Vaimoa itkettää hellyys, miehen pihkan tuoksu ja pelko että tulee taas raskaaksi. Tuleekin, totta kai.
Nykyajan yh-äidillä on äitiysavustuspakkaus, neuvolaopit, lapsilisä, tuttelit, piltit, vaipat, asuntotuki ja 11 kuukauden äitiysloma. Lapsen isäkin maksaa, kun se otetaan suoraan tilistä. Vapaata joka toinen viikonloppu, kun isä hoitaa lapsen tohelon äitinsä kanssa ja syöttää sille karkkia, pilaa makutottumukset. Sinä viikonloppuna pääsee siiderille likkaporukassa. Ties vaikka löytäisi uuden. Kyllä tämä elämä tästä, kun se lapsikin on niin söde.

Kuinka selviää Afrikan äiti? Entä tyttö, jonka eno raiskaa, kun siitä paranee aids? Se nähdään tänään, kun Cafe Rongossa vietetään kirjallista iltaa ja toivotaan tytöille koulutusta Milka-Maria Harjusen ja Helena Vennosen voimin. Jaana Lehtiön kanssa avustamme kirjallisesti.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Mummo Mutikainen ja vanhenemisen sietämätön kalleus

Mummo Mutikainen on mummoiässä. Silloin sitä ajattelee tulevaisuuttaan, ja se hirvittää. Vanheneminen on nimittäin hirveän kallista. Hienomman sortin hoitolaitoksessa palvelut on hinnoiteltu. Yöllä vessaan avustaminen maksaa 15 euroa, väittää asioista kirjan kirjoittanut Tampereen yliopiston emeritus-professori Antti Eskola. Edellisen kerran samaa väitti Minna Lindgren Ehtoolehto-kirjoissaan.  Kolme kertaa yössä vessaan tekee 45 euroa ja kuukaudessa 1350. Tulee siinä pissalle hintaa, jos ei koko stoori ole kaupunkilegendaa.
Kuluja tulee jo ennen kuin on edessä hoitolaitos. Tarvitaan lääkkeitä, ja ne maksavat. Ravintolisiinkin moni sijoittaa omaisuuksia, ainakin Pertti Karppinen, vai saako tuo pillerinsä ilmaiseksi?
Jos hurahtaa tilaamaan ihmepillereitä, saa postia laatikon täydeltä. Valmistaja lupaa ikuista terveyttä ja ilmaisen matkan etelään.  Mummo innostuu. Seuraa monen päivän sähläys tietokoneen ääressä. Yritys kariutuu paremman puolison epäilyihin, ettei ole ilmaisia lounaita eikä ilmaisia etelänmatkoja. Etelä jää käymättä. Vieläkin keljuttaa.
Moni hakee lääkkeensä Tallinnasta, joku Kanarialta. Niin kuin kaikessa, tässäkin asiassa eniten maksaa köyhin ja syrjäisimmässä kolkassa asuva, jolla ei ole varaa matkustaa.
Entä se loppusijoitus, joka atomivoimalaitoksissakin on se kallein. Päättäjät hokevat, että vanha haluaa asua kotona. Moni kumminkin kokee saavansa laitoksessa sekä seuraa että hoivaa. Eskolan mukaan koti on yhteiskunnallekin kalliimpi kuin laitos, ja palveluistaan laskun saava vasta joutuu maksamaan. Huonokuntoisen luo tulee kolme kertaa päivässä hoitaja sekä postin valkoisella autolla ruoka. Hoivaa kertyy päivää kohti ehkä tunti.
Muun ajan vanhus on totaalisen yksin. Rahaa palaa, sillä maksut on pisteytetty maksajan eläkkeen mukaan. Päättäjien mielestä opetusväen eläke on sen arvoinen, että rokottaa voi ronskisti. On se kumma, ettei esimerkiksi maahanmuuttajien joukosta löydy vanhanajan kotiapulaisen hommaan kelpaavia ihmisiä.
Pääsy yhteiskunnan ylläpitämään vanhainkotiin on vaikeaa, jos näyttää riskiltä ja hyväkuntoiselta. Sitä kannattaa varoa, joten nyt peilin eteen harjoittelemaan klenkkaamista. Kovan rahan laitokseen pääsee, jos jättää jälkikasvun ilman perintömökkiä ja törsää arkkurahatkin omaan hoitoonsa.
Kun tulevaisuus näyttää näin synkältä, mummo neuvoo kollegojaan elämään virkeätä henkistä elämää, liikkumaan paljon, lukemaan ja pysyttelemään niin hyväkuntoisena, ettei missään nimessä joudu hoivattavaksi ja nyljettäväksi. Siis tsemppiä, ystävät!  
Vanhainkoti on konstit osaavalle tuottava bisnes. Kansainväliset hoivakotifirmat, ne Attendot, Esperit ja muut, ovat Eskolan mukaan veroparatiisisaarilta johdettuja pääomasijoitusyhtiöitten rahasampoja, joissa vanhusten varat siirtyvät suursijoittajille. Ikätoveri, riemuitse, sillä rahasi sentään päätyvät paratiisisaarille, vaikka et itse koskaan matkustanut naapurikaupunkia kauemmas.

                                                       Maijaliisa Dieckmann 

perjantai 8. joulukuuta 2017

                      Mummo matkustaa Prahaan

Mummo kaivoi patjan alta sinne kätketyt käteisensä ja osti matkan Tsekinmaahan, joka Suomesta katsoen on etelässä. Lastenlasten sankka joukko nimittäin ylisti maata kovin. Luultavasti niitä viihdytti Prahassa jokin hevirokkibändi, siitä moinen kehuminen. Olkoon vaikka heviä, menen kumminkin, kun se on sentään ollut eurooppalaisen sivistyksen keskus, mummo ajatteli ja joutui toteamaan, että sitä se on vieläkin.
Olipa aikamoinen kaupunki! Upeita 1800-luvun rakennuksia koristeltuna tämän vuosituhannen välkkyvin ja tuikkivin jouluvaloin. Tolkuttomat määrät turisteja Kiinasta ja Japanista. Matkaoppaan mielestä niitä riittää, sillä hintataso on edullinen, eivätkä terroristit ole vielä keksineet hyökätä maahan tappomielessä. Praha on Turkua turvallisempi matkailukohde. Oluen syntymaisemissa tarjoilijat kantoivat pöytään kerralla kymmenkunta kilon painoista tuoppia. Sisällössä ei ollut valittamista.
Adventti-iltana kansa ahtautui vanhalle torille katselemaan, kuinka valtakunnan pääkuuseen sytytettiin noin miljoona kynttilää. Lämmikkeeksi kävi hot wein. Aikansa kuluksi mummo ihmetteli joka pipossa keikkuvaa pörhöistä karvatupsua. Paikalliset sytyttelivät huolettomina tupakoitaan tungoksessa, jossa elettiin kylki kyljessä ja pylly vasten pyllyä. Mummo pelkäsi tupsujen rihahtavan palamaan, mutta ei. Kuuman viinin humaltamilla oli varjelusta.

Kahviloita riitti, ja niissä muhkeita parin euron hintaisia leivoksia. Joulutorit olivat täynnään joulukrääsää, ja Kaarlen silta tuulinen mutta komea. Nähtyään kaiken sen komeuden mummon oli laittauduttava kotimatkalle. Koti-Porvoossa ei ollut joulutoria eikä leivoksia, kuumasta viinistä puhumattakaan.