Isoäitinä on hyvä olla

Maailman nopein liike on se, jolla tuore isoäiti näpelöi kännykästä esiin lapsenlapsen kuvat. Rouva S. esittelee kaikki sata kuvaansa mummolle päiväkahvin ääressä. ”Estelle eestä, Estelle takaa. Estelle istuu. Estelle makaa. Estelle maassa, Estelle puussa. Estelle tuutuu tutti suussa.”

Estelle on yhtä ihana kuin kaimansa naapurimaassa, älykäs, kaunis, varhain kehittynyt, aivan suloinen. Mummo Mutikainen jaksaa ihailla. Omat lapsenlapset ovat jo isoja. Niiden kanssa on eletty läpi monet pelot. Toimivatko kaikki aistit? Oppiiko ajoissa kävelemään ja puhumaan? Oppiiko lukemaan, pärjääkö koulussa? Polttaako nurkan takana tupakkaa? Onko kiusattu vai kiusaaja? Sairastuuko anoreksiaan tai sortuu huumeisiin? Pääseekö opiskelemaan, saako töitä?

Entä masennus, jota nykynuorista sairastaa melkoinen prosentti? Miksi, sitä mummo ei ymmärrä. Onhan näillä kaikki paljon paremmin kuin hänen lapsuudessaan, jolloin sai pelätä desantteja ja pommikoneita. Kengät olivat paperinarusta, vaatteet viiteen kertaan käännetyt, ruoka surkeaa ja karkit kuivattuja porkkananpaloja. Seksi kaikkine ilmenemismuotoineen oli syntiä ja kiellettyä, ellei tahtonut 17 vuoden iässä äidiksi tai isäksi.

Mutta tämä Estelle. Hänellä on edessään elämä Suomessa, joka tutkimusten mukaan on maailman kärkimaita. Parempaa paikkaa ei voisi syntymämaakseen valita. Eläköön siis Estelle, rouvat toteavat ja ottavat viimeisen kupin saatteeksi lasillisen Vana Tallinnaa. Onhan se satavuotisjuhlien virallinen juhlajuoma. Kippis vain isoäitiydelle!