Mummo ostaa bussilipun

Mummo päätti matkustaa bussilla naapurikaupunkiin, kun matkustaminen on nykyään halpaa.  Ennen muinoin hän nousi linja-autoasemalla linjuriin, kaivoi esiin kukkaron ja maksoi. Kuski sujautti rahat samanlaiseen laukkuun, johon mummo oli silloin kauan sitten linja-auton rahastajan virassa toimiessaan sujauttanut matkalaisten ryppyiset markat ja käsissä likaantuneet pennit ja tökännyt matkalaiselle pienen paperilapun todisteeksi, että maksettu on.

Tähän bussiin oli ostettava lippu etukäteen netistä. Mummo tarkisti, että datanatiivi lapsenlapsi Aaro (6 v.) oli puhelimensa ääressä, jos hommassa syntyisi pulmia.

Sitten alkoi taistelu. Mummo paineli, klikkaili, hikoili ja kirosi. Lopulta hän oli klikannut hyväksyvänsä kaikki kohdat – lähtökaupungin, bussipysäkin, lähtöajan, paikannumeron, hinnan, määränpääkaupungin, bussipysäkin siellä ja oman pankkitilinumeronsa, jolta veloitettaisiin  3 euroa 40 senttiä. Hän tarkisti, että printtarissa oli paperia. Painoi ykkösen, että yksi kappale lippuja, kiitos. Ei muistanut, oliko jo painanut ja painoi toisen kerran ja varmuuden vuoksi vielä kolmannen. Ruutuun ilmestyi numero 111. Kone alkoi syytää paperia.

Pian lattia tulvehti printattuja lippuja. Numeron 88 kohdalla paperi loppui ja punainen silmä pyysi lisää.  Mummo soittamaan Aaroille, joka tuli juoksujalkaa. Sammutti koneen punaisena vilkkuvan silmän, ojensi mummolle lipun ja kokosi loput siistiksi nipuksi. Kysyi, mihin mummo tarvitsee näitä näin paljon. ”Sinulle piirustuspaperiksi”, mummo vakuutti ja kaivoi pakkasesta jätskin. Se on mummojen taksa data-asioitten hoitamisesta.