Kaikki joukolla konmarittamaan
Mummon muinaisessa lapsuudessa ylimääräiset tavarat vietiin
vinttiin siltä varalta, että syttyy sota. Näin tehtiin ainakin Saviseudun
laajoilla lakeuksilla. Sodan aikana tehtiin nimittäin Antti Tuurin mukaan
sotatöitä eikä aherrettu tehtaissa valmistamassa tarvikkeita. Pian alkoi olla
Päätalon murteella sanottuna nuusa vähän kaikesta. Talvitakit käännettiin
kahteen kertaan ja ommeltiin uusiksi, ja armeijan manttelista loihdittiin
tyylikäs kävelypuku.
Nykykansa ostaa uutta ja yrittää epätoivoisesti päästä eroon
vanhasta kirpputoreilla. Tämä tavaranhävitysvimma on nimeltään konmarittaminen
japanilaisen Marie Kondon mukaan. Myös ihmissuhteita voi konmarittaa. Voi
hankkiutua eroon ihmisistä, jotka vievät energiaa ja väsyttävät. Näin saa elämään
selkeyttä ja järjestystä, kertoo google.
Mummo kauhistuu. Kuinka moni hänen ystävistään kohta konmarittaa
hänet! Sukulaiset eivät voi, kun sellainen ei ole tapa, vaikka joku olisi
kuinka väsyttävä ja kenkku ihminen. Naapurit on nykyään konmaritettu alusta
lähtien, eikä kerrostalon hississä juuri kannata ryhtyä puheisiin kenenkään
kanssa. Joutuu kuuntelemaan lonkkien ja polvien leikkaukset ja ihailemaan
lastenlasten kuvat. Entä ne ulkomaisissa yliopistoissa opiskelevat sukulaislapset!
Niiden nimet tuppaavat unohtumaan ja tohtorinväitöskirjojen aiheet hämärtymään
muistin lokeroissa.
Ei ole konmarittaminen minun heiniäni, mummo ajattelee. Hän
antaa vanhojen talvisaappaitten olla porstuan komerossa ja kymmenen litran
kattilan kaapin perällä, vaikka sitä ei ole tarvittu kahteenkymmeneen vuoteen.
Ja ne ystävät ja tuttavat. Ne pysykööt tämän konmaritusvimman ulkopuolella, jolleivät
itse konmarita häntä ulos piiristään. Mutta se on sitten sen ajan murhe. Mitä
sitä etukäteen suremaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti