lauantai 9. maaliskuuta 2019


Kaikki joukolla konmarittamaan

Mummon muinaisessa lapsuudessa ylimääräiset tavarat vietiin vinttiin siltä varalta, että syttyy sota. Näin tehtiin ainakin Saviseudun laajoilla lakeuksilla. Sodan aikana tehtiin nimittäin Antti Tuurin mukaan sotatöitä eikä aherrettu tehtaissa valmistamassa tarvikkeita. Pian alkoi olla Päätalon murteella sanottuna nuusa vähän kaikesta. Talvitakit käännettiin kahteen kertaan ja ommeltiin uusiksi, ja armeijan manttelista loihdittiin tyylikäs kävelypuku.
Nykykansa ostaa uutta ja yrittää epätoivoisesti päästä eroon vanhasta kirpputoreilla. Tämä tavaranhävitysvimma on nimeltään konmarittaminen japanilaisen Marie Kondon mukaan. Myös ihmissuhteita voi konmarittaa. Voi hankkiutua eroon ihmisistä, jotka vievät energiaa ja väsyttävät. Näin saa elämään selkeyttä ja järjestystä, kertoo google.   
Mummo kauhistuu. Kuinka moni hänen ystävistään kohta konmarittaa hänet! Sukulaiset eivät voi, kun sellainen ei ole tapa, vaikka joku olisi kuinka väsyttävä ja kenkku ihminen. Naapurit on nykyään konmaritettu alusta lähtien, eikä kerrostalon hississä juuri kannata ryhtyä puheisiin kenenkään kanssa. Joutuu kuuntelemaan lonkkien ja polvien leikkaukset ja ihailemaan lastenlasten kuvat. Entä ne ulkomaisissa yliopistoissa opiskelevat sukulaislapset! Niiden nimet tuppaavat unohtumaan ja tohtorinväitöskirjojen aiheet hämärtymään muistin lokeroissa.
Ei ole konmarittaminen minun heiniäni, mummo ajattelee. Hän antaa vanhojen talvisaappaitten olla porstuan komerossa ja kymmenen litran kattilan kaapin perällä, vaikka sitä ei ole tarvittu kahteenkymmeneen vuoteen. Ja ne ystävät ja tuttavat. Ne pysykööt tämän konmaritusvimman ulkopuolella, jolleivät itse konmarita häntä ulos piiristään. Mutta se on sitten sen ajan murhe. Mitä sitä etukäteen suremaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti