Mummo Mutikaisella on monta lempparikirjaa, ja yksi niistä
on Seitsemännen portaan enkeli. Franck McCourt kertoo köyhästä irlantilaisesta
lapsuudestaan niin hauskasti, että lukija aivan hämmästyy. Voiko olla hauskaa
se, että kurjaan talonröttelöön enkeli tuo vuosittain uuden vauvan portaalle?
Että isä kiikuttaa sossun myöntämän ruokarahan pubiin ja herättää lapset yöllä vannomaan, että ovat
valmiit kuolemaan Irlannin puolesta. Että poika saa ensimmäisen kommuunionsa
kunniaksi mummolta tuhdin breakfastin, jonka oksentaa yhdessä kitalakeen
liimaantuneen öylätin kanssa. On ripittäydyttävä ja tunnustettava, että tuli
oksentaneeksi jumalan hyyskän taakse.
Ne hökkelit, nurkissa
vilahtelevat rotat, kadulla palloa potkivat ryysyläispojat ja pubeissa seisoskelevat perheen ruokarahaa törsäävät irlantilaismiehet
on nähtävä, mummo ajattelee ja ilmoittautuu Dublinin matkalle. Ei sieltä
köyhyyttä löydy. Kaupunki on komea, puistojen ja patsaitten koristama, eikä
pubeistakaan purkaudu humalaista työläisporukkaa. Näin karkeasti kirjat meitä
pettävät, mummo ajattelee.
Hotelliaamiaisella köyhyys iskee. Tarjolle tulee
paahtoleipää marmelaadin kera. Mummo ja kumppanit yrittävät tyynnyttää nälkänsä
ja syövät viisi paahtista per nenä. Ollaan valmiita nousemaan. Silloin tarjoilijat
kiikuttavat jokaisen eteen tulikuuman irish breakfastin: muhkeita verilettuja, perunapaistoksia,
monta siivua ripeänrapeaa pekonia, kaksi paistettua munaa, kauhallisen papuja
ja pari muuta tuntemattomaksi jäävää ruokasorttia. Joku muistuttaa, että
nälänhädän 1800-luvulla kärsineessä Irlannissa ei sovi jättää ruokaa. Seuraa
siis ankara ahtamisoperaatio, mikä sopiikin, kun lentokoneessa on saanut kupin
kahvia ja lasillisen mustikkamehua. No, lähtöaamuna hotelli tarjoaa aamiaiseksi
kahvin kera ytelän suklaacroissantin, niin että aamiaisen rasvaisuus- ja suolaisuusprosentti on yhteenlaskettuna
ihan suomalaispohjoismainen.
Mitä jäi mieleen? Puistot, joki ja vihreys. Uskomaton
Fenix-puisto keskellä kaupunkia. Patsaat, joilla kaupunki kunnioittaa entisten
aikojen kirjailijoita. Yleinen ystävällisyys ja palvelualttius. Siisteys, josta
ainakin mummon kotikaupungin pikaruokailijat ja muut roskansa surutta maahan
heittävät tai joka vapaan pinnan spray-maalilla suttaavat voisivat ottaa oppia.
Ja ennen kaikkea se pieni puistonpläntti, jossa pässi, kolme emälammasta ja
neljä kiliä ovat syövinään ruohoa. Sivummalla loikkivat sammakot ja
kilpikonnat, ja kettu luuraa puun takana. Ruusupuskassa tonkii kaksi iloista sikapossua.
Kivestä rakennettuja kaikki. Kuinkahan monta yötä säilyisivät ehjinä Suomessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti