perjantai 30. lokakuuta 2015

Mummo messuilla

Mummo Mutikainen on kirjaihminen, joten kirjamessuille oli mentävä. Hirveän suuresta parkkitalosta löytyi vapaa ruutu, kun ajoi monta kierrosta ympäri pitkin hallia. Tiedättehän, sellaista, joissa saksalaisissa dekkareissa aina murhataan ihmisiä. Mummo ei pelännyt murhaajaa. Sen sijaan hän pelkäsi, ettei enää ikinä löydä autoaan, sillä parkkihallikäytäntöihin ei kuulu paikkojen numeroiminen. Mummo painoi mieleensä, että sinisen auton kohdalta vasemmalle, seuraavasta risteyksestä punaisen auton ohi oikealle ja siinä se on, harmaan ja valkoisen välissä.
   Messuilla oli väkeä kuin helluntaiepistolassa. Joukot vaelsivat ja vyöryivät toisiaan tönien pitkin käytäviä, joiden numeroista ja kirjaimista ei saanut mitään tolkkua. Jos oli paljon väkeä, niin vielä enemmän oli kirjoja. Niitä oli pinoittain pitkin pöytiä ja hyllyjä. Seinät oli varattu Sofi Oksasen ja Katja Ketun kuville. Joka vapaassa nurkassa oli pieni pöytä ja kaksi tuolia, ja niillä istui kirjailija, jota kustannustoimittaja haastatteli. Kukaan ei pysähtynyt kuuntelemaan vaan kiirehti mielipuolen kiilto silmissä ostamaan kahden euron kirjoja.Yhden mikrofoniin puhujan mummo tunnisti, Anja Snellmanin, joka juuri kertoi erityisherkkyydestään. Häntä kuuntelemassa seisoi kolme fania.
   Isolla lavalla vastaili Jörn Donner kärisevällä vanhan ukon äänellä kysymyksiin ja kömpi sitten taputusten kera pöytänsä takaa niin vaivalloisesti, että mummo Mutikainen epäili joko polvien tai lonkkien olevan ihan sököt. Sinne asettui myös Claes Andersson, mutta häneltä liikkuminen sujui paljon sutjakammin.
   Mummo teki hankinnan, osti Tuomas Kyrön Uuden urheilukirjan, jonka takakansi lupasi hauskuutta, yllättävyyttä ja terävyyttä. Kahden euron kirjoja hän ei ostanut. Ne olivat hänestä kirjailijan pilkkaamista, yhtä lailla kuin 28 sentin reissumiespaketti on talonpojan pilkkaamista. Kummastakaan ei riitä varsinaisen työn tekijälle minkäänlaista palkkaa.
   Kahvia teki mieli, mutta olisi pitämnyt asettua sadan hengen jonoon ja maksaa pahvimukillisesta enemmän kuin kirjasta. Metelin uuvuttama mummo istahti lähimmälle tuolille ja potki kengät jalastaan. Lavalle kiipesi neljä dekkaristia, joista mummo tunnisti kaksi, Vares-kirjojen kirjoittajan ja ikäiseltään näyttävän Pirkko Arhipan. Kaikki neljä kertoivat värikkäästi kirjoistaan, niin että mummon teki mieli ostaa ne kaikki. Erinomaisen lystikäs kertoja oli juuri dekkarien Grand Old Lady Arhippa, joka sanoi 80-vuotispäivänä luvanneensa kirjoittaa vielä viisi dekkaria. Siinäpä asennetta, mummo Mutikainen ajatteli ja yhtyi yleisön taputuksiin.
   Osallistuttuaan tähän kunniakkaaseen kirjatapahtumaan mummo lähti parkkihalliin etsimään autoaan. Sininen, punainen, harmaa ja valkoinen auto olivat lähteneeet ja niiden tilalle oli parkkeerattu ihan muun värisiä autoja. Mutta aikansa etsittyään mummo löysi omansa. "Oliko onnistunut messumatka?" naapurin rouva kysyi. "Oli, sillä onnistuin löytämään autoni parkkihallista", mummo vastasi, keitti kahvit ja syventyi Tuomas Kyrön urheilumerkintöihin. Eikä yhtään kaivannut Sofi Oksasen ja Katja Ketun bestsellereitä.



   







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti