Juhannus on meillä herttainen

Nuorena tyttönä mummo teki juhannustaian, kokosi yhdeksän erilaista kukkaa tyynynsä alle. Viisaammat vakuuttivat, että silloin näkisi unessa tulevan sulhonsa. Mummo ei nähnyt. Hän teki toisen tempun, heitti vihdan saunan katolle. Mihin suuntaan vihdan tyvi osoittaa, sieltä on odotettavissa sulhasmies. Tyvi osoitti suoraan alas, ja mummo arveli, ettei koskaan pääse naimisiin. Se oli silloin tytön tärkein päämäärä.

Huonoista ennusteista huolimatta mummo pääsi, eihän hänestä muuten olisi tullut mummoa. Entiseen maailmanaikaan lapsen sopi syntyä vain vihityille, kun vähintään kuusi kuukautta vihkimisestä oli vierähtänyt. Häät tanssittiin useimmiten juhannuksena heinäladossa ennen heinäntekoa, koska silloin lato taas täyttyisi heinistä. Sulhasen rippipuvusta oli pidennetty hihoja ja lahkeita. Morsian oli lainannut kolttunsa. Mitä sitä nyt yhtä päivää varten omaa värkkäämään. Häävalssina soi Kielon jäähyväiset. Taas oli yksi tyttö päässyt naimisiin ja yksi poika joutunut. Mahdollisesti oli jo tulollaan lapsi, joka näin sai kristillisesti vihityt vanhemmat.

Nykyajan parit vihitään varttuneessa iässä, sillä häät ovat niin kallis homma, että niitä varten pitää säästää monta vuotta. Ellei sitten pari pääse televisiohäitten vihkipariksi. Niissä morsiamen on oltava pulska, jotta vihkidekoltee näyttää komealta. Mutta hauskaa on niissäkin, ja omat lapset pyörivät mukana häävalssissa, joka sulhaselta käy yhtä huonosti kuin Kekkoselta Rock and roll.