Ronaldon polvi

Muutamaan viikkoon ei päivää ilman jalkapalloa. Mummosta oli mukava katsella, kun komeat miehet juoksivat kentällä maratonin verran Usain Boltin sadanm metrin vauhtia. Muistutti melkein Rooman gladiaattorikisoja paitsi että näissä geimeissä jäätiin henkiin.
   Pää ja nilkat olivat kovilla, ja Ronaldolla polvi. Epäoikeudenmukainen erotuomari ei vilauttanut ranskalaiselle keltaista korttia, mikä oli niin väärin, niin väärin. Paitsi ettei se ranskalainen kai oikeasti Ronaldoon edes osunut, mutta väärin silti. Joku pelaajista olisi mielellään sahannut kätensä poikki, kun niiden takia meni voitto sivu suun, samoin sen tuoma pikkuinen pelipalkkio.
   Mummo ei kadehdi niitä palkkioita. Ovat ne sen ansainneet, kun ovat vauvasta alkaen valmistautuneet tähän maailmanvalloitukseen, Harjoitelleet silloinkin kun kaverit ovat vetäneet nurkan takana röökiä tai istuneet nenä kiinni näyttöruudussa. Veronsa sntään voisivat maksaa.
   Makeinta antia olivat mummon mielestä kansallishymnit. Mitä pienempi maa kuten Islanti tai Wales,sitä hartaammin laulettiin. Entä tämä Einigkeit und Recht und Freiheit, jota kuuluttajat kutsuvat edelleen nimellä Deutschland Deutschland über alles, ettei Hitler vain unohtuisi. Saksassa ei ole vuosikymmeniin tohdittu laulaa kansallislaulua tai kokea kansallistunnetta, kiitos tämän saman herran. Mutta unohdetaan hänet ja odotetaan talvea. Ehkä silloin saadaan kuulla Maamme-lauluakin.