Jokapäiväinen leipä
Mummo luki, että Suomessa lapsiperheet ovat köyhiä.
Ajatella, tässä maailman onnellisimmassa maassa on köyhyyttä! Köyhiä ovat nimenomaan ne, joille on
siunaantunut lapsia. Vanha kansa on aina tiennyt, että mitä enemmän syöjiä
pöydän ympärillä, sitä vähemmän on tasattavaa jokaista perheenjäsentä kohti. He
eivät osanneet ehkäistä tämän sortin köyhyyttä. Nyt osataan.
Lapsi tuo leivän tullessaan, sanottiin rakastuneille, jotka
alkoivat yllättäen odottaa perheenlisäystä. Luonto oli vetänyt tikanpojan
puuhun, joten morsian talutettiin papin eteen vatsa somasti pömpöllään.
Liitolle saatiin siunaus hyvissä ajoin ennen synnytyslaitokselle lähtöä.
Tuoreille vanhemmille kelpasi sängyksi natiseva heteka ja vauvalle äitiysavustuspakkauksen
pahvilaatikko.
Sodanjälkeisen elämän onni kukoisti hellahuoneessa, jonka seinälle
ripustettiin anopin kutoma ryijy Porin tienoilta. Ajan mittaan päästiin
kaksioon, ja ryijyn rinnalle hankittiin kiertävältä kauppiaalta gobeliini, jossa
peura juo lähteestä vettä. Oma käyttövesi tuli kraanasta ja meni holisten ulos johtoa
pitkin. Ulkohuussi oli muisto vain.
Nyt onneen tarvitaan enemmän. On saatava kaikki mitä on
naapurissakin. Köyhyyttä ei missään nimessä saa olla. Tiedetäänhän, että kun
köyhyys astuu ovesta sisään, rakkaus hyppää ikkunasta ulos.
Kristikansa rukoilee: ”Anna meille tänä päivänä meidän
jokapäiväinen leipämme.” Martti Luther
selitti, mitä kaikkea siihen kuuluu. Tällä hetkellä Lutherin
vähimmäisvaatimuksiin on ehdottomasti lisättävä toimivat nettiyhteydet ja
älypuhelin jokaiselle perheenjäsenelle. Myös etelänmatka kerran vuodessa
täyttää jokapäiväisen leivän kriteerit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti