Mummo Mutikainen Lapin lumoissa

Mummo Mutikainen on Lapin lumoissa. Ei tosin talvella, sillä hiihtämisestä tulee hiki, ja laskettelu on hullun hommaa. Mutta kesällä voi retkeillä rinkka selässä, ihailla tunturien jylhyyttä ja kuunnella vuoripurojen solinaa.
   Asiassa on yksi mutta. Tunturit ovat nykyään tulleet kovin korkeiksi,  ja niiden rinteet ovat yhtä kivistä rakkaa. Kurut puolestaan ovat kamalia ryteiköitä, joissa taittaa jos ei niskaansa niin ainakin nilkkansa. Mutta jos sentään edes Pallakselta Taivaskerolle...
   Mummo pakkaa reppuun termarin, voileipiä, pipon, vanttuut, villahousut ja punaisen sadetakin, joka menneinä vuosina kulki hänen mukanaan tunturiin kuin tunturiin. Niillä pitäisi pärjätä.
   On heleä heinäkuu, mutta tunturissa sää vaihtuu vartin välein tuulesta sateeseen, sateesta paisteeseen ja välistä räntään. Mummo tarpoo tunturin kuvetta, ja väkeä on kuin Oulun trotuaarilla. Uusi ilmiö: isät kantavat rinkan päällä perheen pienintä, josta jo kaksivuotisena kasvatetaan lapinhullua. Vastaantulijat hymyilevät, sillä taival Hetasta on kohta taitettu. Menijät puolestaan ohittavat ketterästi mummon, jonka rämpiminen on hitaanlaista. Sadevesi lorisee iloisesti takinhelmasta saappaisiin.
   Mummo pitää pienen tauon, syö voipparin ja tyhjentää veden saappaista. Vihdoin ja viimein hän on perillä. Tuossa on Taivaskeron kivinen laki, tuossa tienviitta Hettaan, Pallakselle ja Vuontisjärvelle. Mummo asettuu viitan eteen, ottaa viereensä herra Mutikaisen sekä Ada Elinan, joka on tokaluokkalainen Joroisista  ja tottunut tunturivaeltaja. Ada Elinan isä nappaa kuvan todisteeksi, että käyty on.
   Alastulo sujuu pilvessä. Tuntureita ei edes näy, täytyy vain uskoa, että kyllä ne siinä sivulla ovat. Pieni kipaisu tunturiin kesti viitisen tuntia. Kipeät lihakset rentoutuvat  saunassa ja Jerisjärven vilpoisassa vedessä.

Mummo Mutikainen ryhtyy bloggailemaan

Ah nyt mummo Mutikainen kirjoittaa elämänsä ensimmäisen blogin, koska lapsenlapsi sellaista yrittää hänelle opettaa. Niinhän mummot aina tekevät, teettävät digitaaliset työt datanatiiveilla. Se on maailmanjärjestys.
   Ennen vanhat olivat viisaita ja opettivat lapsiaan ja lapsenlapsiaan, jotka kuuntelivat, painoivat mieleensä, tutkistelivat oppeja sydämessään ja menestyivät ja kauan elivät maan päällä, kunnes kuolla kupsahtivat. Nyt munat ovat kanaa viisaampia eivätkä kuuntele vanhojen opetuksia.
   Lapsenlapset sen sijaan ovat kuuntelevinaan, koska mummot ovat ruokkineet heitä voissa paistetuilla letuilla ja ostaneet jätskejä ja akuankkakirjoja ja pehmeitä ja kovia joulupaketteja. He maksavat netissä mummojensa ja vaariensa laskuja ja hoitavat muutakin sähköistä liikennettä, jota vanhat eivät millään opi hallitsemaan. Lapsenlapselliset koppailevat ikivanhojen päiväkahveilla viisailla jälkeläisillään, ja lapsettomat ja lastenlapsettomat pysyttelevät noloina vähän sivummalla, kun mummosakissa kilpaillaan jälkeläisten suunnattomasta etevyydestä ja pätevyydestä.
   Niinpä nyt yksi mummo Mutikaisen lapsista, Kasperi nimeltään, tekee tämän blogin, jota mummo juuri käyttää varmana siitä, ettei se kuuna päivänä lennä avaruuden eetteriin vaan jää ikuisiksi ajoiksi pyörimään hänen tietokoneensa uumeniin, kunnes häviää niin kuin kaikki muukin tässä maailmassa.

   Koko ruljanssi on mummo Mutikaiselle niin raskas, että hänen on metävä ja keitettävä kahvit. <Kahvikupin ääressä saattaa digitaalisen ensikosketuksen kirvely hiukan lientyä.