Sellojen juhlaa

Mummon perheessä sellolla on erityinen asema. Talon isäntä nimittäin tahtoi Arto Norasta kuultuaan sellon ja soittotaidon. Molempia tuli, mutta laatu ei yllä kovin korkealle. Sellon osto sujui, kun Vainion liikkeessä sattui olemaan kaveri, joka taisi tietää asiasta jotakin. Tuleva sellisti kysyi mieheltä neuvoa. Mies kokeili ja sanoi, että ota tämä, kyllä tällä soittelee kotitekoinen pelimanni. Myöhemmin selvisi, että kokeilija oli Hanu Kiiski, yksi Suomen huippusellistejä.
   Niitä Suomessa riittää, huippuun asti viritettyjä sellistejä. 36 heistä tuli Temppeliaukion kirkkoon juhlistamaan Arto Noraksen 75-vuotisjuhlaa, kaikki Noraksen huippuun asti opettamia ja trimmaamia. Täysi kirkkosali sai nauttia sellaisen sellojuhlan, ettei sellaista varmaan ole missään muualla kuin Noraksen kotimaassa. Juhlan sankarin sormet olivat sangen vikkelät ja taito sataprosenttinen.
   Kuuluttajana oli meidän huushollin sellon kummisetä Hannu Kiiski, ja Loviisan Sibelius-juhlien vetäjä Jan-Erik Gustafsson oli tärkeässä roolissa. Marko Ylösellä lienee myös jotakin tekemistä Porvoon kanssa, ehkä on saanut jossakin lapsuutensa vaiheessa kodin Aunelan perheessä Aunelanmäellä. Kapellimestarina oli nuori Klaus Mäkelä, joka kerran vähäpoikana istui vieressäni Tuomiokirkon lehterillä Avanti-konsertissa ja selasi osaavasti partituuria. Juttelimme mukavia, ja siitä asti olen seurannut tämän lahjakkuuden taivalta kohti Esa-Pekan ja Jukka-Pekan saavuttamaa tasoa.
   Monen ylimääräisen jälkeen sellon juhla päättyi, ja kaikki kuulijat olivat onnellisia, että sellainen lahjakkuus kuin Noras on uhrannut elämänsä Suomelle. Ulkona puhalsi kylmä viima. Metroasema tulvi roskaa, samoin metro. Eikö Helsingissä kukaan tiedä, että on keksitty roskis? Vappuna jättävät luontoon piknik-jätteensä muovituoleja myöten. Voi että oli vaikea sen roskan keskeltä päästä takaisin konsertin jaloihin sfääreihin.