Armonlaaksossa paistaa aurinko

Loistaa kuin Naantalin aurinko, sanotaan. Kaupunginportin puista aurinkoa Naantalista ei enää löydy, mutta muuten kaupunki hyödyntää aurinkoidentiteettiään. Se osaa myös hyödyntää birgittalaisluostarin historiaa. Birgitta-nimi pulpahtaa esiin yhtä usein kuin aurinko.
   Vanhan Naantalin talot ovat nättejä kuin kuusenkaramellit, ja sen tietävät turistitkin. Niitä vaeltaa sankoin joukoin kaduilla, kujilla ja rannassa, jossa soi torvimusiikki ja tuoksuu vohveli. Iltakahdeksalta kaikuu kirkontornista vespervirsi kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Sävel kiirii sinisen meren yllä mökkirantoihin ja sunnuntaikalastajien paatteihin.
   Puistojen kukat ovat Suomen juhlavuonna sinisiä ja valkoisia. Vanhaa luostarikirkkoa vartioi kaupungin 550-vuotisjuhlan kunniaksi pystytetty Birgitta-patsas. Nunna on vihkiytynyt jumalan palvelemiseen ja saanut mustan nunnanpäähineen, jonka viisi punaista täplää muistuttavat Kristuksen viidestä haavasta. Mikä onni, että valitsivat näköispatsaan, mummo ajattelee. Vierailija pääsee eläytymään lähes kuudensadan vuoden takaiseen tunnelmaan. Oravanpoika löytää patsaan juurelta makupalan. Pitää sitä somasti etutassuissa eikä anna katsojan häiritä ruokarauhaansa.
   Vastarannalla kohoaa Kultarannan jyhkeä graniittitorni. Sen huipussa hulmuaa lippu merkkinä siitä, että Sauli on kotosalla. Iltatöinään hän kiipeää torniin vetämään lipun alas. Paikalliset tosin väittävät, että lipun nosto ja lasku ovat matruusin tehtäviä. Minkä ihmeen matruusin? No sen, joka huolehtii Kultarannan merikalustosta, jolla Kekkosen aikaan purjehdittiin Hiittisten vesille kalastamaan. Mukana oli Anita, mutta Sylvi lapsenlapsineen jäi kotolaiseksi. Nykypressa ei lähde kalaan vaan seuraavana aamuna Helsinkiin tapaamaan Kiinan delegaatiota. Lippu ei siis nouse Kultarannan torniin.
   Sen sijaan Muumimaan seutuvilla on vipinää. Perheitä vaeltaa sinne pitkänä jonona, ja pienet tytöt jännittävät muumien kohtaamista posket punaisina ja käsi tiukasti kiinni rattaissa, joista pikkuveli tirkistelee maisemaa. Huomioliivinen puistoväki siivoaa viimeisetkin roskat ja nyppii kukkapenkeistä pienimmätkin rikkaruohot.
   Niin, se Muumimaa. Kerran se oli tulossa Porvooseenkin, mutta vastaanotto oli yhtä tyly kuin Titi-nallelle ja Eija Klaucken puutarhaidealle. Naantali oli silloin todellinen Armonlaakso, antoi armon muumeille. Siitä hyvästä koululaisilla ja opiskelijoilla on taattu kesätyö, eikä muukaan elinkeinoelämä voi valittaa. Vain minä murehdin Kailon saarta, jonne muinoin hiihdettin tai tehtiin soutumatka Helenan vuotavalla veneellä.