Itämeri, rauhan meri

Mummo vietti kesälomaa ja ajatteli, että elokuun tullen ovat maailman asiat mallillaan. Mitä kittiä! Trump on yhä vallassa, Puolassa ja Unkarissa jylläävät Turkin kaltaiset paukapäät, ja Korean paksu poika pistää luotto-uutistenlukijansa julistamaan, että nyt, nyt on koko Amerikka kuin tapetilla heidän ohjuksilleen. Ei kuin matalaksi vain koko manner. Kotimaiset pyssymiehet ja puukkojunkkarit taistelevat mediahuomiosta oikeitten terroristien kanssa, ja vähimpänä mutta varsin keljuna pahana ovat seinän töhrijät, postilaatikoitten polttajat ja jalavien katkojat.

Ei siis hyvältä näytä. Sotalaivoja seilaa sakeana melkein rannoillamme, ja nyt saa niitäkin kauhistella. Onhan tuo Itämeri ollut sotimalla ikuiseen rauhaan pyrkivien merkittävä vesiplutikko. Kun Eerik XIV lähti soitellen sotahan lyypekkiläisiä vastaan, niin meren pohjaan upposivat hyvästä ruotsalaisesta raudasta taotut tykit ynnä muutama tuhat soltaattia.

Sadan tai kahdensadan vuoden päästä tehtiin uusi ja vieläkin koreampi paatti uutta ja vielä raaempaa sotaa varten. Vaasa-laiva ei päässyt viemään tykkejään, tinalautasiaan ja  oluttynnyreitään kuin muutaman sadan metrin päähän. Tällä kertaa sentään suuri osa nuorista miehistä räpiköi rantaan laudankappaleilla soudellen, ja laivakin nostettiin myöhemmin kaiken kansan nähtäväksi.

Nyt rauhan merta mittailevat alukset eivät ehkä mene meren pohjaan vaan tyytyvät isottelemaan ja uhittelemaan. Auta armias, jos laskevat likavetensä mereen! Mummo ottaa vaikka soutuveneen ja menee sanomaan niille suoirat sanat. Oppisi nyt vain ensin kiinaa tai venättä.

Yhtä asiaa mummo ei ymmärrä. Mitä tekemistä kiinalaisilla on Itämerellä? Yhtä vähän kuin suomalaisessa mustikkametsässä tai lakkasuolla. Mutta uskokaa, kyllä nekin vielä pian ovat kiinalaisten yksityisomaisuutta, miettii mummo.