Oppimisen olohuone

Koulut alkoivat. Nuoriso ei voi enää nukkua kahteen, vaikka yö olisi kulunut tietokoneen kanssa seurustellessa.

Mummo on kuullut, että kouluissa on nyt luokkien sijasta kaikille yhteiset oppimisen olohuoneet. Niissä puhaltavat uudet tuulet, vaikkei järjestäjä entisaikojen tapaan voikaan avata ikkunaa, vaan kone puhkuu ulos homesieni-itiöt ja inhimillisen hengitysilman.

Pulpettirivit ovat viime vuosisataa. Nyt istutaan tai maataan jumppapalloilla. Koululaisia uhkaava ylipaino saa kyytiä, kun epämukavassa asennossa on pakko liikuttaa keskikroppaa. Pöytiä ei tarvita, tabletti pysyy mukavasti polvilla. Ennen pojat kaiversivat pulpetin kanteen nimikirjaimensa tai kirkkoveneen ja kastoivat mustepulloon edessä istuvan tytön letinpään, jos sattuivat tykkäämään tytöstä. Kuinka nykypoika ilman mustepulloa näyttää tykkäämisensä?

Koululaiset eivät kuulemma enää ole tyttöjä ja poikia vaan oppilaita. Vessoja ei ole erikseen tytöille ja pojille vaan sukupuolierottelemattomasti kaikille. Kässät ja liikat ovat samat molemmille. Todella vanhaa aikaa on se, että yksi opettaa ja muut kuuntelevat. Ennen se yksi oli opiskellut asiat ja välitti ne toisille.

Suomalaisen koulun menestyksen salaisuus ovat hyvät opettajat. Nyt tehtävä on siirretty virtuaalivehkeille, jotka eivät kuitenkaan silitä päätä, kun lapsella on fyysinen tai henkinen pipi.

Alalle riittää pyrkijöitä. Tosiasiassa heitä vielä tarvitaan kasvattamaan kansalaisia, jotka rakentavat niin maata kuin omaa elämäänsä eivätkä heti kättelyssä syrjäydy.  Mummo toivottaa oppimisen iloa tasapuolisesti kaikille.