Mummojen päiväunet

Seurahuoneen  näyttämöllä esitetään runon ruhtinaan näytöskappaletta,  ah kuinka teatraalisesti. Sitten mennään kristallikruunun alla franseesia ja katrillia. Frakin liepeet heilahtelevat, naisten hameissa on rimssuja ja rusetteja, ja dekolteet ovat anteliaat. Porvoon sosieteetti on paikalla, mitä nyt Fredrika Runeberg on huonokuuloisena jäänyt kotiin parsimaan sukkia ja paikkaamaan poikien housunpersuksia.

Neiti Emilie vapisee mielenkuohusta ja pyörtyilee onnesta, kun setä Runeberg ottaa kädestä ja katsoo syvälle silmiin kuin Koskelan Akseli Elinaa. Linnamäen hiekkateillä kuiskaillaan puolin ja toisin helliä rakkauden sanoja.  Mennäänkö lemmenleikissä pitemmälle, sitä ei tiedä edes Teemu Keskisarja.  Runoilija ottaa käteen sulkakynän ja kirjoittaa kuolemattoman rakkausrunon, jota nykypäivän sopraanot esittävät laulukilpailuitten pakollisena numerona.

Kun sulkakynä kuivataan, Fredrika kysyy, kuinka monta syltä koivuhalkoja talossa kului viime vuonna. Taivaita hipova autuus vaihtuu arjeksi, mutta pian taas pukkaa runoa ja rakkauskirjettä.  Emilie saa kirjenipun päänsä alle arkkuun, sillä niin ihanien lemmenviestien päällä sopii odottaa ylösnousemuksen ihanaa aamua. Romantiikkaa siis piisaa, ja huumorissakin löytyy, kun pannaan Ulla Möllersvärdin höppänät veljet asialle.

Ajatelkaa, näin autuaallisia hetkiä saavat kokea kaikki, jotka viettävät päiväsydämen vanhan kotimaisen elokuvan parissa.  Väliin on heinäkasaromantiikkaa, väliin helsinkiläistä herrasväkikuhertelua, ja usein ajellaan hevospelillä vanhaa Porvoota. Ansa Ikosen silmien säteily valaisee arjen harmauden ja saa Tauno Palon kosimaan. Voiko mummokansa ihanammin päivän enää viettää!