perjantai 10. elokuuta 2018


                                             Trumpututusta

Mummon kesä oli vilkas. Hän pääsi tarjoilemaan vodkalimea maailman korkeimmille herroille, kun ne pantiin kahdeksi tunniksi samaan koppiin. Mummo blandrasi Finlandia-vodkasta drinkit. Ja ne puhuivat. Eivät olleet tuppisuita. Toinen Venäjältä, toinen Amerikasta, jossa jo alakoulussa opetetaan vakuuttavaa puhekulttuuria.
Ensin käsittelivät maapallon sodat. Niitä nyt on aina, joten mitä niistä keskustelemaan. Saahan niissä omakin armeija harjoitusta. Maahanmuuttoakin on ollut siitä asti kun hunnit ratsastivat Euroopan halki. Sitten nälkä? Siitäkin on yleensä selvitty. On joko kuoltu tai menty Amerikkaan. Toinen herroista kehuu, että muuttoliikkeen vanavedessä hänen maahansa tuli presidentiksi kelpaavia irlantilaisia.
Niistä aiheista ei siis synny medialle raportoitavaa keskustelua. Mutta puhuttakoon naisista! Ovathan molemmat alan miehiä, pääasia aina mielessä. ”Kerran meni mielestä, kun putosin salaisen poliisin tehtävissä Volgan jäihin”, toinen tunnustaa.  
Kerskattavaa kummallakin riittäisi, mutta paras näin kansojenvälisen ystävyyden lujittamiseksi puhua perheasioista. ”Mikä on, ettet sinä veli saanut eukkoasi tänne mukaan?” ”Ei tullut, kun en maksanut lentoa New Yorkiin ostamaan kymppitonnin hintaisia Jimmy Choo korkokenkiä. Sanoin, että kapitalistista hapatusta, hanki kotimaiset! Jäi kotiin mököttelemään. Entä sinä, veli? Mitenkä Melanian kanssa pyyhkii?” ”Very good, brother! Justiinsa ostin ne samaiset korkkarit. Neuvoisin, että veli tekee saman tempun, sillä maailmanrauha on meidän käsissämme, ja meidän rauhamme taas eukkojen hyppysissä, joten otetaanpa maailmanrauhalle, veliseni.”
.   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti