Mummolla on matkalaukku Berliinissä

Pääsiäinen on ihan kohta, ja mämminsä itse valmistavilla on jo ruisjauhoista ja maltaista keitetty puuro ulkona oven pielessä imeltymässä. Pian siitä paistuu uunissa semmoinen herkku, että kerman ja sokerin kanssa nautittuna vie kielen mennessään, samoin kaikki laihdutuspäätökset. Mutta oikea mämmin ystävä ei  laske kaloreita.

Pääsiäistä odotellessaan mummo matkusti Berliiniin tervehtimään siellä opiskelevaa sukulaistyttöä. Hyvin se siellä pärjää, kun on nykynuorten tapaan tottunut reissaamaan maailmalla ja syömään muutakin kuin perunamuusia ja läskisoosia.

Sodanjälkeisistä raunioista noussut kaupunki tihkuu eurooppalaista sivistystä, kansainvälisyyttä ja berliiniläistä elämännälkää. Ennen sotia se tihkui myös syntiä sen moninaisissa muodoissa. Sunnuntaiaamun auringonpaisteessa hikoili mummon lisäksi muitakin suomalaisia, sillä meneillään oli Berliinin maraton.  

Keski-Euroopassa jo pukkasi kevättä. Puihin puhkesivat lehdet, ja päivänpaiste lämmitti muurinpätkään kuvattuja rakastavaisia, toisiaan hartaasti pussaavaa Breshneviä ja Honeckeria, Berliinin suosituinta nähtävyyttä. Pikkujuttuja sen rinnalla valtiopäivätalot, Brandenburgin portit ja pesukoneeksi ristitty hallintopalatsi.

Jokaisen turistin on nähtävä idän puolelta länteen pakoa yrittäneitten muistotaulut ja kummasteltava niiden ääressä vallanpitäjien järjettömyyttä. Monen talon oven edestä valui kullanvärinen verivana kohti katuojaa muistuttaen vuosien takaisista murhenäytelmistä. Kylmä sota oli vetänyt rajan samaa kieltä puhuvien ihmisten väliin. Idästä ei juuri päässyt länteen, mutta ainahan ihminen yrittää. Torneissa päivystävillä rajavartijoilla oli aina kovat piipussa, eikä urhoollinen DDR-sotilas epäröinyt ampua.

Joen länsirannalta lähti niinä aikoina lapsiryhmä souturetkelle. Vene kaatui, ja lapsia joutui rajaviivan itäpuolelle. Rajasotilaat avasivat tulen. Kahakan lopullinen saldo oli murheellinen, mutta syntyipä aineistoa elokuviin ja kirjoihin. Nämä lapset eivät olleet sen vihanpidon ainoa uhri.

Muistokirkko, Gedächtniskirche, on rakennettu rauhan tyyssijaksi. Sen sinisessä hämärässä voi muistella läntisen Euroopan viimeisten sotien uhreja ja ajatella kiitollisena, että rauhan aikaa on kestänyt melkein 74 vuotta. Ehkä ihmiskunta on oppinut jotain.