Kotiseutuni oi!

Kotiseutu on kaikilla paitsi hunsvoteilla, jotka eivät ole mistään kotoisin. Jotkut elävät koko elämänsä tekotiloillaan, toiset lähtevät etsimään onneaan maailmalta. Kaipaavat ikänsä kotiseutua. Muistelevat kännipäissään lahonnutta kotiveräjää.

Jos kotiseutu elämän myrskyissä jää taakse kuin Jukka Kuoppamäellä, sinne kaivataan, vaikkei siitä muuta muisteta kuin talven tuiskutuulet. Tärkeintä että kaikki on ennallaan: pihakoivu, vinttikaivo, aittakin katto kallellaan.

Todellisuudessa kaikki siellä on muuttunut, pienentynyt ja nahistunut. Toivottoman pitkä matka kauppaan ostamaan kymmenellä pennillä siirappia on vuosikymmenten saatossa kutistunut muutamaan kymmeneen metriin, ja joki kuivunut pikku puroksi.  Himalajan korkuinen kelkkamäki on nyt vähäinen nyppylä.

Topeliuksen tarinassa poika kiipeää katolle ja ihmettelee, onko kaikki näkyvä hänen isänmaataan. Äiti vakuuttaa, että on. Että siellä asuvat ovat suomalaisia, jotka puhuvat sinun kieltäsi. Sinulla on heidän kanssaan yhteinen historia ja yhteiset juuret. Vanha kunnon Topelius ei aavistanut, kuinka toisilleen vieraita tämän maan asukkaat ovat tässä kansainvaelluksen tiimellyksessä. Suomi 100 sentään yhdistää ja herättää isänmaallisia tunteita.

Joskus ennen sotia Suomi juostiin maailmankartalle. Nyt synnytetään. Aina se juoksemisen päihittää. Tulevan lapsen kotimaa on Suomi ja koti Mäntyniemi. Joku pelkää, että vauva häiritsee presidentin viranhoitoa. Mummo on varma, että homma hoituu yhtä sutjakkaasti kuin vauvan yösyöttö. On tässä nyt mukava osallistua odotukseen. Kohta ollaan Ruotsin kanssa tasoissa maailmanlaajuisessa ristiäiskuvakisassa.