Itsepalveltuja kermavaahtoihanuuksia 5.4. 2017

Ajan henki vaatii itsepalvelua. Jo Vappu Taipale pisti viralta kotiapulaiset ja sanoi, että jokainen pesköön itse sukkansa ja paitansa. Nyt sitten lapset kiikutetaan aamuhämärissä rinoviruksia tihkuviin päikkäreihin saamaan ilmaista tai maksullista varhaiskasvatusta. Nuoret naiset, jotka lapsentyttöinä oppivat kodinhoidon niksit, joutuvat perheenäideiksi ihan kylmiltään, elleivät mene ulkomaille aupairiksi.

Laskiaisen tienoilla mummo kutsui naapurit kahville. Kaupan lasikaapin pullat olivat muhkeita ja kermavaahtoa tursuvia. Munalla voideltu kansi kiilteli kuin Kekkosen päälaki, jolle on varistettu raesokeria. Myyjää ei mailla eikä halmeilla, joten mummo palveli itse itseään.

Leivoslaatikko syntyi itse kooten helpommin kuin Ikean kirjahylly. Sitten kaapin ovi auki ja kalastamaan pullia pihteihin. Ne luistelivat hyllyn perälle. Mummo vilkaisi ympärilleen. Muita ei näkyvissä, joten hän nappasi sormin kermavaahtoisen pullan laatikkoon. Mutta voi! Selän takana hiipi myyjä, joka huomautti, ettei leivonnaisiin tartuta likaisin sormin vaan siististi pihdeillä.

Mummo yritti taltuttaa pihdit tahtoonsa. Kermavaahto levisi hyllyille, vaatteisiin, tukkaan ja pitkin lattiaa. Vähän osui leivoslaatikkoonkin. Mutta mistä ostokselle hinta? Ohikulkeva asiakas neuvoi, että ensin tuosta tuotteen numero, sitten paina tuota nappia, ja siinähän se hintalappu.

Kotona mummo keitti kahvin, jonka kanssa naapurusto söi lusikalla kermavaahtoisen mössön. Kyllä maistui! Levitköön itsepalvelun siunaus kaikille aloille, mummo ajatteli. Ja senhän se tekeekin.  

On aika kuunnella passio

Moni on sitä mieltä, että kirkko tekee kaiken väärin.  Toisaalta se takertuu ikivanhoihin totuuksiin, toisaalta taas sallii asioita, joita raamattu pitää kuolemansyntinä, homoutta nyt ainakin. Kirkosta on siis kiireesti erottava. Jos on jo eronnut, on liityttävä uudelleen, että voi protestiksi erota.

Eroista piittaamatta kirkko kumminkin elää ja kantaa ikiaikaista kristillistä kulttuuria. Juuri nyt on aika mennä kuuntelemaan passiota, sillä kärsimystarinaa kertovat Bachin passiot ovat jalointa mitä musiikin alalla on syntynyt. Rakennustaiteenkin uljaimmat luomukset ovat kirkkoja. Ei edes Putin rohkene levittää Iisakinkirkkoa maan tasalle.

Maailman kauneimmat veistokset ovat usein kristillisperäisiä. Niitä lähdetään ihailemaan Roomaan asti. Myös kansankulttuuri kumpuaa kristilliseltä pohjalta. Kansanrunoutemme kukka on Marjatan poika, kertomus Jeesuksen syntymästä. ”Siitä meijän Marjatalle syntyi poika puolukasta.”

Köyhän elämä oli ennen Kelaa yhtä kurjuutta. Lohtuna oli vain taivas. Maanpäällisen elämän vääryydet korjataan viimeisenä päivänä. Rakkaat kohdataan taivaan ilossa, mutta sortajat kärventyvät helvetin tulessa.

Näistä ajatuksista kertovat vanhat virret. Yhtenä sateisena lauantai-iltana Porvoon pienen puukirkon täytti mahtava musiikki. Mari Palo ja Esa Ruuttunen esittivät Lohjan kaupunginorkesterin vaskiseitsikon säestäminä rakkaimpia virsiä. Vuosisatojen kuluessa jalokiviksi hioutuneet sävelmät ja niiden syvä totuus aiheuttivat ainakin mummon mielessä hämmästyksen: Näinkö upeaa on kansallinen kulttuurimme! Taas yksi hyvä syy ylpeillä sata vuotta täyttävästä Suomesta. 

Uusi uljas lääkärikirja

Mummo Mutikaisella on ystäviä, enimmäkseen mummoja tai mummoikäisiä. On siinä kälätystä, kun tullaan yhteen. Puheenaiheena ovat sairaudet, joita piisaa. Leikkauksiakin on tehty pienen kunnan terveydenhoitobudjetin edestä. On polvi-, lonkka-, olkapää-, kämmenjänne-, akillesjänne- ja kaihileikkauksia, mutta rintojen ja takapuolen suurentamiseen ei ole tarvinnut ryhtyä. Siinä kohdin mummon seurapiiri on omavarainen.

Koska sairauksissa löytyy, mummoporukka päättää koota ne lääkärikirjaksi. Se ei tule olemaan sellainen kuin lääkärikirjat ennen googlea olivat. Niitä lukeva löysi itsessään niin kammottavien tautien oireita, että kuoli kauhusta. Tästä tulee positiivinen kirja, koska koko terveydenhoitoala tulee Sote-uudistuksen tullessa olemaan positiivinen ja valoisa kuin joulukirkko.

Nimeksi tulee ”Ikäihmisten iloiset sairaudet ja niiden hellämielinen hoito”. Kustantamot taistelevat sen julkaisuoikeuksista, jotka myydään myös ulkomaille, ainakin Norjaan, jossa asuu maailman onnellisin kansa. Ne ymmärtävät iloisten sairauksien ja hellämielisen hoidon päälle.

Kirjassa kerrotaan vain hyvänlaatuisista sairauksista, sillä pahat eivät edistä myyntiä. Ei siis mitään paiseruton kaltaisia kamaluuksia vaan sellaisia, joita voi sairastaa vaikka naapurimaan Silvia. Jotka paranevat, jos lääkäri on empaattinen ja sympaattinen.  SOTE-uudistuksen myötä hoitoalalle syntyy kilpailu, joten lääkärien on oltava myötämielisiä ja rohkaisevia, muuten potilaat siirtyvät toiseen firmaan. Kaikki lukevat innoissaan kirjaa iloisista sairauksista ja osaavat vaatia hellämielistä hoitoa. Nyt siis kirjakauppaan tekemään ennakkovarausta!

Maailman halvin ase

Kaunis tyttö metsässä poimimassa marjoja. Eksyy, ei löydä kotiin. Mutta ei hätää, tuolta tulee nuoren miehen ohjastama hevonen.

-       Mihin olet matkalla, kysyy se mies ja pyytää neitoa rekeen.

Viltin alla olisi tarjolla omenoita ja pähkinöitä. Neito arvaa pähkinöitten laadun eikä suostu. Mies koppaa neidon korjaansa ja tekee sen minkä miehet ovat kautta aikojen osanneet tehdä väkisin rekeen viedyille.

Jälkeenpäin mies kertoo olevansa Kalervon poika.

-       Entä sinä, kaunis neito?

Tyttö vastaa olevansa Kalervon tytär.

Kullervon tarina on järisyttävä, Kalevalan liikuttavin, sellainen, joista maailman suuret draamat ja oopperat on pantu kokoon. Suuria kohtalon käänteitä, kuulijan, katsojan ja lukijan tajuntaan vyöryviä tunteita, raastavaa tuskaa ja repivää syyllisyyttä. Päättyykin niin kuin tragediat päättyvät.  Neito syöksyy koskeen, mies miekkaansa.

Tarina kerrottiin Sipoon kirkkoon kokoontuneelle kansalle. Sibeliuksen sävellys oli mahtava, Lohjan kaupunginorkesterin taito samanveroinen, samoin Uusimaa-kuoron osaaminen.

Päähenkilöt, sisarukset Johanna ja Ville Rusanen, elivät ikiaikaisen draaman niin väkevästi, että katsoja oli pakahtua. Ville Rusasen Kullervo oli niin rikkinäinen kuin rakkaudetta kasvanut ihminen voi olla. Johanna Rusanen-Kartanon hämmennys ja kauhistus olivat aidot.

Hänen eläytymisessään oli kaikkien maailman raiskattujen naisten tuska, ahdistus ja myös se häpeä, jota raiskattu tuntee. Tälläkin hetkellä maailmassa käydään sotia, ja raiskauksen asetta käytetään vastapuolen häpäisemiseksi.

Voiko sen halvempaa, tehokkaampaa ja nöyryyttävämpää asetta keksiä?

15.3. 2017

Mitä on lumi

Mummo katseli Lahden kisoja. Oli menossa miesten parisprintti, ja näytti siltä, että nyt tulee kultaa tai ainakin hopeaa. Mutta voi kauhistuksen kanahäkki! Iiro yrittää ohitusta, Norjan mies havaitsee tempun ja menee ohittajan linjalle. Kaatuu siitä Niskasen syliin, ja pian kaatuu Niskanenkin.

Mummo katsoo suurennuslasin kera kohdan ainakin 20 kertaa saadakseen selville, oliko teko tahallinen. Kiroaako siinä Norjan poika norjaksi: ”Meinaatko pojankloppi tunkea meikäläisten areenalle? Minä sulle näytän! Siitäs sait!” Kävikö näin vai oliko pelkkä vahinko, se ei selviä mummolle.

Palkintojen jako Lahden torilla on sentään katsottava, saivathan pojat sentään pronssia. Suomi sai lisäksi sankarimuiston, joka vetää vertoja Lasse Virenin Münchenin kaatumiselle ja Mietaan Jussin sekuntin sadasosalle. Näitä muistoja tarvitaan, ettei vaivuta ihan suohon, kun intialaiset ovat nykynokioita ja aarikat, marimekot ja eroaarniotuolit ynnä aaltovaasit taistelevat, ettei niistä tulisi made in China.

Mummo muistaa kyllä muutakin, ei vain Iiro Niskasen ketterää kapuamista sivakoilleen, kun oli saanut Iversenin sylistään. Muistaa nimittäin, mitä Jauhojärvi sanoi ennen kuin poistui Lahden lavalta pronssimitali kaulalla. Haastattelija vakuutti, että poikien mitali muistetaan vielä sadan vuoden perästä. Jauhojärvi  ilmoitti toivovansa, että silloin vielä tiedetään, mitä on lumi.

Mummo on haljeta ylpeydestä. Jestas miten valveutuneita hiihtäjiä meillä! Muistavat kantaa huolta muustakin kuin Suomen hiihtokunniasta, nimittäin maapallon tilasta, joka on ainakin yhtä hälyttävä kuin Suomen urheilumenestys.

Isoäitinä on hyvä olla

Maailman nopein liike on se, jolla tuore isoäiti näpelöi kännykästä esiin lapsenlapsen kuvat. Rouva S. esittelee kaikki sata kuvaansa mummolle päiväkahvin ääressä. ”Estelle eestä, Estelle takaa. Estelle istuu. Estelle makaa. Estelle maassa, Estelle puussa. Estelle tuutuu tutti suussa.”

Estelle on yhtä ihana kuin kaimansa naapurimaassa, älykäs, kaunis, varhain kehittynyt, aivan suloinen. Mummo Mutikainen jaksaa ihailla. Omat lapsenlapset ovat jo isoja. Niiden kanssa on eletty läpi monet pelot. Toimivatko kaikki aistit? Oppiiko ajoissa kävelemään ja puhumaan? Oppiiko lukemaan, pärjääkö koulussa? Polttaako nurkan takana tupakkaa? Onko kiusattu vai kiusaaja? Sairastuuko anoreksiaan tai sortuu huumeisiin? Pääseekö opiskelemaan, saako töitä?

Entä masennus, jota nykynuorista sairastaa melkoinen prosentti? Miksi, sitä mummo ei ymmärrä. Onhan näillä kaikki paljon paremmin kuin hänen lapsuudessaan, jolloin sai pelätä desantteja ja pommikoneita. Kengät olivat paperinarusta, vaatteet viiteen kertaan käännetyt, ruoka surkeaa ja karkit kuivattuja porkkananpaloja. Seksi kaikkine ilmenemismuotoineen oli syntiä ja kiellettyä, ellei tahtonut 17 vuoden iässä äidiksi tai isäksi.

Mutta tämä Estelle. Hänellä on edessään elämä Suomessa, joka tutkimusten mukaan on maailman kärkimaita. Parempaa paikkaa ei voisi syntymämaakseen valita. Eläköön siis Estelle, rouvat toteavat ja ottavat viimeisen kupin saatteeksi lasillisen Vana Tallinnaa. Onhan se satavuotisjuhlien virallinen juhlajuoma. Kippis vain isoäitiydelle!

Dosentille uusi virka

Suomen asioita Venäjällä hoitaa dosentti, jonka presidenttikin on noteerannut. Dosentti raportoi Suomessa tapahtuvasta venäläisten sortamisesta, lapsikaappauksista ja koululaisten siirtämisestä apukouluun. Nyt tuli uusi huolenaihe. Puolustusvoimissa ei edes vilauteta maanpuolustuksen salaisia tietoja varusmiehille, joilla on kaksoiskansalaisuus. Heitä ei nimitetä puolustusvoimien virkoihin, mikä on törkeätä.

Yle oli saanut vihjeen tästä syrjinnästä ja jauhoi uutista aamusta iltaan. Pian kaikki tiesivät, että näin on koska siltä näyttää. Käy sääli dosenttia, joka nyt joutuu taistelemaan tätäkin vääryyttä vastaan. Mummo lähettää hänelle terveiset ja lohduttaa, että kyseessä saattaa olla pelkkä ankka. Dosentin ei tarvitse menettää yöuniaan, sillä mediaväki on vain lentänyt lankaan ja saanut väärän vihjeen. Siis aatuutilullaa, nuku poika parka rauhassa siellä isossa naapurissa. Kaksoiskansalaisille on tarjolla tietoa ihan yhtä paljon kuin yhden kansalaisuuden väelle.

Dosentti voikin nyt paneutua Amerikan asioihin, sillä siellä piisaa penkomista. Rakennetaan muureja, erotetaan ihmisiä, nimitetään mielipidevammaisia elinikäisiin virkoihin, joiden valta jatkuu vielä kun nimittäjä itse on kammettu viralta. Mummo ehdottaakin, että Suomen valtio lähettää dosentin Yhdysvaltoihin tarkkailemaan eri rotua, kansalaisuutta tai uskontoa edustavien tasa-arvoa maassa, joka tähän asti on ollut demokratian ja vapauden ihannemaa. On sitä maailmassa nimitetty turhempiakin virkamiehiä.