On aika kuunnella passio

Moni on sitä mieltä, että kirkko tekee kaiken väärin.  Toisaalta se takertuu ikivanhoihin totuuksiin, toisaalta taas sallii asioita, joita raamattu pitää kuolemansyntinä, homoutta nyt ainakin. Kirkosta on siis kiireesti erottava. Jos on jo eronnut, on liityttävä uudelleen, että voi protestiksi erota.

Eroista piittaamatta kirkko kumminkin elää ja kantaa ikiaikaista kristillistä kulttuuria. Juuri nyt on aika mennä kuuntelemaan passiota, sillä kärsimystarinaa kertovat Bachin passiot ovat jalointa mitä musiikin alalla on syntynyt. Rakennustaiteenkin uljaimmat luomukset ovat kirkkoja. Ei edes Putin rohkene levittää Iisakinkirkkoa maan tasalle.

Maailman kauneimmat veistokset ovat usein kristillisperäisiä. Niitä lähdetään ihailemaan Roomaan asti. Myös kansankulttuuri kumpuaa kristilliseltä pohjalta. Kansanrunoutemme kukka on Marjatan poika, kertomus Jeesuksen syntymästä. ”Siitä meijän Marjatalle syntyi poika puolukasta.”

Köyhän elämä oli ennen Kelaa yhtä kurjuutta. Lohtuna oli vain taivas. Maanpäällisen elämän vääryydet korjataan viimeisenä päivänä. Rakkaat kohdataan taivaan ilossa, mutta sortajat kärventyvät helvetin tulessa.

Näistä ajatuksista kertovat vanhat virret. Yhtenä sateisena lauantai-iltana Porvoon pienen puukirkon täytti mahtava musiikki. Mari Palo ja Esa Ruuttunen esittivät Lohjan kaupunginorkesterin vaskiseitsikon säestäminä rakkaimpia virsiä. Vuosisatojen kuluessa jalokiviksi hioutuneet sävelmät ja niiden syvä totuus aiheuttivat ainakin mummon mielessä hämmästyksen: Näinkö upeaa on kansallinen kulttuurimme! Taas yksi hyvä syy ylpeillä sata vuotta täyttävästä Suomesta.