sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Uusi uljas lääkärikirja

Mummo Mutikaisella on ystäviä, enimmäkseen mummoja tai mummoikäisiä. On siinä kälätystä, kun tullaan yhteen. Puheenaiheena ovat sairaudet, joita piisaa. Leikkauksiakin on tehty pienen kunnan terveydenhoitobudjetin edestä. On polvi-, lonkka-, olkapää-, kämmenjänne-, akillesjänne- ja kaihileikkauksia, mutta rintojen ja takapuolen suurentamiseen ei ole tarvinnut ryhtyä. Siinä kohdin mummon seurapiiri on omavarainen.
Koska sairauksissa löytyy, mummoporukka päättää koota ne lääkärikirjaksi. Se ei tule olemaan sellainen kuin lääkärikirjat ennen googlea olivat. Niitä lukeva löysi itsessään niin kammottavien tautien oireita, että kuoli kauhusta. Tästä tulee positiivinen kirja, koska koko terveydenhoitoala tulee Sote-uudistuksen tullessa olemaan positiivinen ja valoisa kuin joulukirkko.

Nimeksi tulee ”Ikäihmisten iloiset sairaudet ja niiden hellämielinen hoito”. Kustantamot taistelevat sen julkaisuoikeuksista, jotka myydään myös ulkomaille, ainakin Norjaan, jossa asuu maailman onnellisin kansa. Ne ymmärtävät iloisten sairauksien ja hellämielisen hoidon päälle.


Kirjassa kerrotaan vain hyvänlaatuisista sairauksista, sillä pahat eivät edistä myyntiä. Ei siis mitään paiseruton kaltaisia kamaluuksia vaan sellaisia, joita voi sairastaa vaikka naapurimaan Silvia. Jotka paranevat, jos lääkäri on empaattinen ja sympaattinen.  SOTE-uudistuksen myötä hoitoalalle syntyy kilpailu, joten lääkärien on oltava myötämielisiä ja rohkaisevia, muuten potilaat siirtyvät toiseen firmaan. Kaikki lukevat innoissaan kirjaa iloisista sairauksista ja osaavat vaatia hellämielistä hoitoa. Nyt siis kirjakauppaan tekemään ennakkovarausta!

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Maailman halvin ase

Kaunis tyttö metsässä poimimassa marjoja. Eksyy, ei löydä kotiin. Mutta ei hätää, tuolta tulee nuoren miehen ohjastama hevonen.
-       Mihin olet matkalla, kysyy se mies ja pyytää neitoa rekeen.

Viltin alla olisi tarjolla omenoita ja pähkinöitä. Neito arvaa pähkinöitten laadun eikä suostu. Mies koppaa neidon korjaansa ja tekee sen minkä miehet ovat kautta aikojen osanneet tehdä väkisin rekeen viedyille.

Jälkeenpäin mies kertoo olevansa Kalervon poika.
-       Entä sinä, kaunis neito?
Tyttö vastaa olevansa Kalervon tytär.

Kullervon tarina on järisyttävä, Kalevalan liikuttavin, sellainen, joista maailman suuret draamat ja oopperat on pantu kokoon. Suuria kohtalon käänteitä, kuulijan, katsojan ja lukijan tajuntaan vyöryviä tunteita, raastavaa tuskaa ja repivää syyllisyyttä. Päättyykin niin kuin tragediat päättyvät.  Neito syöksyy koskeen, mies miekkaansa.

Tarina kerrottiin Sipoon kirkkoon kokoontuneelle kansalle. Sibeliuksen sävellys oli mahtava, Lohjan kaupunginorkesterin taito samanveroinen, samoin Uusimaa-kuoron osaaminen.
Päähenkilöt, sisarukset Johanna ja Ville Rusanen, elivät ikiaikaisen draaman niin väkevästi, että katsoja oli pakahtua. Ville Rusasen Kullervo oli niin rikkinäinen kuin rakkaudetta kasvanut ihminen voi olla. Johanna Rusanen-Kartanon hämmennys ja kauhistus olivat aidot.

Hänen eläytymisessään oli kaikkien maailman raiskattujen naisten tuska, ahdistus ja myös se häpeä, jota raiskattu tuntee. Tälläkin hetkellä maailmassa käydään sotia, ja raiskauksen asetta käytetään vastapuolen häpäisemiseksi.

Voiko sen halvempaa, tehokkaampaa ja nöyryyttävämpää asetta keksiä?

15.3. 2017

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Mitä on lumi

Mummo katseli Lahden kisoja. Oli menossa miesten parisprintti, ja näytti siltä, että nyt tulee kultaa tai ainakin hopeaa. Mutta voi kauhistuksen kanahäkki! Iiro yrittää ohitusta, Norjan mies havaitsee tempun ja menee ohittajan linjalle. Kaatuu siitä Niskasen syliin, ja pian kaatuu Niskanenkin.
Mummo katsoo suurennuslasin kera kohdan ainakin 20 kertaa saadakseen selville, oliko teko tahallinen. Kiroaako siinä Norjan poika norjaksi: ”Meinaatko pojankloppi tunkea meikäläisten areenalle? Minä sulle näytän! Siitäs sait!” Kävikö näin vai oliko pelkkä vahinko, se ei selviä mummolle.
Palkintojen jako Lahden torilla on sentään katsottava, saivathan pojat sentään pronssia. Suomi sai lisäksi sankarimuiston, joka vetää vertoja Lasse Virenin Münchenin kaatumiselle ja Mietaan Jussin sekuntin sadasosalle. Näitä muistoja tarvitaan, ettei vaivuta ihan suohon, kun intialaiset ovat nykynokioita ja aarikat, marimekot ja eroaarniotuolit ynnä aaltovaasit taistelevat, ettei niistä tulisi made in China.
Mummo muistaa kyllä muutakin, ei vain Iiro Niskasen ketterää kapuamista sivakoilleen, kun oli saanut Iversenin sylistään. Muistaa nimittäin, mitä Jauhojärvi sanoi ennen kuin poistui Lahden lavalta pronssimitali kaulalla. Haastattelija vakuutti, että poikien mitali muistetaan vielä sadan vuoden perästä. Jauhojärvi  ilmoitti toivovansa, että silloin vielä tiedetään, mitä on lumi.

Mummo on haljeta ylpeydestä. Jestas miten valveutuneita hiihtäjiä meillä! Muistavat kantaa huolta muustakin kuin Suomen hiihtokunniasta, nimittäin maapallon tilasta, joka on ainakin yhtä hälyttävä kuin Suomen urheilumenestys.

torstai 16. helmikuuta 2017

Isoäitinä on hyvä olla

Maailman nopein liike on se, jolla tuore isoäiti näpelöi kännykästä esiin lapsenlapsen kuvat. Rouva S. esittelee kaikki sata kuvaansa mummolle päiväkahvin ääressä. ”Estelle eestä, Estelle takaa. Estelle istuu. Estelle makaa. Estelle maassa, Estelle puussa. Estelle tuutuu tutti suussa.”
Estelle on yhtä ihana kuin kaimansa naapurimaassa, älykäs, kaunis, varhain kehittynyt, aivan suloinen. Mummo Mutikainen jaksaa ihailla. Omat lapsenlapset ovat jo isoja. Niiden kanssa on eletty läpi monet pelot. Toimivatko kaikki aistit? Oppiiko ajoissa kävelemään ja puhumaan? Oppiiko lukemaan, pärjääkö koulussa? Polttaako nurkan takana tupakkaa? Onko kiusattu vai kiusaaja? Sairastuuko anoreksiaan tai sortuu huumeisiin? Pääseekö opiskelemaan, saako töitä?
Entä masennus, jota nykynuorista sairastaa melkoinen prosentti? Miksi, sitä mummo ei ymmärrä. Onhan näillä kaikki paljon paremmin kuin hänen lapsuudessaan, jolloin sai pelätä desantteja ja pommikoneita. Kengät olivat paperinarusta, vaatteet viiteen kertaan käännetyt, ruoka surkeaa ja karkit kuivattuja porkkananpaloja. Seksi kaikkine ilmenemismuotoineen oli syntiä ja kiellettyä, ellei tahtonut 17 vuoden iässä äidiksi tai isäksi.
Mutta tämä Estelle. Hänellä on edessään elämä Suomessa, joka tutkimusten mukaan on maailman kärkimaita. Parempaa paikkaa ei voisi syntymämaakseen valita. Eläköön siis Estelle, rouvat toteavat ja ottavat viimeisen kupin saatteeksi lasillisen Vana Tallinnaa. Onhan se satavuotisjuhlien virallinen juhlajuoma. Kippis vain isoäitiydelle!


torstai 2. helmikuuta 2017

Dosentille uusi virka

Suomen asioita Venäjällä hoitaa dosentti, jonka presidenttikin on noteerannut. Dosentti raportoi Suomessa tapahtuvasta venäläisten sortamisesta, lapsikaappauksista ja koululaisten siirtämisestä apukouluun. Nyt tuli uusi huolenaihe. Puolustusvoimissa ei edes vilauteta maanpuolustuksen salaisia tietoja varusmiehille, joilla on kaksoiskansalaisuus. Heitä ei nimitetä puolustusvoimien virkoihin, mikä on törkeätä.
Yle oli saanut vihjeen tästä syrjinnästä ja jauhoi uutista aamusta iltaan. Pian kaikki tiesivät, että näin on koska siltä näyttää. Käy sääli dosenttia, joka nyt joutuu taistelemaan tätäkin vääryyttä vastaan. Mummo lähettää hänelle terveiset ja lohduttaa, että kyseessä saattaa olla pelkkä ankka. Dosentin ei tarvitse menettää yöuniaan, sillä mediaväki on vain lentänyt lankaan ja saanut väärän vihjeen. Siis aatuutilullaa, nuku poika parka rauhassa siellä isossa naapurissa. Kaksoiskansalaisille on tarjolla tietoa ihan yhtä paljon kuin yhden kansalaisuuden väelle.

Dosentti voikin nyt paneutua Amerikan asioihin, sillä siellä piisaa penkomista. Rakennetaan muureja, erotetaan ihmisiä, nimitetään mielipidevammaisia elinikäisiin virkoihin, joiden valta jatkuu vielä kun nimittäjä itse on kammettu viralta. Mummo ehdottaakin, että Suomen valtio lähettää dosentin Yhdysvaltoihin tarkkailemaan eri rotua, kansalaisuutta tai uskontoa edustavien tasa-arvoa maassa, joka tähän asti on ollut demokratian ja vapauden ihannemaa. On sitä maailmassa nimitetty turhempiakin virkamiehiä. 

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Hotapulveria ja kamferintippoja

Mummo poikkeaa apteekkiin ostamaan lääkettä vanhojen luittensa kolotukseen. Hän vertailee tuotteitten hintaeroja mutta ei saa selvää, mitä yhden lonkkasäryn poistaminen milläkin pillerillä maksaa. Apteekkineiti on sitä mieltä, ettei lääkkeitä osteta hinnan mukaan vaan tehon.  Mummo ottaa halvimman.
Kotiovella odottaa rouva S. Rouva on pienituloinen eläkeläinen. Nyt toitotetaan, että Suomessa eläkkeet ovat hyvät. Rouva S. ajattelee, ettei sellaista väittävä eläisi viikkoa hänen kuukausitienestillään.
Mummo kutsuu rouvan kahville ja kysyy kuulumiset. Rouva kertoo menevänsä sairaalaan tutkimukseen, jota varten vatsa on tyhjennettävä. Sitä ennen on juotava päivän verran ravintolitkua ja illalla otettava lääkettä, jotta litku tulisi vauhdilla ulos. Hän on hakenut ainekset apteekista ja maksanut niistä 40 euroa 35 senttiä eli viikon ruokarahat. 
Kahvin ääressä päivitellään, kuinka mokoma tavara voi maksaa enemmän kuin koko toimenpide rouva S:n osalta. Tullaan siihen tulokseen, että alalta puuttuu kilpailu. Monet käyvät Tallinnassa ostamassa lääkkeensä. Jotkut tekevät kerran vuodessa matkan etelän aurinkoon ja ostavat Kanarian saarilta vuoden lääkkeet. Kun saadun hyödyn vähentää matkalaskusta, huomaa päässeensä etelään melkein ilmaiseksi.
Rouva S. ja mummo päättävät perustaa apteekin, sellaisen nettikaupan, ettei tule liiketilakuluja. Siitä saisi hotapulveria, kamferintippoja ja mustaasalvaa. Lisäksi risiiniöljyä, jos asiakkaan pitää mennä sairaalatutkimuksiin. Näillä ihminen pärjää, rouvat päättelevät ja tiristävät pannusta apteekkialan yrittäjiksi ryhtymisen kunniaksi vielä kupillisen. 

lauantai 14. tammikuuta 2017

Mummon murheet 

Mummolla on murehtimista. Kun Obama parilla notkealla juoksuaskeleella poistui johtamasta kansaansa, tuli tippa silmään. Mies olisi voinut koitua amerikkalaisten pelastukseksi. Uudesta ei ole kuin tuhoamaan. Maa on niin vaikutusvaltainen, että sen suistuminen typeryyksiin tuntuu täällä asti. Ei voi sanoa, että pitäkää Trumpinne, kun olette hänet valinneet. Tässä kinkkisessä tilanteessa mummo toivoo, että Trump kompastuu pitkään punaiseen kravattiinsa ja estyy hoitamasta rahalla ostettua virkaansa.
Kotikonnuillakin riittää huolta. Terroristien iskuja sattuu yhä lähempänä. Mummo välttelee väkijoukkoja, sillä harvemmin ne kuorma-autoillaan jahtaavat yksinäisiä mummoja. Haluavat kerralla suuremman saaliin ja maailmanlaajuista näkyvyyttä.
Eniten mummoa kismittää koti-Suomessa yleistynyt pahansuopuus. Olivatko ihmiset ennen näin kateellisia ja ilkeitä? Nyt yritetään syödä elävältä kaikki menestyneet. Auta armias, jos olet pystynyt kokoamaan itsellesi omaísuutta! Vielä pahempi, jos perheesi jäsenet menestyvät. Heti on perässä median kiljuvien jalopeurojen lauma.

Entä tavallisten tavisten elämä?  Mistä syntyy tämä yleistynyt kiusaaminen? Mummolla on vastaus. Ilkeyden ja pahansuopuuden jarrut hävisivät, kun etäännyttiin vuosisatoja vallinneesta kristillisyydestä. Se sentään vaati jonkinlaista kontrollia. Jos kohtelet muita huonosti, olet huono ihminen. Ainakaan taivaaseen sinulla ei ole asiaa. Mutta yritä kuiskata se sen teini-ikäisen korvaan, joka juuri nyt tviittaa ilkeyksiä ystävästään kaiken someväen nähtäväksi. Hän tietää, että nykyajan jumalan nimi on Some.