perjantai 8. joulukuuta 2017

                      Mummo matkustaa Prahaan

Mummo kaivoi patjan alta sinne kätketyt käteisensä ja osti matkan Tsekinmaahan, joka Suomesta katsoen on etelässä. Lastenlasten sankka joukko nimittäin ylisti maata kovin. Luultavasti niitä viihdytti Prahassa jokin hevirokkibändi, siitä moinen kehuminen. Olkoon vaikka heviä, menen kumminkin, kun se on sentään ollut eurooppalaisen sivistyksen keskus, mummo ajatteli ja joutui toteamaan, että sitä se on vieläkin.
Olipa aikamoinen kaupunki! Upeita 1800-luvun rakennuksia koristeltuna tämän vuosituhannen välkkyvin ja tuikkivin jouluvaloin. Tolkuttomat määrät turisteja Kiinasta ja Japanista. Matkaoppaan mielestä niitä riittää, sillä hintataso on edullinen, eivätkä terroristit ole vielä keksineet hyökätä maahan tappomielessä. Praha on Turkua turvallisempi matkailukohde. Oluen syntymaisemissa tarjoilijat kantoivat pöytään kerralla kymmenkunta kilon painoista tuoppia. Sisällössä ei ollut valittamista.
Adventti-iltana kansa ahtautui vanhalle torille katselemaan, kuinka valtakunnan pääkuuseen sytytettiin noin miljoona kynttilää. Lämmikkeeksi kävi hot wein. Aikansa kuluksi mummo ihmetteli joka pipossa keikkuvaa pörhöistä karvatupsua. Paikalliset sytyttelivät huolettomina tupakoitaan tungoksessa, jossa elettiin kylki kyljessä ja pylly vasten pyllyä. Mummo pelkäsi tupsujen rihahtavan palamaan, mutta ei. Kuuman viinin humaltamilla oli varjelusta.

Kahviloita riitti, ja niissä muhkeita parin euron hintaisia leivoksia. Joulutorit olivat täynnään joulukrääsää, ja Kaarlen silta tuulinen mutta komea. Nähtyään kaiken sen komeuden mummon oli laittauduttava kotimatkalle. Koti-Porvoossa ei ollut joulutoria eikä leivoksia, kuumasta viinistä puhumattakaan.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti