perjantai 29. joulukuuta 2017

                 Koiran elämää

Olen rotukoira, jaloa rotua, sirutettu, rokotettu, manikyroitu, pedikyroitu, madotettu, hammashoidettu, varustettu syntymätodistuksin, trimmattu, föönattu, kaunis ja ulkomaalaistaustainen. En ole sukua niille, jotka ennen vahtivat taloa roistoilta ja pedoilta ja nukkuivat koirankopissa. Joutuivat vielä metsällekin ja hakemaan ammuttuja sorsia kylmästä rantavedestä.
En siis elä koiranelämää. Asun talossa. Minulla on palvelusväkeä, joka pitää huolen hyvinvoinnistani. Ulkoilutan heitä säännöllisesti, sillä heillä on taipumus lihomiseen ja hengästymiseen. Juosta lirputan nuorekkaan kevyesti pidellen heitä hihnan päässä. Jätöksenikin korjaavat mustaan muovipussiin. Joskus vapautan heidät nuuskimaan lenkkipolun mielenkiintoisia hajuja. Eivät ymmärrä haistella. Ovat etääntyneet luonnollisesta elämänmuodosta.
Ruokapuoleni on vähän yksitoikkoinen, keinotekoisilta maistuvia raksuja. En kumminkaan valita, sillä kuivakkaissa papanoissa on kuulemma vitamiineja ja hivenaineita. Emäntä paloittelee niiden päälle makkaraa ikään kuin houkutukseksi ja toivoo että syön papanat sovinnolla sieltä alta.
Jos sairastun, pääsen lääkäriin helpommin kuin palvelusväkeni. Tästä kaikesta huolenpidosta palkitsen väkeni runsaasti. Toivotan kotiin saapuvat tervetulleiksi haukkumalla hillittömästi ja heiluttamalla häntääni. Asetun rapsutettavaksi, sillä sellaista ihmiset kaipaavat, kosketusta luontoon, jota minä edustan.
 Jos ja kun tulen vanhaksi enkä enää jaksa juosta kunniakierrosta talon ympäri, minun loppuani surraan. Pääsen väkeäni helpommin koirien taivaaseen, toisin kuin isäntäväkeni, jotka joutuvat kitumaan syöpiensä kourissa. Minä saan suklaata, halauksen ja armeliaan piikin. Hyvästi ihana koiran elämä, tervetuloa koirien taivas!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti