Radiosta
kuulee uutisia
Mummo touhuaa mielellään keittiössä ja kuuntelee radiota. Näin
pysyy kärryillä maailman menosta. Joskus uutiset ovat kamalia mutta tapahtuvat onneksi
jossakin kaukana. Se on mummojen onni, sillä he kantavat vastuuta jälkeläisistään,
joista enin osa asuu tässä maassa. Pysykööt siis onnettomuudet kaukana meistä,
he toivovat.
Kun ennen tapahtui
jotakin oikein mojovaa, tehtiin arkkiveisu. Arkkeja myytiin markkinoilla, ja niiden
veisuja laulettiin iltapuhteina pirteissä yhdellä ja samalla yksitoikkoisella
nuotilla. Myös pappi julisti maailman merkillisyydet saarnatuolista, joten
kyllä kansa ennen Vennamoakin tiesi.
Titanicin uppoaminenkin julkistettiin suomalaisille
arkkiveisuna. Kun kaupunkiretken tehnyt perheenpää toi kotiin paperiarkin,
jolle tuorein veisu oli printattu, eläydyttiin uutistapahtumaan laulaen. Sanat
opittiin ulkoa vaikka kaurapellon pientareella laulettaviksi, ja ne säilyivät päänupissa
hamaan vanhuuteen. Isoisät osasivat laulaa lapsenlapsille, kuinka suomipoika
sotaretkellä ihmetteli Konstantinopolin portin päällä irvistelevän Turkin sulttaanin
kuvaa. Omista sodistaan eivät juuri laulaneet.
Mutta nykyaikaan. Tieto rekan perävaunuun menehtyneistä levisi
maailmaan diginopeudella ilman arkkiveisua. Tapahtuma kosketti suomalaisia.
Myös täältä on lähdetty etsimään vauraampaa elämää muualta, ja myös silloin ovat
lobbarit tarjonneet apua ja repineet siitä rajun hinnan. Vielä tänäkin päivänä
lähtijät maksavat päästäkseen maahan, jossa on tarjolla turva ja elanto. Rahat
saatuaan auttajat häipyvät kuin suolistokaasupäästö Saharaan. Uudessa maassa
pannaan pystyyn uusi elämä tai kuollaan kurjuuteen. Ei sentään rekan
perävaunussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti