lauantai 2. marraskuuta 2019


                                         Radiosta kuulee uutisia

Mummo touhuaa mielellään keittiössä ja kuuntelee radiota. Näin pysyy kärryillä maailman menosta. Joskus uutiset ovat kamalia mutta tapahtuvat onneksi jossakin kaukana. Se on mummojen onni, sillä he kantavat vastuuta jälkeläisistään, joista enin osa asuu tässä maassa. Pysykööt siis onnettomuudet kaukana meistä, he toivovat.
 Kun ennen tapahtui jotakin oikein mojovaa, tehtiin arkkiveisu. Arkkeja myytiin markkinoilla, ja niiden veisuja laulettiin iltapuhteina pirteissä yhdellä ja samalla yksitoikkoisella nuotilla. Myös pappi julisti maailman merkillisyydet saarnatuolista, joten kyllä kansa ennen Vennamoakin tiesi.
Titanicin uppoaminenkin julkistettiin suomalaisille arkkiveisuna. Kun kaupunkiretken tehnyt perheenpää toi kotiin paperiarkin, jolle tuorein veisu oli printattu, eläydyttiin uutistapahtumaan laulaen. Sanat opittiin ulkoa vaikka kaurapellon pientareella laulettaviksi, ja ne säilyivät päänupissa hamaan vanhuuteen. Isoisät osasivat laulaa lapsenlapsille, kuinka suomipoika sotaretkellä ihmetteli Konstantinopolin portin päällä irvistelevän Turkin sulttaanin kuvaa. Omista sodistaan eivät juuri laulaneet.  
Mutta nykyaikaan. Tieto rekan perävaunuun menehtyneistä levisi maailmaan diginopeudella ilman arkkiveisua. Tapahtuma kosketti suomalaisia. Myös täältä on lähdetty etsimään vauraampaa elämää muualta, ja myös silloin ovat lobbarit tarjonneet apua ja repineet siitä rajun hinnan. Vielä tänäkin päivänä lähtijät maksavat päästäkseen maahan, jossa on tarjolla turva ja elanto. Rahat saatuaan auttajat häipyvät kuin suolistokaasupäästö Saharaan. Uudessa maassa pannaan pystyyn uusi elämä tai kuollaan kurjuuteen. Ei sentään rekan perävaunussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti