Elias pääsee ripille

Rippikoulun käy Suomessa yli 80 % ikäluokasta, ja niistä taas yli 90 % valitsee rippikoululeirin. Elias ei rohkene poiketa yleissuomalaisesta linjasta vaan menee merimieslähetyksen leirille Kreikkaan. Pääsee sitten ripille Vuosaaren kirkossa. Mummo laittautuu kirkossa etupenkkiin ja on vallan täpinöissään.
   Tuolta jo tulee rippilasten rivistö valkoinen alba yllä marssien kirkon keskikäytävää. Ja totta kai Elias, fiksu poika, on valittu ristin kantajaksi paristakymmenestä tarjokkaasta. (Myöhemmin poika tunnustaa, ettei kukaan muu viitsinyt, joten hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi.)
   Näyttävät kaikki samanlaisilta alboissaan, paitsi että tytöt ovat päätä pitempiä. Moni niistä korostaa eroa ja horjahtelee 12-senttisillä koroillaan peläten kaatua rojahtavansa kaiken kirkkokansan nähden. Eivät kaadu vaan selviävät kaikki paikalleen. Pappi näyttää kauempaa katsoen tyttöseltä. On poninhäntä ja kasvoilla ikuinen hymy, niin kuin nykyhetken papilla kuuluu. On riparilaisilleen yhtä aikaa lempeä äiti ja avulias isosisko. Myös avustajat ovat tyttöjä kaikki. Isähahmoa ei ole.´
   Tyttöpappi lukee riparilaisten kirjoituksia ja mainitsee Eliaksenkin viisaudet. Kummit käyvät siunaamassa omansa, Ehtoollista nautitaan ihan rennoissa merkeissä, ei niin kuin mummon nuoruudessa. Silloin varoiteltiin, että jos syö leivän ja juo viinin katumatta kaameita syntejään, seurauksena on kuolema. Mummo ei sillä hetkellä muistanut yhtään syntiä, jota olisi saattanut katua. Öylätti liimautui kitalakeen, mutta viini sentään liuotti sen. Koko syntiasia unohtui.  Niin sitten pelkäsi monta viikkoa, että kohta se viikatemies tulee. Ei tullut eikä ole tullut vieläkään. Mummo tajuaa tulleensa törkeän huijauksen kohteeksi.
   Seremonia lähestyy loppuaan. Veisastaan ja rukoillaan, ja lopuksi pappi lähettää riparilaisensa aikuisuuteen monenlaisten siunausten kera. Taas marssitaan Eliaksen ja ristin perässä kirkon käytävää. Albat ripustetaan vaatepuulle odottamaan seuraavaa satsia. Tyttöjen kesämekot ovat heleät ja muodikkaat, ja pojillakin on tumma puku. Olihan niillä ennenkin, ja moni poika asteli sen kanssa vihille, kun saumoista ja lahkeista vähän päästettiin.
   Elias on unohtanut koko pukuhomman. Mutta ei se mitään, paita on sentään valkoinen ja sortsit mustat, lenkkaritkin melkein puhtaat. Passaa niiden kanssa isännöidä kahvitusta ja seurustella vieraitten kanssa kuin aikuinen ikään. Ja sitähän hän onkin, rippikoulun käynyt ja rokotettu. Melkein jo mies.  

 

                              Ronaldon polvi

Muutamaan viikkoon ei päivää ilman jalkapalloa. Mummosta oli mukava katsella, kun komeat miehet juoksivat kentällä maratonin verran Usain Boltin sadanm metrin vauhtia. Muistutti melkein Rooman gladiaattorikisoja paitsi että näissä geimeissä jäätiin henkiin.
   Pää ja nilkat olivat kovilla, ja Ronaldolla polvi. Epäoikeudenmukainen erotuomari ei vilauttanut ranskalaiselle keltaista korttia, mikä oli niin väärin, niin väärin. Paitsi ettei se ranskalainen kai oikeasti Ronaldoon edes osunut, mutta väärin silti. Joku pelaajista olisi mielellään sahannut kätensä poikki, kun niiden takia meni voitto sivu suun, samoin sen tuoma pikkuinen pelipalkkio.
   Mummo ei kadehdi niitä palkkioita. Ovat ne sen ansainneet, kun ovat vauvasta alkaen valmistautuneet tähän maailmanvalloitukseen, Harjoitelleet silloinkin kun kaverit ovat vetäneet nurkan takana röökiä tai istuneet nenä kiinni näyttöruudussa. Veronsa sntään voisivat maksaa.
   Makeinta antia olivat mummon mielestä kansallishymnit. Mitä pienempi maa kuten Islanti tai Wales,sitä hartaammin laulettiin. Entä tämä Einigkeit und Recht und Freiheit, jota kuuluttajat kutsuvat edelleen nimellä Deutschland Deutschland über alles, ettei Hitler vain unohtuisi. Saksassa ei ole vuosikymmeniin tohdittu laulaa kansallislaulua tai kokea kansallistunnetta, kiitos tämän saman herran. Mutta unohdetaan hänet ja odotetaan talvea. Ehkä silloin saadaan kuulla Maamme-lauluakin.
 

      Juhannus on meillä herttainen

Nuorena tyttönä mummo teki juhannustaian, kokosi yhdeksän erilaista kukkaa tyynynsä alle. Viisaammat vakuuttivat, että silloin näkisi unessa tulevan sulhonsa. Mummo ei nähnyt. Hän teki toisen tempun, heitti vihdan saunan katolle. Mihin suuntaan vihdan tyvi osoittaa, sieltä on odotettavissa sulhasmies. Tyvi osoitti suoraan alas, ja mummo arveli, ettei koskaan pääse naimisiin. Se oli silloin tytön tärkein päämäärä.

Huonoista ennusteista huolimatta mummo pääsi, eihän hänestä muuten olisi tullut mummoa. Entiseen maailmanaikaan lapsen sopi syntyä vain vihityille, kun vähintään kuusi kuukautta vihkimisestä oli vierähtänyt. Häät tanssittiin useimmiten juhannuksena heinäladossa ennen heinäntekoa, koska silloin lato taas täyttyisi heinistä. Sulhasen rippipuvusta oli pidennetty hihoja ja lahkeita. Morsian oli lainannut kolttunsa. Mitä sitä nyt yhtä päivää varten omaa värkkäämään. Häävalssina soi Kielon jäähyväiset. Taas oli yksi tyttö päässyt naimisiin ja yksi poika joutunut. Mahdollisesti oli jo tulollaan lapsi, joka näin sai kristillisesti vihityt vanhemmat.

Nykyajan parit vihitään varttuneessa iässä, sillä häät ovat niin kallis homma, että niitä varten pitää säästää monta vuotta. Ellei sitten pari pääse televisiohäitten vihkipariksi. Niissä morsiamen on oltava pulska, jotta vihkidekoltee näyttää komealta. Mutta hauskaa on niissäkin, ja omat lapset pyörivät mukana häävalssissa, joka sulhaselta käy yhtä huonosti kuin Kekkoselta Rock and roll.

       Hampurin S-Bahn

Mummo matkusti hampurilaisessa S-Bahnissa. Olipa kansainvälinen tapahtuma! Pitkät Pohjois-Afrikan nuoretmiehet huojuivat käytävällä korvissa kuulokkeet, kädessä viimeisen mallin mukainen älypuhelin, kaulalla kultaketju ja jalassa muodikkaat kumitossut.
   Äidit ja isoäidit istuivat penkillä ympärillä liuta vilkasverisiä lapsia, jotka puhua pulputtivat outoa kieltä. Nuorimmaiset istuivat rattaissa tutti suussa ainakin neljään tai viiteen ikävuoteen asti melkein kuin somalilapset Itiksessä. Venäläisnaisilla oli kesähelteellä seksikkäät korkosaappaat, legginsit ja vesirajaan ulottuva hame. Ihonvärejä ja kansallisuuksia oli joka lähtöön. Penkinnurkassa istui sentään pokkaria lukien yksi saksalainenkin.
   Mummo mietti, että Angela Merkelin politiikka on todella kantanut hedelmää. Mutta mikä on tulevaisuus? Saksalainen perhe hankkii yhden, enintään kaksi lasta, maahanmuuttajat toistakymmentä. Näin vieraat valloittavat maan rauhanomaisin keinoin. Olisi siinä Hitlerillä ihmettelemistä.
   Näin saattaa käydä Suomessakin. Mutta tulimmehan itsekin jostain Volgan mutkan tienoilta, jos emme itse niin ainakin kielemme. Baabelin tornin kielten sekoitusta on tapahtunut ennenkin.
   Yhtä asiaa mummo murehtii. Vanha kunnon luterilaisuus tulee väistymään, ja se tyhjiö väistämättä täyttyy, tilalle tulee uusi uskonto. Jos se on islam, niin herra varjelkoon suomalaisia sharialailta sitten joskus tulevaisuudessa. Jos nimittäin tämä maapallo silloin vielä on eheä ja koossa.

           Ryti ja muut rikolliset

Mummo joutui vankilaan. Itse asiassa pääsi, sillä vankilasta oli tehty ravintola ja hotelli. Kyseessä oli muistorikas ja kuuluisa Katajanokan vankila. Sen siisteiksi remontoidut käytävät olivat hämärät, ja vanginvartijaksi pukeutunut opas kuljetti niissä vieraita, jotka eläytyivät vangin asemaan. Se ei ollut häävi. Volvo-Markkanenkin pyrki ja pääsi kaksi kertaa vapaille markkinoille, kerran viilan kanssa, kerran muurin  yli vaatteista väsätyn köyden avulla.
   Muitakin mielenkiintoisia asukkeja tässä hotellissa oli, esimerkiksi Hella Vuolijoki sekä sitten sotasyyllisiksi tuomitut. Presidentti Risto Ryti vietti vankiaikansa sellissä numero 400 ja risat. Aluksi kämppäkaverina oli Väinö Tanner, mutta hänen kuorsauksensa kiusasi siinä määrin sellitovereita, että hänet sijoitettiin muualle. Jotain rajaa sentään vankien kidutuksella, vaikka elettiinkin valvontakomission ankaraa aikaa.
   Mummo Mutikainen, joka aina pistää lusikkansa joka soppaan, kysyi, onko Rytin selli nyt talon makein matkailunähtävyys ja valtion utella sellaiseksi entisöity. Ei ole. Tavallisena hotellihuoneena palvelee, eivätkä vieraat edes tiedä, missä kärsimysten kammiossa yötään viettävät.
   Historia on talossa kuitenkin otettu huomioon. Yksi Venäjän vallan aikainen selli on jäljellä alkuperäisessa asussaan. Tylyt tiiliseinät, kalterillinen ikkuna pieni kuin keskiaikaisessa savupirtissä, ei muuta valaistusta. Kurja laveri, ovessa kolahtaen sulkeutuva luukku. Vaikea kuvitella niihin oloihin Rytin kaltaista herrasmiestä eikä niitä muitakaan kansakunnan sijaiskärsijöitä. Ei ihme, että terveys meni monelta, ainakin päärikolliselta eli Rytiltä.

             Uudistusten pyörteissä

Henkilö, joka pääsee määrävään asemaan, alkaa heti uudistaa. Siitä saa nimensä historiankirjoihin, mikä on monen päämäärä. Viimeisin uudistaja haluaa poistaa ylioppilastutkinnon. Se on tähän asti taannut sen, että maan kaikissa lukioissa saa suurin piirtein saman koulutustason. Lakitettavat ovat saaneet paperit ja proopuskat jatkoa varten – ja siinä samalla sisukuntaa hivelevän tähtenä olemisen tunteen. Kateelliset naureskelevat, että taas tuli lunta huusin katolle. 

Junaliikennekin uudistetaan. Mummo ajattelee matkustavansa tulevaisuudessa Jyväskylään. Kun se hetki koittaa, matka tyssää Riihimäelle. Rata on todennäköisesti silloin liisattu luxenburgilaiselle miljonäärille, jonka rahat riittävät vain Helsingistä Riihimäelle. Luxenburgilaisen tulot päätyvät Cayman-saarelle.  Rata Riihimäeltä Tampereelle kuuluu kiinalaiselle miljardöörille, joten mummon on vaihdettava toiseen junaan Riihimäen mutkikkaita tunneleita pitkin. Kiinalaisen tuotot vaeltavat yhtä mutkikkaasti Panamaan. Tampereella mummo astuu italialaisen mafioson omistamaan junaan, ja jos juna sattuu toimimaan eikä prakaa, mummo on vihdoin Jyväskylässä ja mafioson rahat Man-saarella.

Junansuorittajien, veturinkuljettajien, kahvikärryn lykkääjien ja muitten toimet on myös kilpailutettu, joten mummoa on palvelemassa yhtä monen värisiä ja kielisiä kansalaisia kuin oppilaita vantaalaisessa koulussa.  Palvelua riittää, joskin kielitaidossa on kotouttamisen varaa. Tätä visiota tiiraileva mummo päättää luopua matkasuunnitelmista. Mitäpä sitä nyt Jyväskylään änkeytymään, kun Porvoossa on mukavaa ja kotoisen vanhanaikaista. Täällä kun uudistukset, jumalan kiitos,  tyssäävät milloin mihinkin muuriin.

Viikolle 21

            Vappuhulinaa

Taas on vietetty vappua. On marssittu lakki päässä tai ilman, ehkä myös järki jäässsä. Lapset ovat saaneet ilmapallon, ja vähän isommat rahaa spraytölkkien ostoon. Niillä on spreijatttu oma ja kaverin naama. Aikuiset ovat syöneet silliaamiaisen ja poksautelleet kuohuviinipulloja niin tiuhaan, että vapun äänimaailma on ollut kuin pienimuotoisessa sodassa. Mummo on sitä menoa kauhistellut ja ajatellut, ettei ennen tuolla lailla. Hyvä jos haettiin Alkosta jallupullo miehille ja Vinetto naisille, ja molemmissa oli kunnon kierrekorkki.
   Vappu on tekosyy ottaa lärvit, ja roskaamishaluisille se tarjoaa ylenmääräisen riemun. Tienvieret, kadunvarret, torit ja puistot ovat  vappuna kuin Rion olympialaisia odottavat favelat. On kuin keskelle kaupunkia olisi tyhjennetty pari roska-autoa.
   Hesa vasta on helisemässä. Ullanlinnanmäellä on vapunviettäjien jäljiltä kuohuviinilaseja, viinipulloja, kaljatölkkejä, eväsrasioita, vauvanvaippoja, mäyräkoirankuoria, karkkipapereita, sateenkestäviä sipsipusseja ja humalaisten oksennusta. Rahalla, joka menee sen kaiken siivoamiseen, voisi palkata jokaiseen vanhainkotiin yhden ylimääräisen pissavaipanvaihtajan.
   Juhlapyhien tarkoitus on hämärtymässä. Joulun tärkein henkilö on joulupukki, ja pääsiäisen ovat keksineet suklaamunatehtailijat. Juhannuksen päivänsankarin pää hopeisella tarjottimella muljauttelisi silmiään, jos tietäisi olevansa täysin unohdettu.
   Kestetään nyt siis vappu, Pian nimittäin ei juuri muita juhlia enää ole. Kun kansasta vain 5 % kuuluu kirkkoon, kristillisperäiset juhlat lakkautetaan, mummo arvelee. Palkallisia vapaapäiviä jää vain kaksi, vappu ja itsenäisyyspäivä. Jos naapurin pressa niin tahtoo, menee itsenäisyyspäiväkin. Vappu on alun perin pyhän Valpurin päivä, mutta älkää herran nimessä kertoko kenellekään sen kristillisyyttä, jotta saamme pitää edes sen..