Joulupostia

Mummo Mutikaisella on Lapissa serkku Saara, joka lähettää aina joulupaketin. Paketissa on kirja ja villasukat. Tällä kertaa posti on keksinyt uuden palvelumuodon. Paketin saaja voi netissä seurata lähetyksen kulkua.

Miten somaa! Kohta hän istuu nenä ruudussa ja näkee, kuinka Saara paketoi lahjaa kynttilänvalossa. Kuva on kuin Martta Wendelinin kortissa. Toisessa kuvassa Saara valjastaa poroa ja kolmannessa ajaa aisakello helkkyen halki tunturimaiseman kohti Inarin kirkonkylää. Sitten ollaan jo postissa. ”Mänhöökö tämä nyt varmasti sinne ethelään?” Saara kysyy. ”Ka mänhöö, minkä tautta ei mänis”, sanoo postinhoitaja ja lätkäisee pakettiin leiman. Seuraavissa kuvissa on postiautoa ja junaa ja hirmuiset määrät muita paketteja, sillä kansalaiset tekevät nykyään jouluostoksensa netissä ja saavat tavarat postissa. Lähes yhtä paljon on palautettavia paketteja, joten Saaran kirja ja villasukat ovat aivan helisemässä pakettipaljouden alla.

Nyt tulee taas kauniimpi kuva. Paketti on päässyt Pasilan lajittelukeskukseen ja mennä huristelee liukuhihnoilla Nico Rosbergin vauhtia. Päätyy vihdoin mummon lähipostiin. Mummolle tulee tietokoneeseen viesti, että pitää tulostaa planketti, täyttää se ja todistaa postissa, että hän on hän.

Mummo täyttää planketin. Postissa hän ottaa jonotusnumeron ja onnistuu todistamaan henkilöllisyytensä. Kotona hän nostaa paketin kuusen alle. Ehkä hän ensi jouluna hakee sukat ja kirjan Lapin perukoilta itse. Voi olla, että posti silloin toimii vain torstaisin. Halvaksikin tulee, jos ottaa onnibussin.

Itsenäinen Suomi

Mummo on tyytyväinen siihen, että Suomi on itsenäinen. Saammepahan ihan keskenämme täällä söhlätä oloamme ja eloamme, eikä kellään naapurilla ole siihen mitään sanomista. Saamme tehdä viisaita ja tyhmiä päätöksiä ja niin kuin viime aikoina on tullut tavaksi, perua niitä vaikka kerran viikossa.  Saamme valita asioitamme hoitamaan puoluetovereita, sukulaisia ja tuttavia tai napalangon ja serkunkumminkaiman. Saamme poistaa kouluista sukupuolierot ja tuoda lähikauppoihin viinat.  Saamme siirrellä kelloja sinne tänne ja päättää mihin maan kolkkaan ei tarvita postia, pankkia, koulua, lumiauraa ja tiesoraa.

Saamme pitää myös itsenäisyysjuhlia ja hulmutella koppavina siniristilippua. Lisäksi on varaa pukeutua asianmukaisiin vaatteisiin, kun mennään juhlaan, oli se sitten presidentinlinnassa tai oman kylän seuratalon vetoisessa juhlasalissa, jossa ennen muinoin nuoruuden päivinä tanssittiin valssit ja jenkat. Saamme seurata sotilasparaatia ja yleensä pitää omat puolustusvoimat. Saamme katsella Tuntematonta, jonka äärellä on lapset ja lapsenlapset pistetty ymmärtämään, ettei tämä itsenäisyys ole mikään itsestäänselvyys.

Mummokin sitä katselee, mieluiten Edvin Laineen ohjausta, koska siinä näkee Jussi Jurkan riemullisen Lammion pottuilemassa Rokalle ja näkee ne kolme jästipäätä seisomassa kovennettua, kun maataistelukoneet jyräävät yllä. Hietasen kaamea kohtalo ylittää mummon kestokyvyn, ja hän poistuu siksi ajaksi keittämään kahvia ja lämmittämään joulutorttuja. Palaa vasta kun muut tippa silmässä katselevat Karjalan katkottuja mäntyjä Finlandian soidessa.  

    Presidentit ovat viisaita

Presidentit jakelevat viisauksiaan, joita kansa sitten toistelee. Paasikivi sanoi, ettemme voi mitään maantieteelle. Sitä saa hokea vaikka Laura Lepistö, kun polkee pyörällä vimmatusti ylämäkeä. Kekkonen lausahti, että näin on jos siltä näyttää. Sen nimen hän antoi leipälautataideteokselleen. Se kelpaa sanottavaksi, kun pankkitili näyttää nollaa.

Saulin viimeisimpiä viisauksia on ”Nyt jos koskaan vai ei nyt eikä koskaan.” Hän selitti uutta kansallisurheilulajiamme Venäjän mollaamista. Saapa nähdä milloin Johan Bäckman älähtää. Saulin lausetta tullaan vielä siteeraamaan runsaasti. Tällä hetkellä se sopii nuorelle, joka aamuneljältä kömpii sänkyyn. Sen pitää tapahtua nyt tai ei koskaan. Herätä kantsii, kun muut palailevat töistä tai koulusta.

Olisi nyt vain päättäjillä viisautta sanoa nyt jos koskaan, kun miettivät nuorten ahdinkoa. Ei voi olla oikein, että peräkamarin pojaksi jää kokonainen sukupolvi, joita ei auteta, ei nyt eikä koskaan. Enintään kysytään, mitä yhteistä on Jeesuksella ja tällä pojalla. Jos lukija ei tiedä, mummo valistaa: Kumpikin elää 30-vuotiaaksi äitinsä sapuskoissa, ja jos jotakin tekee, se on ihme. Eikä syypää ole se poika vaan ympäröivä yhteiskunta.

Ameriikan maa sai uuden presidentin jakelemaan kansan kärttyisässä suussa kuluvia viisauksia. Niitä hokee nyt mies nimeltä Donald Trump. Mummo julistaisi mielellään lukijakisan Trumpin parhaista sanonnoista, mutta kun ei keksi sopivaa palkintoa, jättää kisan pitämättä. 

Kirja on aina messun arvoinen lehdessä 2.11. 2016

Kirjamessuilla vaeltaa tutun näköistä sakkia. Mummo tervehtii kaikkia kunnes hoksaa, että tuttu onkin TV-tähti. Kirjoja on hehtaarikaupalla. Joka näyttelijästä, urheilijasta, laulajasta ja soittajasta Remu Aaltoseen asti on kirja, ja myös Anneli Auerista. Sitten on vielä kirjoja keksityistä henkilöistä, ja niitä kansa kutsuu nimellä romaani.

Lapsille on värikkäitä kuvakirjoja, paitsi niille, jotka haluavat värittää kuvansa itse. On seikkailukirjoja niille, jotka Eeron tavoin jo tavaavat ja fantasiaa niille, jotka lukevat. Keksisipä joku kirjan nuorisolle, joka ei lue kuin kännykän näyttöä.

Ruokakirjoja on yhtä paljon kuin telkkarissa ruokaohjelmia eli noin 95 prosenttia. Mummoa viehättää tarjous ”Nyhtökaurakeittokirjan ostajalle paketti nyhtökauraa kaupan päälle.” Kristillinen osasto tarjoaa lastenkirjaa Raamatun sankareista. Jumala on luonut Schwarzenegger-vartaloisen Aatamin ja tälle fitnes-Eevan, joka on teettänyt isot silikonirinnat ja näyttää nuorelta Kike Elomaalta. Jeesuksen ja hänen opetuslastensa seurassa ei ole yhtään silikoninaista.

Välillä voi istahtaa kuulemaan esityksiä. Baba Lybeck hyvin naftissa koltussa haastattelee mummon lempparipoikaa Peltsiä. Hän on livenä yhtä symppis kuin kuvaruudussa, jossa kalauttaa kätevästi hengiltä kalan kuin kalan. Eettisen kalastuksen periaatteet selviävät mummolle, samoin perhojen salat.

Mummo lähtee, kun jalat vielä kantavat. Televisiossa esitetään messujen parhaita paloja. On Alivaltiosihteeriä, Lewengoodia, Heikki Kinnusta ja vaikka mitä. Ei meteliä eikä hulinaa. Kyllä kirjallinen sivistys on sentään poikaa, mummo ajattelee ja pistää kahvin tippumaan.

Tytöttelyä

Nyt se tytöttely ja pojittelu loppuu, päättivät kouluviranomaiset. Koululaiset ovat tästä lähin henkilöitä. Unohda tyttöjen ja poikien liikka ja kässä ja eri vessat. Opettaja, älä komenna, että tähän tyttöjen, tähän poikien jono vaan pistä riviin vain henkilöitä.

Mummo kauhistuu. Jos opetusviranomaisten suunnitelma toteutuu, nämä nyt koulua käyvät ikäluokat astuvat aikuisuuteen, josta sukupuolten välinen ero on häipynyt. Ei ole miesten- ja naistenhuoneita, ei kaupoissa eri osastoja miesten ja naisten vaatteita varten. Laarissa ovat sekaisin miesten kalsarit ja naisten vaaleanpunaiset pikkuhousut. Ei ole leluja tytöille (nukkeja ja poneja) ja pojille (autoja, kaivinkoneita ja junia). Kahvinkeitto firmoissa kuuluu henkilöille, samoin kodeissa sulakkeitten vaihto ja kiljuvien ovensaranoitten rasvaus.

Jos Putin vielä on vallassa, Suomen on ylläpidettävä armeijaa. Monet menevät Inttiin, sillä se tarjoaa melkein vuoden mittaisen työrupeaman tässä pätkätöitten maassa. Kun sotilasvalaa vannotaan, päänsä paljastavat ovat puoleksi pulipäitä, puoleksi poninhäntäisiä. Mitä sukupuolta ovat, sitä ei enää saisi selville DDR:n urheilujohtokaan, eikä Trump jouda muilta kiireiltään tekemään tarkastusta.

Mummo Mutikainen tykkäsi enemmän tyttöjen ja poikien maailmasta. Hän ei voi unohtaa kaikkia elämänsä ihania poikia ja miehiä. Nyt niiltä on riisuttu sädekehä ja miehisyyden hohto. Clark Gable on pelkkä henkilö, ja niin on Tapio Rautavaarakin. Ja oli se tytöttelykin mukavaa.     

Ystävä hädässä

Mummo teloi kätensä, ja ystävä riensi apuun. Toi pakastehernepussin, joka asteltiin kipeään kohtaan. Juotiin kahvit, ja ystävä selosti tapaturmia, joissa kaikissa hernepussi oli toiminut pelastavana enkelinä. Herneet sulivat ja hautuivat kypsiksi. Mummo söi ne iltapalana voileivän kera.

Toinen ystävä toi Latvian tuliaisina tujakkaa salvaa, joka parantaa kaikki krempat. Sitä siveltiin käsivarteen, johon oitis kohosi palorakkuloita. Mummo pesi käsivarren, ja viemäriin hulahtava vesi syövytti putkiin reikiä. Päätyi lopuksi mereen ja surmasi pari uteliasta ahventa. Kahvi kumminkin maistui, ja ystävä selosti tapauksia, joissa Latvian salva oli pelastanut jalkoja ja käsiä amputoinnilta.

Kolmas ystävä selitti lähisuvun nuljahtamiset ynnä luitten poikki poksahtelut ja niiden hoitohistoriat. Hän tiesi monta hyvää lääkäriä, fysioterapeuttia, niksauttajaa ja kalevalaista jäsentenkorjaajaa ynnä liudan intialaista ja kiinalaista vaihtoehtohoitoa harrastavaa yrittäjää ja tilasi mummolle seuraavan viikon joka päivälle yhden hoitokerran. Kahvin ääressä juteltiin mukavasti sairauksista.

Neljäs ystävä osasi akupunktion salat. Hän tökki käsivarren täyteen neuloja ja sanoi uskovansa uudelleensyntymiseen. Kertoi pitkät tarinat omista, sukulaistensa ja edellisissä elämissä neuloilla hoidetuista sairauksista. Ne olivat niin kammottavia, että mummo pyörtyi. Herätessään hän näki ensimmäiseksi käsivartensa piikit ja uskoi syntyneensä uudelleen siilinä. Vasta kolmannen kahvikupin jälkeen hän totesi yhä olevansa ihminen. Ystävä kokosi neulansa ja lähti.

Kokemuksistaan viisastuneena mummo levitti kotikaupunkiinsa huhun, että on täysin parantunut.