Itsenäinen Suomi

Mummo on tyytyväinen siihen, että Suomi on itsenäinen. Saammepahan ihan keskenämme täällä söhlätä oloamme ja eloamme, eikä kellään naapurilla ole siihen mitään sanomista. Saamme tehdä viisaita ja tyhmiä päätöksiä ja niin kuin viime aikoina on tullut tavaksi, perua niitä vaikka kerran viikossa.  Saamme valita asioitamme hoitamaan puoluetovereita, sukulaisia ja tuttavia tai napalangon ja serkunkumminkaiman. Saamme poistaa kouluista sukupuolierot ja tuoda lähikauppoihin viinat.  Saamme siirrellä kelloja sinne tänne ja päättää mihin maan kolkkaan ei tarvita postia, pankkia, koulua, lumiauraa ja tiesoraa.

Saamme pitää myös itsenäisyysjuhlia ja hulmutella koppavina siniristilippua. Lisäksi on varaa pukeutua asianmukaisiin vaatteisiin, kun mennään juhlaan, oli se sitten presidentinlinnassa tai oman kylän seuratalon vetoisessa juhlasalissa, jossa ennen muinoin nuoruuden päivinä tanssittiin valssit ja jenkat. Saamme seurata sotilasparaatia ja yleensä pitää omat puolustusvoimat. Saamme katsella Tuntematonta, jonka äärellä on lapset ja lapsenlapset pistetty ymmärtämään, ettei tämä itsenäisyys ole mikään itsestäänselvyys.

Mummokin sitä katselee, mieluiten Edvin Laineen ohjausta, koska siinä näkee Jussi Jurkan riemullisen Lammion pottuilemassa Rokalle ja näkee ne kolme jästipäätä seisomassa kovennettua, kun maataistelukoneet jyräävät yllä. Hietasen kaamea kohtalo ylittää mummon kestokyvyn, ja hän poistuu siksi ajaksi keittämään kahvia ja lämmittämään joulutorttuja. Palaa vasta kun muut tippa silmässä katselevat Karjalan katkottuja mäntyjä Finlandian soidessa.  

    Presidentit ovat viisaita

Presidentit jakelevat viisauksiaan, joita kansa sitten toistelee. Paasikivi sanoi, ettemme voi mitään maantieteelle. Sitä saa hokea vaikka Laura Lepistö, kun polkee pyörällä vimmatusti ylämäkeä. Kekkonen lausahti, että näin on jos siltä näyttää. Sen nimen hän antoi leipälautataideteokselleen. Se kelpaa sanottavaksi, kun pankkitili näyttää nollaa.

Saulin viimeisimpiä viisauksia on ”Nyt jos koskaan vai ei nyt eikä koskaan.” Hän selitti uutta kansallisurheilulajiamme Venäjän mollaamista. Saapa nähdä milloin Johan Bäckman älähtää. Saulin lausetta tullaan vielä siteeraamaan runsaasti. Tällä hetkellä se sopii nuorelle, joka aamuneljältä kömpii sänkyyn. Sen pitää tapahtua nyt tai ei koskaan. Herätä kantsii, kun muut palailevat töistä tai koulusta.

Olisi nyt vain päättäjillä viisautta sanoa nyt jos koskaan, kun miettivät nuorten ahdinkoa. Ei voi olla oikein, että peräkamarin pojaksi jää kokonainen sukupolvi, joita ei auteta, ei nyt eikä koskaan. Enintään kysytään, mitä yhteistä on Jeesuksella ja tällä pojalla. Jos lukija ei tiedä, mummo valistaa: Kumpikin elää 30-vuotiaaksi äitinsä sapuskoissa, ja jos jotakin tekee, se on ihme. Eikä syypää ole se poika vaan ympäröivä yhteiskunta.

Ameriikan maa sai uuden presidentin jakelemaan kansan kärttyisässä suussa kuluvia viisauksia. Niitä hokee nyt mies nimeltä Donald Trump. Mummo julistaisi mielellään lukijakisan Trumpin parhaista sanonnoista, mutta kun ei keksi sopivaa palkintoa, jättää kisan pitämättä. 

Kirja on aina messun arvoinen lehdessä 2.11. 2016

Kirjamessuilla vaeltaa tutun näköistä sakkia. Mummo tervehtii kaikkia kunnes hoksaa, että tuttu onkin TV-tähti. Kirjoja on hehtaarikaupalla. Joka näyttelijästä, urheilijasta, laulajasta ja soittajasta Remu Aaltoseen asti on kirja, ja myös Anneli Auerista. Sitten on vielä kirjoja keksityistä henkilöistä, ja niitä kansa kutsuu nimellä romaani.

Lapsille on värikkäitä kuvakirjoja, paitsi niille, jotka haluavat värittää kuvansa itse. On seikkailukirjoja niille, jotka Eeron tavoin jo tavaavat ja fantasiaa niille, jotka lukevat. Keksisipä joku kirjan nuorisolle, joka ei lue kuin kännykän näyttöä.

Ruokakirjoja on yhtä paljon kuin telkkarissa ruokaohjelmia eli noin 95 prosenttia. Mummoa viehättää tarjous ”Nyhtökaurakeittokirjan ostajalle paketti nyhtökauraa kaupan päälle.” Kristillinen osasto tarjoaa lastenkirjaa Raamatun sankareista. Jumala on luonut Schwarzenegger-vartaloisen Aatamin ja tälle fitnes-Eevan, joka on teettänyt isot silikonirinnat ja näyttää nuorelta Kike Elomaalta. Jeesuksen ja hänen opetuslastensa seurassa ei ole yhtään silikoninaista.

Välillä voi istahtaa kuulemaan esityksiä. Baba Lybeck hyvin naftissa koltussa haastattelee mummon lempparipoikaa Peltsiä. Hän on livenä yhtä symppis kuin kuvaruudussa, jossa kalauttaa kätevästi hengiltä kalan kuin kalan. Eettisen kalastuksen periaatteet selviävät mummolle, samoin perhojen salat.

Mummo lähtee, kun jalat vielä kantavat. Televisiossa esitetään messujen parhaita paloja. On Alivaltiosihteeriä, Lewengoodia, Heikki Kinnusta ja vaikka mitä. Ei meteliä eikä hulinaa. Kyllä kirjallinen sivistys on sentään poikaa, mummo ajattelee ja pistää kahvin tippumaan.

Tytöttelyä

Nyt se tytöttely ja pojittelu loppuu, päättivät kouluviranomaiset. Koululaiset ovat tästä lähin henkilöitä. Unohda tyttöjen ja poikien liikka ja kässä ja eri vessat. Opettaja, älä komenna, että tähän tyttöjen, tähän poikien jono vaan pistä riviin vain henkilöitä.

Mummo kauhistuu. Jos opetusviranomaisten suunnitelma toteutuu, nämä nyt koulua käyvät ikäluokat astuvat aikuisuuteen, josta sukupuolten välinen ero on häipynyt. Ei ole miesten- ja naistenhuoneita, ei kaupoissa eri osastoja miesten ja naisten vaatteita varten. Laarissa ovat sekaisin miesten kalsarit ja naisten vaaleanpunaiset pikkuhousut. Ei ole leluja tytöille (nukkeja ja poneja) ja pojille (autoja, kaivinkoneita ja junia). Kahvinkeitto firmoissa kuuluu henkilöille, samoin kodeissa sulakkeitten vaihto ja kiljuvien ovensaranoitten rasvaus.

Jos Putin vielä on vallassa, Suomen on ylläpidettävä armeijaa. Monet menevät Inttiin, sillä se tarjoaa melkein vuoden mittaisen työrupeaman tässä pätkätöitten maassa. Kun sotilasvalaa vannotaan, päänsä paljastavat ovat puoleksi pulipäitä, puoleksi poninhäntäisiä. Mitä sukupuolta ovat, sitä ei enää saisi selville DDR:n urheilujohtokaan, eikä Trump jouda muilta kiireiltään tekemään tarkastusta.

Mummo Mutikainen tykkäsi enemmän tyttöjen ja poikien maailmasta. Hän ei voi unohtaa kaikkia elämänsä ihania poikia ja miehiä. Nyt niiltä on riisuttu sädekehä ja miehisyyden hohto. Clark Gable on pelkkä henkilö, ja niin on Tapio Rautavaarakin. Ja oli se tytöttelykin mukavaa.     

Ystävä hädässä

Mummo teloi kätensä, ja ystävä riensi apuun. Toi pakastehernepussin, joka asteltiin kipeään kohtaan. Juotiin kahvit, ja ystävä selosti tapaturmia, joissa kaikissa hernepussi oli toiminut pelastavana enkelinä. Herneet sulivat ja hautuivat kypsiksi. Mummo söi ne iltapalana voileivän kera.

Toinen ystävä toi Latvian tuliaisina tujakkaa salvaa, joka parantaa kaikki krempat. Sitä siveltiin käsivarteen, johon oitis kohosi palorakkuloita. Mummo pesi käsivarren, ja viemäriin hulahtava vesi syövytti putkiin reikiä. Päätyi lopuksi mereen ja surmasi pari uteliasta ahventa. Kahvi kumminkin maistui, ja ystävä selosti tapauksia, joissa Latvian salva oli pelastanut jalkoja ja käsiä amputoinnilta.

Kolmas ystävä selitti lähisuvun nuljahtamiset ynnä luitten poikki poksahtelut ja niiden hoitohistoriat. Hän tiesi monta hyvää lääkäriä, fysioterapeuttia, niksauttajaa ja kalevalaista jäsentenkorjaajaa ynnä liudan intialaista ja kiinalaista vaihtoehtohoitoa harrastavaa yrittäjää ja tilasi mummolle seuraavan viikon joka päivälle yhden hoitokerran. Kahvin ääressä juteltiin mukavasti sairauksista.

Neljäs ystävä osasi akupunktion salat. Hän tökki käsivarren täyteen neuloja ja sanoi uskovansa uudelleensyntymiseen. Kertoi pitkät tarinat omista, sukulaistensa ja edellisissä elämissä neuloilla hoidetuista sairauksista. Ne olivat niin kammottavia, että mummo pyörtyi. Herätessään hän näki ensimmäiseksi käsivartensa piikit ja uskoi syntyneensä uudelleen siilinä. Vasta kolmannen kahvikupin jälkeen hän totesi yhä olevansa ihminen. Ystävä kokosi neulansa ja lähti.

Kokemuksistaan viisastuneena mummo levitti kotikaupunkiinsa huhun, että on täysin parantunut.

Kun Kusti polkee

Pietari Brahe sanoi lähtiessään kenraalikuvernöörikauden jälkeen Suomesta, että maa oli minuun ja minä maahan tyytyväinen. Yhteistä tyytyväisyyttä lisäsi postilaitoksen perustaminen 6.9. 1638. Tasan 378 vuoden päästä mummo Mutikainen saa pakettikortin. Nyt se nähdään, kannattiko Pietari Brahen koppailla postin toimivuudella, mummo ajattelee.

Posti on siirretty pois paikalta, jossa oli parkkitilaa ja lyhyt matka kantaa paketit autoon sekä mukavat tutut virkailijat. Paketin saa nyt noutaa kaupan porstuannurkasta. Mummo tutkii keskustan karttaa ja mittailee, mikä parkkipaikka olisi sopivin. Valitsee paikan X, kävelee keppiin tukeutuen mummomaisen hitaasti yli kadun, heristää nyrkkiä tyyttääville autoilijoille, joita etanavauhti ärsyttää. Kiipeää portaat. Tulee kaupan pihaan, jossa on katutyömaa. Kopsottelee keppinsä kanssa (mummot kulkevat aina keppi kädessä, jos eivät ole jo rollaattorivaiheessa) vanerilevyjen yli kaupan ovelle.

Alkaa etsintä. Ja kas vain, postinurkkaus löytyy. Ottaa vuorolapun. Pääsee palveltavaksi. Kykenee todistamaan, että hän on hän. Vetää nimmarin vehkeeseen, josta se hetikohta pyyhkiytyy pois. Vai käykö postin pääjohtaja vielä läpi kaikki nimmarit, ettei vain jokin paketti ole joutunut vääriin käsiin? Voi miten mukava, että meillä Suomessa yhä vallitsee tsaarinaikainen järjestys, mummo iloitsee.

Hän lähtee raahaamaan 1,5 x 1,2 x 0,3 metrin kokoista pahvilootaansa ulos. Vähän hankalaa se on, kun on se kävelykeppikin ja ne vanerit ja portaat ja katukin vielä. Mutta hän onnistuu. Saa paketin takaboksiin. Tuulilasissa odottaa lappuliisan maksulappu. Auto on parkkeerattu 20 senttiä liian kauaksi reunakivetyksestä.    

                                     Normaaliperhe Virtanen

Normaaliperhe Virtanen on nykyisten trendien mukaisesti viisihenkinen, ja jos kaikki lasketaan, heitä on seitsemän. On iskä ja äiskä sekä heidän yhteinen kullanmurunsa Lenni-Iivari, 9 kk. Sitten ovat kouluikäiset erolapset, parillisina viikkoina iskän, parittomina äidin, kumpaakin sorttia kaksi.

Normaaliperheen ruokailut ovat normaaleja. Arkisin iskä syö lounassetelillä baarissa ja koululaiset koulussa. Äiskä syö naisystäviensä kanssa mäkkärissä, jossa Lenni-Iivarin Piltti tai Tutteli lämmitetään mikrossa. Viikonloppuina syödään äiskän laittamaa ruokaa. Iskän lapset eivät tykkää siitä. Heidän äitinsä ei kokkaa, koska se on naisen alistamista. Hänen uusi miesystävänsä ostaa valmiita mikroaterioita, joiden makuun lapset ovat addiktoituneet, ja kotilihapullat maistuvat pliisuilta. Äiskän lapset sen sijaan syövät niitä mielellään, sillä iskän uusi naisystävä on vegaani. Hän pitää ”Kasvispainotteinen voileipäkakku”-nimistä blogia, jolla on jopa 11 586 tykkääjää. Lapset joutuvat kakun koemaistajiksi, ja heistä se maistuu samalta kuin näyttää, härkäpapu-kauranyhtöviljelmältä, jollainen heillä on parvekkeella ja jota on kasteltava päivittäin.

Parikymmentä vuotta sitten normaaliperheessä oli isä, äiti, poika ja tyttö. Siitä 50 vuotta taaksepäin perheessä oli mummo tai kaksi, vaari, jos ei ollut kuollut sydänkohtaukseen, isä, jos oli selvinnyt hengissä sodasta, äiti, 8 – 10 lasta sekä naimaton täti. Niin on maailma muuttunut, ja miksi vielä muuttuu, mummo ihmettelee. Perhe on kumminkin kaikille kotipesä, ja sen tunnusmerkki on yhteinen jääkaappi. Joillekin jopa yhteinen ateria kolme kertaa päivässä, mutta silloin ei enää ole kyseessä normaaliperhe.