Nyt on lapset työssä kaikki

Nyt on lapset työssä kaikki. Astioita pesee Maikki.

Kerttu kirnuaapi voita. Kalle kuorii perunoita.

Pekka paikkaa rukkasia. Katri kastaa kukkasia.

 Paavo kantaa pesäpuita. Liisa toimii töitä muita.

Vappu pyyhkii vauvan nenää. Vauva tekee täyttä tenää.

Pirkko pyörii kaikkein tiellä. Kyll´  on touhua nyt siellä.

Herttainen idylli sotia edeltäneeltä ajalta. Todellisuus on toinen. Isä palaa lauantai-iltana savotasta ja on yhtä uupunut kuin hevosensa. Ottaa lapset polvelle, ehkä eukonkin. Syö oman maan perunoita, oman sian läskistä käristettyä soosia, joka pistää närästämään. Ottaa kaapista suutaa, joka on pahaa mutta auttaa.

Jäsenet lämpiävät saunassa. Ylle puhdas flanellipaita ja sänkyyn. Vaimoa itkettää hellyys, miehen pihkan tuoksu ja pelko että tulee taas raskaaksi. Tuleekin, totta kai.

Nykyajan yh-äidillä on äitiysavustuspakkaus, neuvolaopit, lapsilisä, tuttelit, piltit, vaipat, asuntotuki ja 11 kuukauden äitiysloma. Lapsen isäkin maksaa, kun se otetaan suoraan tilistä. Vapaata joka toinen viikonloppu, kun isä hoitaa lapsen tohelon äitinsä kanssa ja syöttää sille karkkia, pilaa makutottumukset. Sinä viikonloppuna pääsee siiderille likkaporukassa. Ties vaikka löytäisi uuden. Kyllä tämä elämä tästä, kun se lapsikin on niin söde.

Kuinka selviää Afrikan äiti? Entä tyttö, jonka eno raiskaa, kun siitä paranee aids? Se nähdään tänään, kun Cafe Rongossa vietetään kirjallista iltaa ja toivotaan tytöille koulutusta Milka-Maria Harjusen ja Helena Vennosen voimin. Jaana Lehtiön kanssa avustamme kirjallisesti.

Mummo Mutikainen ja vanhenemisen sietämätön kalleus

Mummo Mutikainen on mummoiässä. Silloin sitä ajattelee tulevaisuuttaan, ja se hirvittää. Vanheneminen on nimittäin hirveän kallista. Hienomman sortin hoitolaitoksessa palvelut on hinnoiteltu. Yöllä vessaan avustaminen maksaa 15 euroa, väittää asioista kirjan kirjoittanut Tampereen yliopiston emeritus-professori Antti Eskola. Edellisen kerran samaa väitti Minna Lindgren Ehtoolehto-kirjoissaan.  Kolme kertaa yössä vessaan tekee 45 euroa ja kuukaudessa 1350. Tulee siinä pissalle hintaa, jos ei koko stoori ole kaupunkilegendaa.

Kuluja tulee jo ennen kuin on edessä hoitolaitos. Tarvitaan lääkkeitä, ja ne maksavat. Ravintolisiinkin moni sijoittaa omaisuuksia, ainakin Pertti Karppinen, vai saako tuo pillerinsä ilmaiseksi?

Jos hurahtaa tilaamaan ihmepillereitä, saa postia laatikon täydeltä. Valmistaja lupaa ikuista terveyttä ja ilmaisen matkan etelään.  Mummo innostuu. Seuraa monen päivän sähläys tietokoneen ääressä. Yritys kariutuu paremman puolison epäilyihin, ettei ole ilmaisia lounaita eikä ilmaisia etelänmatkoja. Etelä jää käymättä. Vieläkin keljuttaa.

Moni hakee lääkkeensä Tallinnasta, joku Kanarialta. Niin kuin kaikessa, tässäkin asiassa eniten maksaa köyhin ja syrjäisimmässä kolkassa asuva, jolla ei ole varaa matkustaa.

Entä se loppusijoitus, joka atomivoimalaitoksissakin on se kallein. Päättäjät hokevat, että vanha haluaa asua kotona. Moni kumminkin kokee saavansa laitoksessa sekä seuraa että hoivaa. Eskolan mukaan koti on yhteiskunnallekin kalliimpi kuin laitos, ja palveluistaan laskun saava vasta joutuu maksamaan. Huonokuntoisen luo tulee kolme kertaa päivässä hoitaja sekä postin valkoisella autolla ruoka. Hoivaa kertyy päivää kohti ehkä tunti.

Muun ajan vanhus on totaalisen yksin. Rahaa palaa, sillä maksut on pisteytetty maksajan eläkkeen mukaan. Päättäjien mielestä opetusväen eläke on sen arvoinen, että rokottaa voi ronskisti. On se kumma, ettei esimerkiksi maahanmuuttajien joukosta löydy vanhanajan kotiapulaisen hommaan kelpaavia ihmisiä.

Pääsy yhteiskunnan ylläpitämään vanhainkotiin on vaikeaa, jos näyttää riskiltä ja hyväkuntoiselta. Sitä kannattaa varoa, joten nyt peilin eteen harjoittelemaan klenkkaamista. Kovan rahan laitokseen pääsee, jos jättää jälkikasvun ilman perintömökkiä ja törsää arkkurahatkin omaan hoitoonsa.

Kun tulevaisuus näyttää näin synkältä, mummo neuvoo kollegojaan elämään virkeätä henkistä elämää, liikkumaan paljon, lukemaan ja pysyttelemään niin hyväkuntoisena, ettei missään nimessä joudu hoivattavaksi ja nyljettäväksi. Siis tsemppiä, ystävät!  

Vanhainkoti on konstit osaavalle tuottava bisnes. Kansainväliset hoivakotifirmat, ne Attendot, Esperit ja muut, ovat Eskolan mukaan veroparatiisisaarilta johdettuja pääomasijoitusyhtiöitten rahasampoja, joissa vanhusten varat siirtyvät suursijoittajille. Ikätoveri, riemuitse, sillä rahasi sentään päätyvät paratiisisaarille, vaikka et itse koskaan matkustanut naapurikaupunkia kauemmas.

                                                       Maijaliisa Dieckmann 

                      Mummo matkustaa Prahaan

Mummo kaivoi patjan alta sinne kätketyt käteisensä ja osti matkan Tsekinmaahan, joka Suomesta katsoen on etelässä. Lastenlasten sankka joukko nimittäin ylisti maata kovin. Luultavasti niitä viihdytti Prahassa jokin hevirokkibändi, siitä moinen kehuminen. Olkoon vaikka heviä, menen kumminkin, kun se on sentään ollut eurooppalaisen sivistyksen keskus, mummo ajatteli ja joutui toteamaan, että sitä se on vieläkin.

Olipa aikamoinen kaupunki! Upeita 1800-luvun rakennuksia koristeltuna tämän vuosituhannen välkkyvin ja tuikkivin jouluvaloin. Tolkuttomat määrät turisteja Kiinasta ja Japanista. Matkaoppaan mielestä niitä riittää, sillä hintataso on edullinen, eivätkä terroristit ole vielä keksineet hyökätä maahan tappomielessä. Praha on Turkua turvallisempi matkailukohde. Oluen syntymaisemissa tarjoilijat kantoivat pöytään kerralla kymmenkunta kilon painoista tuoppia. Sisällössä ei ollut valittamista.

Adventti-iltana kansa ahtautui vanhalle torille katselemaan, kuinka valtakunnan pääkuuseen sytytettiin noin miljoona kynttilää. Lämmikkeeksi kävi hot wein. Aikansa kuluksi mummo ihmetteli joka pipossa keikkuvaa pörhöistä karvatupsua. Paikalliset sytyttelivät huolettomina tupakoitaan tungoksessa, jossa elettiin kylki kyljessä ja pylly vasten pyllyä. Mummo pelkäsi tupsujen rihahtavan palamaan, mutta ei. Kuuman viinin humaltamilla oli varjelusta.

Kahviloita riitti, ja niissä muhkeita parin euron hintaisia leivoksia. Joulutorit olivat täynnään joulukrääsää, ja Kaarlen silta tuulinen mutta komea. Nähtyään kaiken sen komeuden mummon oli laittauduttava kotimatkalle. Koti-Porvoossa ei ollut joulutoria eikä leivoksia, kuumasta viinistä puhumattakaan.  

                    Häiritsevää häirintää

Päivän puheenaihe on seksuaalinen häirintä. Mummon ikäisenä yleensä saa olla rauhassa. Ehkä tämä lohduttaa niitä, jotka juuri nyt ovat kukkeimmassa häirintäkohdeiässä. Kyllä se siitä vähenee samaa vauhtia kuin kukkeuskin. 

Seksuaalisuus on suvunjatkamista ylläpitävä voima. Rivouksien puhuminen, takapuolelle taputtelu ja ehdottelu ovat kauniin asian ikäviä kääntöpuolia, ja vahvaluontoiset tyttölapset ovat aina pitäneet niihin syyllistyviä tyhminä ja törppöinä. Aremmat ja nuoremmat eivät rohkene puolustautua ja joutuvat kärsimään.

Tuijottaminenkin häiritsee. Jonkun mielestä nainen asettaa vasiten sulonsa sihdattaviksi. Decolté on niin antelias, ettei tavara tahdo pysyä sisäpuolella, joten kärsiköön nyt tuijotuksen. Porvoon valtiopäivätanssiaisissa paikallisen kartanon venäläinen rouva pullautti toisen rintansa tanssiessa ulos, että keisari olisi innostunut. Ei tehonnut. Keisari oli hehkeän Ullan lumoissa.

Seksuaalinen väkivalta on tuttu asia valitettavan monelle naiselle. Tyhmiä, röyhkeitä ja sairasmielisiä miehiä tässä maailmassa riittää, ja siksi on tyttöjä ja nykyään kai poikiakin varotettava. Monissa maissa eivät koululaiset saa kulkea yksin koulumatkaa.

Ahdistelun kohteeksi joutunut ei juuri kerro asiasta poliisille. Yhtä vähän ilmoitetaan perheväkivallasta, sillä kummassakin tapauksessa syyllistetään myös uhri. Tekijä kumminkin voisi saada käräyttämisestä  terveellisen opetuksen.

Raiskaaminen on kamala asia, eikä kenenkään pitäisi joutua sen kohteeksi. Kuitenkin sitä pidetään sodankäyntiaseena, joka nöyryyttää vastapuolta aseita tehokkaammin. Lieneekö Ratko  Mladic syyllistynyt ylenmääräisen tappamisen ohella myös tähän ikiaikaiseen sodankäynnin alalajiin? 

                                Martin kanssa murkinalla

On se maittavaa tämä 1500-luvun saksalainen sapuska! On lämmintä hapankaalia, rosmariinilla maustettuja juureksia, uunissa hautuneita porsaan kylkiluita ja kanankoipia ja tietenkin makkaraa, jota ilman ei Martti Luther kävisi ollenkaan ruokapöydän ääreen. Ruoan olivat valmistaneet Katharina-emännän piiat, jotka olivat juhlan kunniaksi pukeutuneet parhaimpiin esiliinoihinsa ja myssyihinsä. Tunnelma oli juuri sellainen kuin Lutherin kodissa varmaan oli – lämmin, sopuisa, kodikas ja varmasti Jumalalle otollinen. Martti itse siunasi ruoan ja osallistui vahvalla äänellään veisuuseen.

Tämä kaikki tapahtui Martin-päivän iltana Gammelbackan seurakuntakodissa. Kirkon väki oli suunnitellut, ideoinut, keksinyt, huushollannut, kattanut, keittänyt ja paistanut. Musikantit Minna Wesslundin johdolla olivat kaivaneet nuottipinoistaan esille 1500-luvun sävelmät, ja urut, nokkahuilut ja Mora-viulu soivat kuin silloin, kun Martti juuri oli naulannut teesinsä Wittenbergin kirkon oveen.

Pihalla paloivat soihdut ja jätkänkynttilät marraskuiseen pimeyteen, ja sisällä kansa kuunteli hartain mielin Lutherin ja Filip Melanchthonin väittelyä taivaaseen pääsemisen kinkkisistä kysymyksistä. Olivat kumpikin sitä mieltä, ettei sielu vilahda taivaaseen aneita ja pietarinpenninkiä maksamalla vaan ihan armosta. Pietarinkirkon rakentamiseen ja kuulemma vielä jonkun paavin velkojen maksamiseen täytyi myös Suomen köyhän kansan osallistua, vaikka oma perhe joutui kärsimään kirkollisveron kantajan mentyä nälkää.

Tämän kaiken sai kokea se Porvoon seurakuntalaisten joukko, joka oli hoksannut ilmoittautua seurakunnan järjestämään Luther-iltaan. Esitelmiä on jo kuultu, Lutherin virsiä veisattu ja muutenkin juhlistettu reformaation 500-vuotisjuhlaa, mutta omakohtainen osallistuminen antoi eniten. Täytyy ihmetellä, kuinka Luther aikoinaan rohkeni tehdä sen minkä teki. Hän asettui vastustamaan katolisen kirkon mahtia ja oppeja. Varmaan siinä oli hengenlähtökin lähellä. Maailman vääryyksien korjaamiseen tarvitaan paitsi viisautta myös rohkeutta. Niitä molempia hänellä oli. 

   Niin tätäpäivää, niin tätäpäivää

Mummo on kuuliainen kansalainen. Hän poimii luonnosta roskan päivässä. Hän matkustaa Helsinkiin onnibussilla eikä saastuta maapalloa oman auton päästöillä.  Hänen hylkäämiään muovikasseja ei kellu siinä muovijätepuurossa, joka peittää Tyynenmeren syvänteet ja tappaa merestä kaiken elollisen. Hän ottaa rokotuksen, ettei influenssallaan tartuta itseään huonommassa hapessa olevia vanhuksia.

Saunan pesän hän virittää puitten päältä, jolloin ilmaan joutuu vähemmän pienhiukkasia. Hän korjaa koiran jätökset mutta ei sentään vieraitten koirien kasoja pururadan varrelta. Toivoo, että kerran saisi sen törkimyksen kiinni verekseltään.

Hänen sapuskansa on kotimaista lähiruokaa. Hän hörppii luomumaitoa, Afri-kahvia ja reilun kaupan teetä. Hän ei osta kiinalaisten ja intialaisten lasten ompelemia halpisvaatteita, vaikka toisaalta nekin olisivat kyllä ansainneet palkkansa eli kupillisen riisiä. Hän on siis niin tätäpäivää, niin tätäpäivää että.

Mutta ne muut. Ne heittävät luonnossa ikuisesti säilyvät karkkikääreet ulos auton ikkunasta. Ajavat autolla puolen kilometrin päähän lähikauppaan ostamaan tupakkaa. Saavat keuhkosyövän, jonka hoitoon uppoaa verovaroja. Mussuttavat karkkia, vaikka hyvin tietävät, että siitä syntyy kansantaloudehampaita hoidetaan verovaroin. Käyttävät tyyriitä terveyspalveluita mitättömien vaivojen hoitoon, kun voisivat poistaa ne järkevällä ravinnolla ja liikkumalla. Hipelöivät rättikaupassa puseroita ja tunikoita himoiten ja jos on rahaa, ostavat, vaikka kaappi pursuaa entisiäkin.

Mummo sen sijaan elää niin kuin kaiken tietävä media opettaa. Hän on vastuullinen kuluttaja. Häntä ei voi syyttää maapallon tuhoutumisesta.

Kotiseutuni oi!

Kotiseutu on kaikilla paitsi hunsvoteilla, jotka eivät ole mistään kotoisin. Jotkut elävät koko elämänsä tekotiloillaan, toiset lähtevät etsimään onneaan maailmalta. Kaipaavat ikänsä kotiseutua. Muistelevat kännipäissään lahonnutta kotiveräjää.

Jos kotiseutu elämän myrskyissä jää taakse kuin Jukka Kuoppamäellä, sinne kaivataan, vaikkei siitä muuta muisteta kuin talven tuiskutuulet. Tärkeintä että kaikki on ennallaan: pihakoivu, vinttikaivo, aittakin katto kallellaan.

Todellisuudessa kaikki siellä on muuttunut, pienentynyt ja nahistunut. Toivottoman pitkä matka kauppaan ostamaan kymmenellä pennillä siirappia on vuosikymmenten saatossa kutistunut muutamaan kymmeneen metriin, ja joki kuivunut pikku puroksi.  Himalajan korkuinen kelkkamäki on nyt vähäinen nyppylä.

Topeliuksen tarinassa poika kiipeää katolle ja ihmettelee, onko kaikki näkyvä hänen isänmaataan. Äiti vakuuttaa, että on. Että siellä asuvat ovat suomalaisia, jotka puhuvat sinun kieltäsi. Sinulla on heidän kanssaan yhteinen historia ja yhteiset juuret. Vanha kunnon Topelius ei aavistanut, kuinka toisilleen vieraita tämän maan asukkaat ovat tässä kansainvaelluksen tiimellyksessä. Suomi 100 sentään yhdistää ja herättää isänmaallisia tunteita.

Joskus ennen sotia Suomi juostiin maailmankartalle. Nyt synnytetään. Aina se juoksemisen päihittää. Tulevan lapsen kotimaa on Suomi ja koti Mäntyniemi. Joku pelkää, että vauva häiritsee presidentin viranhoitoa. Mummo on varma, että homma hoituu yhtä sutjakkaasti kuin vauvan yösyöttö. On tässä nyt mukava osallistua odotukseen. Kohta ollaan Ruotsin kanssa tasoissa maailmanlaajuisessa ristiäiskuvakisassa.