Itsenäisyys eestiläisittäin

Mummo osuu reissaamaan Viron Pärnuun juuri itsenäisyyspäivän tienoilla. Juhla on järjestyksessä numero 98, joskin neuvostomiehityksen aikana ei itsenäisyydestä juuri voi puhua. Koululaiset juhlivat tiistaina. Paikallinen lukio kantaa Eestin kansalliskirjailijan Lydia Koidulan nimeä, sen saman, jonka runoilema Ema sydan Georg Otsin laulamana liikahduttaa meilläkin äitienpäivänä sydämiä.
   Lukio viettää juhlaansa hotelli Strandin juhlasalissa. Sinne marssii toinen toistaan nätimpiä tyttöjä parhaissa koltuissaan. Entä pojat, jotka kantavat lippuja! Kaikilla tumma puku ja siististi klanittu tukka, ei kellään irokeesiä. Ei taida olla edes tatuointeja. Pian salista kuuluu Maamme-laulu eestiläisin sanoin: "Mu isamaa, mu ônn ja rôôm, kui kaunis oled sa!"
   Kaduilla on sakeaa lumisohjoa, mutta ei se mitään. Mummon silmää ilahduttavat juhliinsa kiirehtivät koululaisjoukot. Kaikilla on harras mieli ja kädessä sinimustvalge pienoislippu. Hautausmaan portille kokoontuu sankka joukko lipunkantajia ja marssijoita, joiden on tarkoitus viettää muistohetki kaatuneitten patsaalla.
   Keskiviikkona eli 24.2. televisio näyttää aamusta alkaen laulavaa vallankumousta. Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa paikallinen eduskunta ja muu väki veisaa sydämen pohjasta. Mummo miettii, miksei suomalainen kansanedustaja enää osaa laulaa. Luulisi sen kuuluvan yleissivistykseen.
   Mutta nyt on pakko jättää juhliva Pärnu ja kiiruhtaa Tallinnaan. Sotilasparaatissa on nähtävillä myös suomalaista Sisu-kalustoa. Putinin harmiksi tanskalaiset hornetit tekevät näyttävän ylilennon.
  Satamassa suomalaiset pakkaavat laivaan viinojaan eivätkä tiedä juhlasta mitään, tuskin edes sitä, kuinka vaivalla itsenäisyys on saatu. Mummo tahtoisi nähdä presidentin juhlien kättelyn ja naapurimaan juhlakansan koko loistossaan. Siis kiireesti laivalta kotiin ja televisio auki. Kakkosen uutisissa mainitaan, että itsenäisyyspäivää juhlivan Tallinnan torilla on parinsadan Odinin soturin mielenosoitus hallituksen lepsua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, ei muuta. Kolmonen ei noteeraa edes sitä. Eestiläinen eleganssi jää siis näkemättä.

                    Maksajan kipeä etusormi

Mummo Mutikainen kuuluu yhteentoista yhdistykseen. Jäsenmaksuja on siis maksettava 11 kertaa. Lisäksi hänelle tulee 4 lehteä, eli näin vuoden alussa on edessä 15 maksamistapahtumaa. Maksaessa on näpyteltävä koneeseen 8-numeroinen tunnusluku, kuuden numeron salasana, 22-numeroinen saajan tilinumero, 2+2 -numeroinen euromäärä, noin 15 numeron viite sekä neljä kertaa neljän numeron avainluku. Lisäksi on osuttava parikymmentä kertaa oikeaan näppäimeen, että pääsee pankkitililleen ja sieltä ulos. Virhemahdollisuus on mummon taidoilla 30 prosentin luokkaa, joten näppäysten määrään on lisättävä kolmasosa.
   Yhden laskun maksaminen vaatii siis noin 80 oikeaan osuvaa näppäystä + 20 virheenkorjausta eli yhteensä 100 lyöntiä. Tämä kerrottuna luvulla 15 tekee 1500 oikean etusormen liikettä. Viidentoista laskun maksamiseen mummolta kuluu noin kaksi työpäivää. Ennen sen teki näppärä pankkineiti kymmenessä minuutissa ilman etusormeen iskevää kramppia. Missä lienee se pankkineiti nyt? Onneksi hänen palkkansa säästyminen lisää hiukan pankin voittomarginaalia tässä muuten lamaan vaipuvassa Suomessa.
   Jos mummon kaltaisia tietokonetta vieroksuvia eläkeläisiä on Suomessa noin miljoona, lukija voi itse laskea, kuinka monta kertaa nivelrikkoisen etusormen on osuttava oikeaan kohtaan, jotta maamme maksuliikenne pyörisi. Mutta tähän on tyydyttävä, mummo miettii. Ilman eläkeläisten osallistumista eivät yhdistykset voisi toimia eivätkä lehdet ilmestyä, ja teatterit ja konserttitalot olisi suljettava kävijöitten puutteessa. Siis ei kuin rohkeasti näpyttelemään! Kyllä se etusormi siitä taas paranee.

           Kynttilänvaloa ja takkatulta

     - Ai että sähkönhinnan korotus. Eikö sen pitänyt olla halpenemassa?
     - Ei nyt ole kyse sähköstä vaan sähköjohdoista, joita pitkin sähkö virtailee.
     - Pitääkö niistä maksaa erikseen?
     - Pitää. Eikö mummo ole kuullut, että ne ovat nykyään ulkomaalaisten omistuksessa?
     - Siis ne suomalaiset johdot, jotka risteilevät lumisessa metsässä?
     - Justiinsa ne. Niin että rouva on hyvä ja maksaa. Kyllä ne ulkomaalaisetkin tarvitsevat rahaa.

Mummo ei tykkää, että suomalainen raha virtaa ulkomaille. Hän päättää käyttää lakkoasetta ja komentaa kaikki suomalaiset sähkönkäyttölakkoon. Huomaavat siellä ulkomaillakin, kuinka vahva on jouykkojen voima. Tyrehtyvät rahavirrat, ja kuinkas se ulkomaalainen suu sitten pannaan?
     Tässä mummon säästökonstit: Sammuta virta kaikista sähkövehkeistä. Aluksi tuntuu oudolta, kun huushollissa eivät enää tuiki punaiset ON-OFF-valot, mutta siihen tottuu. Vaienna radio ja televisio. Tietokoneeseen älä edes vilkaise. Hae kellarista pallogrilli ja lämmitä sillä tarjousmaksalaatikko. Jos talossa on sähkölämmitys, polta takassa risuja ja mainoslehtisiä. Älä käytä uunia äläkä lämmitä saunaa. Kivitä rikki pari katulamppua eli oma osuutesi.
   Mummo Mutikainen hykertelee tyytyväisenä käsiään. Pian ne saapuvat, ulkomaalaiset sähköjohdonomistajat ja rukoilevat lakon loppumista. Ehkä tarjoavat lahjuksiakin, sillä sellaisia kuuluu jossakin hyvin kaukana ulkomailla annettavan. Sitä odotellen mummo nauttii kynttilänvalosta ja takkatulen herttaisesta loimusta.

                   Riemukasta musisointia

Mummo Mutikainen meni lauantai-iltana sinne minne muutkin musiikista tykkäävät Porvoon seudun ihmiset eli Taidetehtaalle kuuntelemaan - ei ihan itseään Paganinia mutta mummon mielestä yhtä loistavaa viulun taituria.
   Viulistin nimi oli Ilya Gringolts, ja mukana oli Suomalainen barokkiorkesteri ynnä Meta4-kvartetti liidaamassa. Mitä liidaus meriteeraa, se ei mummolle selvinnyt eikä moni muukaan asia, vaikka hän kotiin päästyään  pisti koko tietokoneosaamisensa peliin ja näppäili läpi vikipediat ja muut tietolähteet. Porvoon pojan Tuomas Hannikaisenkin nimi siellä vilahti, mutta eipä tätä ainakaan lavalla näkynyt.
    Mutta viis niistä tiedoista! Soitto oli riemullista, oikeata yhdessä musisoimisen iloa. Täydellistä taitavuutta niin säveltäjiltä eli Paganinilta ja Mendelssohnilta kuin esittäjiltä. Täysi sali sai nauttia huippuosaajien taidosta ja soittajien nuorekkaasta elämänilosta. Lisämausteena ykkösviulistin nuori into ja yhteistyö Gringoltsin kanssa sekä kakkosviulistin taitava soitto, punainen silkkipaita, kultakimalteiset legginsit ja kokovartaloeläytyminen musiikkiin. Eikä kukaan yleisöstä taputtanut väärään aikaan, vaikka mummo sitä kovin pelkäsi. Keitä nämä taiturit olivat, sitä ei kertonut ohjelma sen paremmin kuin vikipedia.
   Entä sitten se pieni poikkeama klassisesta musiikkikäytännöstä eli Jarmo Julkunen, joka sai kitaran näköisestä soittimestaan esiin vaikka mitä. Ai ai, mummo Mutikainen tuumi, kyllä oli mahtava katsella ja kuunnella ihmisiä, jotka osasivat hommansa. Kiitokset niille, jotka tämän ilon järjestivät.

                          Lunta ja jäätä

Lauluissa hiihdetään hankia hiljakseen ja lumihiutaleita hiljalleen sataa maahan lumivalkoiseen. Tehdään rekiretkiä, ja ryijyn alla on lämmin. Nuorten poikain käsketään nousta sängyn pohjilta ja survaista sukset ulos. Nyt ei onnistuisi. Nykyajan poikia ei saa sängystä ylös ennen iltapäivää eikä suksille kuin komppanian vääpeli. Ennen ne sentään hiihtivät hirvet, tappoivat ohimennen karhun ja hädän tullen pari vihollistakin.
   Mummo Mutikaisen mielestä lauluja pitäisi tehdä myös talven vaivoista. Hän ottaa kynän ja kirjoittaa.
                    On lunta Pekan katolla. Se täytyy pudottaa.
                    Hän ottaa mukaan lapion, Katolle kapuaa.
                    Putoaa hankeen päistikkaa. Käsi ja jalka katkeaa,
                    ja kuhmu päähän ilmestyy. Sipilän hallituksen syy.
Ei se varsinaisesti ole hallituksen syytä, mutta kun sen syyksi pannaan kaikki muu, miksei siis tämäkin.Mummon runosuoni sykkii yhä.
                    Esteri parkaa hirvittää mennä lumisateeseen.
                    Vaikea on kiinnittää liukueste saappaaseen.
                    Puhkuu sekä äheltää. Saa esteen vihdoin paikalleen.
                    Nyt en kaadu, miettii hän. Pihalla lentää selälleen.
Voi voi, tulipa makeita sanoja! Nyt kaikki säveltämiseen kykenevät nuotteja laatimaan. Syntyy taatusti biisi, jolla on mahiksia euroviisukisaan.

                         Kivut, säryt ja kolotukset

Missä kaksi tai kolme kokoontuu, siellä kerrotaan uskomattomia tarinoita sairauksista. Näin ainakin naisten kesken. Kivut ja kolotukset eivät taida olla miesten puheenaiheita.
   Naiset sen sijaan rakastavat sairaustarinoita.Niitä kerrataan kahvikutsuilla kunnes viimeinenkin pootoori on tiristetty kuppeihin. Hiljaisimpia ovat ne, joilla on vakavimmat vaivat, joko omassa tai läheisten elämässä.
   Tavallisesti joukosta löytyy yksi vaivojen ja tautien kuningatar, jonka kivut ovat muihin nähden ylivoimaiset. Hän ottaa terveydenhoitokuluista oman osuutensa ja vähän ylikin. Urheasti hän kestää sen, ettei alan henkilökunta ota hänen vaivojaan todesta. "Vielä minä teille näytän", hän uhkaa.
   Mummo Mutikainen päättää voittaa kuningattaren maineikkaan tittelin. Hän ryhtyy lukemaan lääkärikirjoja ja Vikipediaa löytääkseen kolotuksilleen hienot nimet ja selvitykset. Hän katsoo kaikki sairaalasarjat aina kätilöjuttuihin asti, vaikka lastensaantiaika on ajat sitten jäänyt taakse.
   Kirjaston lehtihyllyjen naistenlehdistä hän löytää aivan uuden tietolähteen, lääkäripalstat. Erityisesti Kiminkisen vastauksista hänen tietoisuuteensa pamahtavat saarijärveläishuumorilla höystettyinä mitä moninaisimmat vaivat.
   Mummo jatkaa opiskeluaan. Se kannattaa, sillä jonakin päivänä hän löytää sairauden, jonka kanssa hän voittaa kaikki kilpailijansa. Kenties hän päätyy vielä valelääkäriksikin. Niin paljoa tietämystä ei kannata heittää hukkaan.

                          Kaikkien aikojen loppiaisaatto

Shakespeare on kirjoittanut näytelmän loppiaisaatto. Tragedian ja komedian mestari ei olisi kyennyt kirjoittamaan yhtä jännittävää ja katsojaa otteessaan pitävää näytelmää kuin se mikä oikeasti tapahtui Suomessa loppiaisaattona 2016. Tätä mieltä on ainakin mummo Mutikainen.
   Suomen nuoret leijonat järjestivät mummolle loppiaisyllätyksen. Mummo on näetsen niitä mummoja, jotka tykkäävät urheilevista nuorista ihmisistä. Nämä pojat, jotka välistä vaikuttivat melkein lapsilta, olivat mahtavia. Eläneet lapsesta asti urheilun maailmassa. Harjoitelleet, harjoitelleet ja harjoitelleet. Jaksaneet joka päivä vääntäytyä harkkoihin.
   Oi voi, mummo ajattelee, sellaisia poikia kannattaa kunnioittaa. Kunnia kuuluu myös äideille ja isille, jotka ovat ostaneet luistimet ja värkit ja vehkeet ja kuskanneet kentille ja halleille. Sekin Kasperi, joka teki viimeisen maalin eli pyöräytti kiekon taikurin taidolla rysään! Jääkiekkoilija kolmannessa polvessa, Hannu ja Sami Kapasen verta suonissa.
   Mummon mieleen tulevat ne nuoret, jotka ovat saaneet pakomatkansa asuinsijaksi kotipaikkakunnan seurakunnan leirikeskuksen. Mahtaa olla kalseaa elämää tässä pakkasessa. Ulos ei voi pistää nokkaansa, kun ei ole kunnon kämppeitä. Perunoitten kuorimista ei riitä koko päiväksi. Puhua ei voi, kun auttajilla on ihan eri kieli,eikä omasta joukostakaan tahdo löytyä samankielisiä.
   Moni heistä on lähetetty matkaan, että perheestä ja suvusta edes yksi saisi elää. Että olisi siemen. Perimmäinen ajatus oli sama, kun suomalaislapsia lähetettiin sotalapsina Ruotsiin ja Tanskaan. Ei tiedetty, häviääkö koko Suomen heimo naapurin laajaan syliin. Tästä ratkaisusta jaksetaan vääntää vääriä johtopäätöksiä ja jakaa tuomioita yli 70 vuoden takaisista asioista.
   Mummo tarjoaisi mielellään leijonanuorukaisten kunniaksi kahvit korvapuustien kera. Häntä ei kumminkaan ole vielä kelpuutettu siihen virkaan. Entä jos veisi leipomukset leirikeskukseen? Ymmärtäisikö porukka korvapuustien filosofiaa? Niin voi ainakin toivoa.