Mummo katsoo telkkaria

Mummo surffailee televisiokanavilla. Ei ole tarjonta kuin Teija Sopasen aikaan, jolloin kaikki oli paremmin. Kaisa Mäkäräistä ei näytetä. Kaisa on mummon lempparitähti, iloinen, positiivinen ja hyväntuulinen. Jos voittaa, säteilee kuin aurinko hangille ennen näitä ilmastonmuutoksia. Jos häviää, halaa hartaasti voittajaa.

Politiikka on kehnompaa viihdettä. Kaikki ovat kiukkuisia, kateellisia, negatiivisia ja huonotuulisia ja piikittelevät vastustajaa yhtä lahjakkaasti kuin nuoriso toisiaan netissä. Mitä huonommaksi menee Suomen luottoluokitus, sitä masentavampaa katsottavaa on politiikan peli. Negatiivisuus tursuu ulos kuvaruudusta ja myrkyttää ilman hengityskelvottomaksi. Halauksista ei puhettakaan. Vai oletko koskaan nähnyt esim. Paavo Arhinmäen halaavan Aleksander Stubbia?

Urheilu käy siis viihteeksi mutta ei missään nimessä politiikka. Muut ohjelmat ovat joskus niin roiseja, että mummoikäinen katselija punastuu ja tuntee myötähäpeää niitä kohtaan, jotka kulloinkin esittelevät ruudussa elämäänsä ja ajatuksiaan.

Kun Kaisaa ei näy eikä kuulu, mummo katsoo dekkarisarjoja. Murhat jossakin kaukaisessa maassa ovat hänen satujaan. Hän on niin innostunut niistä, että harkitsee ryhtymistä Agatha Christieksi tai Donna Leoniksi. Ensiksi on kerättävä aineisto eli matkustettava idän pikajunalla itään tai purjehdittava risteilyaluksella Niilillä tai istuskeltava venetsialaisen gondolin kyydissä. Nyt on ryhdyttävä keräämään rahaa, että pääsee matkaan. Taitettua indeksiä nauttivana hän tietää, että päämäärä on kaukana, mutta silti kannattaa yrittää.

          Itsehoidon ihanuus

Mummo on lenkillä. Polvi menee vinksalleen, ja siihen tekee julmetun kipeää. Hän lenkuttaa kotiin ja muistelee kolmen K:n sääntöä eli kylmää ja koholle. Mikä se kolmas oli, se ei muistu mieleen. Hän laittaa polven päälle pakastehernepussin ja nostaa jalan penkille.
     Ei auta. Entä geeli, jota televisiomainoksen nainen sivelee kipeään kohtaan ja on heti yhtä timmissä kunnossa kuin Pertti Karppinen ihmepillereistä? Geelin taika ei pure polven kipuun, joten hän nielaisee kourallisen särkypillereitä ja juo tilkan vettä.
   Se kolmas apukonsti ei vieläkään tule mieleen, mutta mummo arvaa, että K tarkoittaa kotimaista elokuvaa. Siis televisio auki, jalka rahille ja ympärille lämpöinen huopa. Kotimainen saa alkaa. Välillä mummo nukahtelee mutta on hereillä, kun Ansa ja Tauno pääsevät loppusuudelmaan.
   Tauno Palon charmi on niin tehokas, että jalka paranee itsekseen. Mikä kansakunnan ahdinkoa helpottava tapahtuma! Mummon ei tarvitse kuormittaa terveydenhoitoa, jolle olisi kumminkin kertynyt 500 - 1000 euron kulungit, ottaen huomioon lääkärit, röntgenit, magneettikuvaukset, labrakokeet, lääkepillerit ja pistokset, salvat, taksisetelit, fysioterapian ja mahdollisesti vielä rollaattorin.
   Hän tulee mainostamaan samaa koko Suomen kansalle. Tehkää kuten minä, säästäkää verovaroja ja hoitakaa itse itsenne. Siihen ei nykyään moni kykene, mutta hänellä on kanttia. Toivottavasti umpisuoli ei tulehdu, sillä sellaisen leikkaaminen peilin edessä hirvittää ronskimpaakin mmmoa.

13.3. klo 13.03 1940

             Talvisota päättyi

Kirkko on louhittu kallioon. Graniittiset seinät, korkealla katon pyöreä kupu, lepattavia kynttilöitä, salin täydeltä vakavaa kansaa. Keskikäytävän kahden puolen varusmiesten kunniakuja. Jotkut heistä johdattavat eturiviin sotaveteraanit, monet pyörätuolissa. Joukossa lienee myös ainoa elossa oleva Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerd. Olisiko hänkin, joka lauloi linnan itsenäisyysjuhlissa presidentille Veteraanin iltahuudon? Suomen lippu kannetaan sisään, ja varusmiehet vartioivat sitä totisina.

On maaliskuun kolmastoista, ja kello on 13.03. Tasan 76 vuotta sitten hiljenivät tykit, kranaatinheittimet ja konekiväärit. Rintaman ylle laskeutui hiljaisuus, ja pian viritti ensimmäinen talitintti titityynsä. Talvisota, sadanviiden päivän koettelemus, oli päättynyt. Sitä muistetaan Temppeliaukion kirkossa. Lapset, nuoret, aikuiset, vanhat, veteraanit, lotat ja kirkkokansa, kaikki laulavat tai soittavat.

Talvisota alkoi, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahan koko rajan pituudelta ja lähetti pommikoneet kaupunkien ylle. Helsingin pommituksessa sai surmansa pikkutyttö Armi Helena Metsäpelto. Hänen kuvansa levisi silloisessa mediassa sodan symbolina kuin nykyään kuva menehtyneestä pakolaispojasta Välimeren rantahiekalla.

”Oi Herra, käy sä siunaamaan nää rannat rakkaan synnyinmaan”, kirkkokansa laulaa. Muistohetki päättyy. Eturivin mustapukuiset saatetaan ulos. Sotilaskotisisaret tarjoavat kirkkoväelle kahvin ja oikean sotkun munkin. Aurinko paistaa, mutta talitintti laulaa eri tavalla kuin silloin.

               Mäystin, rotanloukku tai jotain sinne päin

Mummo hiihtelee. Aurinko paistaa, ja hangella kimaltelevat miljoonat timantit. Elämä on totisesti makeaa. Hetken perästä makeus on tiessään. Kaatunut mummo sätkii lumihangessa selällään kuin koppakuoriainen eikä pääse suksien kanssa pystyyn. Siteen voi aukaista vain kun seisoo tanakasti suksen päällä ja osuu sauvan kärjellä kärpäsenkakan kokoiseen pisteeseen siellä alhaalla.
   Ohi hiihtävä pariskunta auttaa mummon ylös ja kysyy, katkesiko luita. Ei katkennut, mutta päässä välähti ajatus. Hänen on heti ryhdyttävä suunnittelemaan suksiin mummovaarisidettä, jonka kanssa sataa vuotta lähestyvä hiihtäjäkin pärjää. Jonkinlainen mäystimen, Voitto-siteen ja Rotanloukun risteytys, johon on helppo sujauttaa mono ja josta se vapautuu seisten, istuen tai hangessa maaten.
   Mummo ei ole oikein hyvä rakentelemaan teknisten vehkeitten prototyyppejä, mutta onhan Suomessa Harri Kirvesniemi ja suksitehdas. Nyt kiireesti kirjoittamaan kirjettä Hartsalle. Kyllä tehtaan viisaat insinöörit valmistavat tuota pikaa koekappaleen, joka patentoidaan mummon nimiin ja annetaan Paola Suhosen disainattavaksi. Pian mummon nerokasta keksintöä myydään tuhansittain koko pohjoisella pallonpuoliskolla, ja kaikki maailman kaatuilevat mummot ja vaarit kiittävät häntä. Suomen työllisyys kohentuu, ja kenties Kerkkooseenkin vielä syntyy alan tehdas.
   Mummo hykertelee tyytyväisenä käsiään ja ajattelee sitä valtaisaa rahamäärää, joka hänen tililleen pian kilahtaa. Kannatti kaatua! Hän kutsuu nyt jo kaikki hiihdon ystävät glögille, kun uusien siteitten julkistamishiihtoja hiihdellään Pihlajatien hiihtostadionilla. Tervetuloa!

        Itsenäisyys eestiläisittäin

Mummo osuu reissaamaan Viron Pärnuun juuri itsenäisyyspäivän tienoilla. Juhla on järjestyksessä numero 98, joskin neuvostomiehityksen aikana ei itsenäisyydestä juuri voi puhua. Koululaiset juhlivat tiistaina. Paikallinen lukio kantaa Eestin kansalliskirjailijan Lydia Koidulan nimeä, sen saman, jonka runoilema Ema sydan Georg Otsin laulamana liikahduttaa meilläkin äitienpäivänä sydämiä.
   Lukio viettää juhlaansa hotelli Strandin juhlasalissa. Sinne marssii toinen toistaan nätimpiä tyttöjä parhaissa koltuissaan. Entä pojat, jotka kantavat lippuja! Kaikilla tumma puku ja siististi klanittu tukka, ei kellään irokeesiä. Ei taida olla edes tatuointeja. Pian salista kuuluu Maamme-laulu eestiläisin sanoin: "Mu isamaa, mu ônn ja rôôm, kui kaunis oled sa!"
   Kaduilla on sakeaa lumisohjoa, mutta ei se mitään. Mummon silmää ilahduttavat juhliinsa kiirehtivät koululaisjoukot. Kaikilla on harras mieli ja kädessä sinimustvalge pienoislippu. Hautausmaan portille kokoontuu sankka joukko lipunkantajia ja marssijoita, joiden on tarkoitus viettää muistohetki kaatuneitten patsaalla.
   Keskiviikkona eli 24.2. televisio näyttää aamusta alkaen laulavaa vallankumousta. Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa paikallinen eduskunta ja muu väki veisaa sydämen pohjasta. Mummo miettii, miksei suomalainen kansanedustaja enää osaa laulaa. Luulisi sen kuuluvan yleissivistykseen.
   Mutta nyt on pakko jättää juhliva Pärnu ja kiiruhtaa Tallinnaan. Sotilasparaatissa on nähtävillä myös suomalaista Sisu-kalustoa. Putinin harmiksi tanskalaiset hornetit tekevät näyttävän ylilennon.
  Satamassa suomalaiset pakkaavat laivaan viinojaan eivätkä tiedä juhlasta mitään, tuskin edes sitä, kuinka vaivalla itsenäisyys on saatu. Mummo tahtoisi nähdä presidentin juhlien kättelyn ja naapurimaan juhlakansan koko loistossaan. Siis kiireesti laivalta kotiin ja televisio auki. Kakkosen uutisissa mainitaan, että itsenäisyyspäivää juhlivan Tallinnan torilla on parinsadan Odinin soturin mielenosoitus hallituksen lepsua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, ei muuta. Kolmonen ei noteeraa edes sitä. Eestiläinen eleganssi jää siis näkemättä.

                    Maksajan kipeä etusormi

Mummo Mutikainen kuuluu yhteentoista yhdistykseen. Jäsenmaksuja on siis maksettava 11 kertaa. Lisäksi hänelle tulee 4 lehteä, eli näin vuoden alussa on edessä 15 maksamistapahtumaa. Maksaessa on näpyteltävä koneeseen 8-numeroinen tunnusluku, kuuden numeron salasana, 22-numeroinen saajan tilinumero, 2+2 -numeroinen euromäärä, noin 15 numeron viite sekä neljä kertaa neljän numeron avainluku. Lisäksi on osuttava parikymmentä kertaa oikeaan näppäimeen, että pääsee pankkitililleen ja sieltä ulos. Virhemahdollisuus on mummon taidoilla 30 prosentin luokkaa, joten näppäysten määrään on lisättävä kolmasosa.
   Yhden laskun maksaminen vaatii siis noin 80 oikeaan osuvaa näppäystä + 20 virheenkorjausta eli yhteensä 100 lyöntiä. Tämä kerrottuna luvulla 15 tekee 1500 oikean etusormen liikettä. Viidentoista laskun maksamiseen mummolta kuluu noin kaksi työpäivää. Ennen sen teki näppärä pankkineiti kymmenessä minuutissa ilman etusormeen iskevää kramppia. Missä lienee se pankkineiti nyt? Onneksi hänen palkkansa säästyminen lisää hiukan pankin voittomarginaalia tässä muuten lamaan vaipuvassa Suomessa.
   Jos mummon kaltaisia tietokonetta vieroksuvia eläkeläisiä on Suomessa noin miljoona, lukija voi itse laskea, kuinka monta kertaa nivelrikkoisen etusormen on osuttava oikeaan kohtaan, jotta maamme maksuliikenne pyörisi. Mutta tähän on tyydyttävä, mummo miettii. Ilman eläkeläisten osallistumista eivät yhdistykset voisi toimia eivätkä lehdet ilmestyä, ja teatterit ja konserttitalot olisi suljettava kävijöitten puutteessa. Siis ei kuin rohkeasti näpyttelemään! Kyllä se etusormi siitä taas paranee.

           Kynttilänvaloa ja takkatulta

     - Ai että sähkönhinnan korotus. Eikö sen pitänyt olla halpenemassa?
     - Ei nyt ole kyse sähköstä vaan sähköjohdoista, joita pitkin sähkö virtailee.
     - Pitääkö niistä maksaa erikseen?
     - Pitää. Eikö mummo ole kuullut, että ne ovat nykyään ulkomaalaisten omistuksessa?
     - Siis ne suomalaiset johdot, jotka risteilevät lumisessa metsässä?
     - Justiinsa ne. Niin että rouva on hyvä ja maksaa. Kyllä ne ulkomaalaisetkin tarvitsevat rahaa.

Mummo ei tykkää, että suomalainen raha virtaa ulkomaille. Hän päättää käyttää lakkoasetta ja komentaa kaikki suomalaiset sähkönkäyttölakkoon. Huomaavat siellä ulkomaillakin, kuinka vahva on jouykkojen voima. Tyrehtyvät rahavirrat, ja kuinkas se ulkomaalainen suu sitten pannaan?
     Tässä mummon säästökonstit: Sammuta virta kaikista sähkövehkeistä. Aluksi tuntuu oudolta, kun huushollissa eivät enää tuiki punaiset ON-OFF-valot, mutta siihen tottuu. Vaienna radio ja televisio. Tietokoneeseen älä edes vilkaise. Hae kellarista pallogrilli ja lämmitä sillä tarjousmaksalaatikko. Jos talossa on sähkölämmitys, polta takassa risuja ja mainoslehtisiä. Älä käytä uunia äläkä lämmitä saunaa. Kivitä rikki pari katulamppua eli oma osuutesi.
   Mummo Mutikainen hykertelee tyytyväisenä käsiään. Pian ne saapuvat, ulkomaalaiset sähköjohdonomistajat ja rukoilevat lakon loppumista. Ehkä tarjoavat lahjuksiakin, sillä sellaisia kuuluu jossakin hyvin kaukana ulkomailla annettavan. Sitä odotellen mummo nauttii kynttilänvalosta ja takkatulen herttaisesta loimusta.