Porvoon ihana Hanna ja muoviämpäri

Mökkitonttimme Karhunkorvessa on lohkaistu Yliken Övre Antas tilasta. Mökin rakentamisen aikoina luin Solveig von Schoultzin kirjan Hanna - taiteilijan muotokuva. Sieltä löytyi nimi Antas. Taiteilija Hanna Frosterus Segerstråle oli nuorena tyttönä kesänvietossa Antaksen emännän hoivissa, koska äiti pelkäsi huonokuntoisen tytön saavan keuhkotaudin.
   Hannan  elämä Antaksessa, hänen paikallisista lapsista tekemänsä luonnokset, pitämänsä pyhäkoulu, koko Hannan kehittyminen kypsäksi naiseksi ja taiteilijaksi kiinnosti niin, että suunnittelin hänestä näytelmää. Kukaan tuottaja ei kumminkaan ottanut sitä. Nyt vuonna 2017 tuli kuluneeksi 150 vuotta Hannan syntymästä, ja museo teki hänestä näyttelyn.
   Siihen saumaan iskin. Kyselin kuka tuottaisi näytelmän ja saisiko sitä esittää museossa. Sain tekijöiksi Leila Kiviluoman ja hänen Linnankosken lukion draamaryhmänsä. Hanna-näytelmä esitettiin eilen ja edellispäivänä eli 20.5 ja 21.5. museon Konkkaronkassa.
   Porvoossa taitaa olla liikaa kulttuuritarjontaa, sillä ilmainenkaan esitys ei kelvannut. Yleisöä oli kaikissa esityksissä kourallinen, niistäkin enin osa minun sinne pakottamiani tuttavia. Taisi joku sentään tulla vapaaehtoisestikin. "Kell´ esteenä on emäntänsä, ken koettelee härkiään", ajattelin vanhan virren sanoin.
   Museon väestä ei tullut kukaan, eivätkä he edes kiittäneet, vaikka olin toivonut jonkinlaista yhteistyötä. Mutta näyttelijät näyttelivät täysin rinnoin. Lähetin heille arvostelun. Itse sain arvosteluksi niiltä vähiltä katsojilta paljon kiitosta, joka lämmittää mieltä. Hanna oli niin merkittävä porvoolainen, että olisi kannattanut tutustua. Totesimme, että jos seuraava esitys tulee, annamme kaikille tulijoille ilmaisen muoviämpärin sekä grillimakkaran. Johan tulevat!.
   

     Sellojen juhlaa

Mummon perheessä sellolla on erityinen asema. Talon isäntä nimittäin tahtoi Arto Norasta kuultuaan sellon ja soittotaidon. Molempia tuli, mutta laatu ei yllä kovin korkealle. Sellon osto sujui, kun Vainion liikkeessä sattui olemaan kaveri, joka taisi tietää asiasta jotakin. Tuleva sellisti kysyi mieheltä neuvoa. Mies kokeili ja sanoi, että ota tämä, kyllä tällä soittelee kotitekoinen pelimanni. Myöhemmin selvisi, että kokeilija oli Hanu Kiiski, yksi Suomen huippusellistejä.
   Niitä Suomessa riittää, huippuun asti viritettyjä sellistejä. 36 heistä tuli Temppeliaukion kirkkoon juhlistamaan Arto Noraksen 75-vuotisjuhlaa, kaikki Noraksen huippuun asti opettamia ja trimmaamia. Täysi kirkkosali sai nauttia sellaisen sellojuhlan, ettei sellaista varmaan ole missään muualla kuin Noraksen kotimaassa. Juhlan sankarin sormet olivat sangen vikkelät ja taito sataprosenttinen.
   Kuuluttajana oli meidän huushollin sellon kummisetä Hannu Kiiski, ja Loviisan Sibelius-juhlien vetäjä Jan-Erik Gustafsson oli tärkeässä roolissa. Marko Ylösellä lienee myös jotakin tekemistä Porvoon kanssa, ehkä on saanut jossakin lapsuutensa vaiheessa kodin Aunelan perheessä Aunelanmäellä. Kapellimestarina oli nuori Klaus Mäkelä, joka kerran vähäpoikana istui vieressäni Tuomiokirkon lehterillä Avanti-konsertissa ja selasi osaavasti partituuria. Juttelimme mukavia, ja siitä asti olen seurannut tämän lahjakkuuden taivalta kohti Esa-Pekan ja Jukka-Pekan saavuttamaa tasoa.
   Monen ylimääräisen jälkeen sellon juhla päättyi, ja kaikki kuulijat olivat onnellisia, että sellainen lahjakkuus kuin Noras on uhrannut elämänsä Suomelle. Ulkona puhalsi kylmä viima. Metroasema tulvi roskaa, samoin metro. Eikö Helsingissä kukaan tiedä, että on keksitty roskis? Vappuna jättävät luontoon piknik-jätteensä muovituoleja myöten. Voi että oli vaikea sen roskan keskeltä päästä takaisin konsertin jaloihin sfääreihin.

Kansalaisaloite Prexit

Mummolla on eläkeläisenä aikaa kummastella kotikaupungin ihmeellisyyksiä.  Yksi ihmeistä on länsiranta. Siitä käydään sanasotaa, sillä uuden sillan länsipäähän syntynyt slummi ei ilahduta kaikkia. Talot näyttävät siltä kuin ne olisi tuotu paikalle jättiläisnosturin nokassa ja pudotettu sikin sokin alas siihen asentoon mihin sattuvat asettumaan. Väliin on jäänyt kapeita sokkeloisia kujia.

Kun Gammelbackaan 1960-luvulla tehtiin vastaavaa, saatiin suunnittelijaksi Alvar Aalto.  Talot sijoitettiin niin, etteivät ne peitä toistensa näkymiä. Sama ei onnistu Taidetehtaan alueella, ja itäpuolta hirvittää olla mukana touhussa, jonka tuloksia tullaan kummastelemaan ainakin parisataa vuotta. Siksi mummo ehdottaa, että tehdään Prexit. Itäpuoli ottaa avioeron läntisestä ja ryhtyy kaupungiksi nimeltä Wanha Porwoo. Länsi saa leikkiä joen toisen puolen hiekkalaatikolla ja olla vaikka Uusi Porvoo.

Tällä puolen jokea järjestetään terveyspalvelut kävelyetäisyyden päähän, joten lännen ei tarvitse siirrellä bussipysäkkejään huonojalkaisten itäisten vuoksi. Lahjotaan museovirasto, että saadaan kivetä kirkon seutu neliskanttisilla kivillä. Turistit Kiinassa asti kiittävät jalkaystävällisistä kaduista. Rakennetaan Engelin tyyliin tyhjät tontit. Annetaan Valtimontalolle jokin merkittävä tehtävä. Käydään kivijalkapuodeissa ja saadaan vipinää kaupalliseen elämään.

Turisteja riittää kumpaankin Porvooseen. Itäpuolella on Vanha Porvoo, kirkko ja Runebergin koti. Länteen rakennetaan uusia kauppakeskuksia, taidemuseo ja hotelli.

Kansalaisaloitetta valmistellaan jo. Mummo uskoo, että Prexit toteutuu seuraaviin kuntavaaleihin mennessä. Saadaan samalla monta uutta johtajanpaikkaa.

   Ihan sikasiistii 19.4. 2017

Mummo tempaistiin pääsiäislauantaina nykykulttuurin piiriin. Hän joutui seuraamaan laulukisan finaalia. Alan tietämys oli aikojen saatossa päässyt tipahtamaan nollalukemiin, joten oli teeskenneltävä. Hyvinhän se onnistui. Esiintyjät Anna Puusta ja Red Ramasta alkaen olivat hänelle muka tuttuja. Mike Monroen isän kanssa hän oli ollut kolmisenkymmentä vuotta puheväleissä, tosin hiukan yksipuolisesti, kun isä oli radiokuuluttajana puhunut ja hän kuunnellut. Mutta melkein naapurin poika siis kimaltavissa esiintymisrytkyissä ja vaalea tukka tutusti silmillä. Rokkauksen ripeä jalanheitto pisti mummon taputtamaan ja huutamaan villisti bravoota.

Mummo sai kevyen musiikin monipuolisen korvahuuhtelun sekä pikakurssin alan terminologiaa. Hän osaa nyt kommentoida alaa asiantuntevasti. Biisit olivat sairaan siistejä ja kilpailijoilla mieletön fiilis. Jokainen sai kisasta henkisesti tosi paljon. Kaikilla mieletön veto. Moni oli käsittämätön lahjakkuus, ja biisit niin klassikoita, että yleisö nautti ihan sikana. Fiilis oli älyttömän fantastinen, siis niinku ihan jees. Kaikki meni satavarmana just nappiin.

Sikamakee ilta läheni loppuaan, ja mummolle tuli ihan tippa linssiin. Mutta ei murhetta. Juontaja ilmoitti, että näin hyvä homma otetaan ensi syksynä uusiksi. Ei kuin nyt syksyä odottamaan, mummo ajattelee ja on sairaan tyytyväinen siihen, että osasi äänestää voittajaa. Ja että yleensä osasi äänestää.

Entä kisan juontajat? Hekin tunnustivat: ”On meil ollu sairaan siistii!” Niin oli mummollakin. Jaksaisi nyt vain odottaa ensi syksyyn.

                              Elikkä juurikin näin 22.3.2017

Sanovat, että yhdestä heroiiniannoksesta syntyy ikuinen riippuvuus. Senioriopettajaan kirjoittamisella on sama vaikutus. Mummo kirjoitti kerran pitkän tauon jälkeen ja oli heti koukussa. Pakko kirjoittaa, jos ei muuta niin nykykielen kummallisista kiemuroista.

Kieli kehittyy ja syntyy uusia ilmaisuja. Esim. sanaparia ”tosi paljon” kuulee julkisessa puheessa tosi paljon. Varsinaiset muotisanat ovat tällä hetkellä  ”elikkä”  ja ”juurikin näin”. Mummo pitää tukkimiehen kirjanpitoa niiden esiintymistiheydestä. Kun jompikumpi puheessa vilahtaa, niin pystyviiva listaan ja viides poikkiviivaksi. Tällä hetkellä elikät ovat voitolla.  

 Aamukahvia siemaillessaan mummo katselee televisiota. Vähän Trumpin puuteria vaaleammaksi puuteroitu, hyvin säilynyt ja kasvojen kohotuksia läpikäynyt nainen selvittää katsojille, ettei näiden sovi syödä punaista lihaa, vaaleata leipää, sokeria eikä kovia rasvoja. Niiden sijasta on suosittava nyhtökauraa ja härkäpapuja.  Mummo piilottaa voilla sivellyn juustopäällysteisen paahtoleipänsä sanomalehden alle ja on olevinaan kuin olisi aito viherluomumummo.

Puhuja heittää tehosekoittimeen hedelmäpaloja, ja niistä syntyy sopivan terveellinen aamujuoma. Mummo päättää heti seuraavasta eläkkeestään ostaa tehosekoittimen. Selostustaan elämäntapaterapeutti säestää niin monella elikkä-sanalla, että mummon kirjanpitoon syntyi monta uutta viivaa.

Seuraava aamuvirkku haastateltava näyttää 17-vuotiaalta mutta on Aalto-yliopiston korkean tason asiantuntija, joka valmistelee väitöskirjaa seniorikansalaisten sijoitustoiminnasta. Hänen mielestään mummoikäisten ei kannata panna kaikkia munia yhteen koriin, vaan eläke-eurot kannattaa hajauttaa. Hiukan Marimekkoa, hiukan Konetta ja mitä kaikkea se poikanen luettelee. Mummon säästöissä ei oikein riitä hajautettavaa, mutta muuten pojan puhe on hyödyllinen. Siinä nimittäin esiintyy kuusi kertaa ”juurikin näin”, mutta elikät jäivät kahteen kertaan. Siitä mummo päättelee, että elikät ovat sävyltään naisellisia.     

Mummon edellinen tutkimuskohde ”toki” jää jälkeen voittajatermeistä. Nykyään tokittelu kuulostaa suorastaan vanhanaikaiselta. Mutta entäs pöhinä? Siinä tulokas, joka ryysii vauhdilla puhuttuun sanaan. Alun perin pöhinää synnyttivät Donald Trumpin öiset twiittaukset. Ei taida herralla olla öisin muuta tekemistä kuin twiittailla ja aiheuttaa pöhinää Suomessa asti.  

Kieliasioita seuraava mummo on keksinyt erinomaisen nykysanalähteen. Hän nauhoittaa kaikki Remu Aaltosen haastattelut ja purkaa uutuudet listoilleen, sillä rokkivaarin sanasto on riemukasta. Puheesta ei tosin saa selvää, mutta siihen on tottunut. Julkisesti puhuvilla ei yleensä ole artikuloinnista aavistusta, ja kuuntelu menee arvailuksi. Elikkä asia on juurikin näin: Pääasia, että puhetta tulee.

Itsepalveltuja kermavaahtoihanuuksia 5.4. 2017

Ajan henki vaatii itsepalvelua. Jo Vappu Taipale pisti viralta kotiapulaiset ja sanoi, että jokainen pesköön itse sukkansa ja paitansa. Nyt sitten lapset kiikutetaan aamuhämärissä rinoviruksia tihkuviin päikkäreihin saamaan ilmaista tai maksullista varhaiskasvatusta. Nuoret naiset, jotka lapsentyttöinä oppivat kodinhoidon niksit, joutuvat perheenäideiksi ihan kylmiltään, elleivät mene ulkomaille aupairiksi.

Laskiaisen tienoilla mummo kutsui naapurit kahville. Kaupan lasikaapin pullat olivat muhkeita ja kermavaahtoa tursuvia. Munalla voideltu kansi kiilteli kuin Kekkosen päälaki, jolle on varistettu raesokeria. Myyjää ei mailla eikä halmeilla, joten mummo palveli itse itseään.

Leivoslaatikko syntyi itse kooten helpommin kuin Ikean kirjahylly. Sitten kaapin ovi auki ja kalastamaan pullia pihteihin. Ne luistelivat hyllyn perälle. Mummo vilkaisi ympärilleen. Muita ei näkyvissä, joten hän nappasi sormin kermavaahtoisen pullan laatikkoon. Mutta voi! Selän takana hiipi myyjä, joka huomautti, ettei leivonnaisiin tartuta likaisin sormin vaan siististi pihdeillä.

Mummo yritti taltuttaa pihdit tahtoonsa. Kermavaahto levisi hyllyille, vaatteisiin, tukkaan ja pitkin lattiaa. Vähän osui leivoslaatikkoonkin. Mutta mistä ostokselle hinta? Ohikulkeva asiakas neuvoi, että ensin tuosta tuotteen numero, sitten paina tuota nappia, ja siinähän se hintalappu.

Kotona mummo keitti kahvin, jonka kanssa naapurusto söi lusikalla kermavaahtoisen mössön. Kyllä maistui! Levitköön itsepalvelun siunaus kaikille aloille, mummo ajatteli. Ja senhän se tekeekin.  

On aika kuunnella passio

Moni on sitä mieltä, että kirkko tekee kaiken väärin.  Toisaalta se takertuu ikivanhoihin totuuksiin, toisaalta taas sallii asioita, joita raamattu pitää kuolemansyntinä, homoutta nyt ainakin. Kirkosta on siis kiireesti erottava. Jos on jo eronnut, on liityttävä uudelleen, että voi protestiksi erota.

Eroista piittaamatta kirkko kumminkin elää ja kantaa ikiaikaista kristillistä kulttuuria. Juuri nyt on aika mennä kuuntelemaan passiota, sillä kärsimystarinaa kertovat Bachin passiot ovat jalointa mitä musiikin alalla on syntynyt. Rakennustaiteenkin uljaimmat luomukset ovat kirkkoja. Ei edes Putin rohkene levittää Iisakinkirkkoa maan tasalle.

Maailman kauneimmat veistokset ovat usein kristillisperäisiä. Niitä lähdetään ihailemaan Roomaan asti. Myös kansankulttuuri kumpuaa kristilliseltä pohjalta. Kansanrunoutemme kukka on Marjatan poika, kertomus Jeesuksen syntymästä. ”Siitä meijän Marjatalle syntyi poika puolukasta.”

Köyhän elämä oli ennen Kelaa yhtä kurjuutta. Lohtuna oli vain taivas. Maanpäällisen elämän vääryydet korjataan viimeisenä päivänä. Rakkaat kohdataan taivaan ilossa, mutta sortajat kärventyvät helvetin tulessa.

Näistä ajatuksista kertovat vanhat virret. Yhtenä sateisena lauantai-iltana Porvoon pienen puukirkon täytti mahtava musiikki. Mari Palo ja Esa Ruuttunen esittivät Lohjan kaupunginorkesterin vaskiseitsikon säestäminä rakkaimpia virsiä. Vuosisatojen kuluessa jalokiviksi hioutuneet sävelmät ja niiden syvä totuus aiheuttivat ainakin mummon mielessä hämmästyksen: Näinkö upeaa on kansallinen kulttuurimme! Taas yksi hyvä syy ylpeillä sata vuotta täyttävästä Suomesta.